25. huhtikuuta 2014

Karanteeni – Kuinka aids saapui Suomeen



Hanna Nikkanen & Antti Järvi: Karanteeni – Kuinka aids saapui Suomeen
Ulkoasu: Eija Kuusela
Siltala 2014
228 s.

Arvostelukappale.


1900-luvun alussa Kamerunissa simpanssista ihmiseen tarttuu petollisesti elossa pysyttelevä, hitaasti kantajansa sairastuttava ja suhteellisen tehokkaasti leviävä immuunikatoa aiheuttava virus. Kuluu vuosikymmeniä, ja virus sekä sen aiheuttama tauti leviävät vähitellen yhä laajemmalle. Lopulta voidaan jo puhua epidemiasta, jonka syyt ja seuraukset ovat vielä monilta osin tuntemattomia. 1980-luvun alussa tauti kyetään paikantamaan etenkin tiettyyn ihmisryhmään: paljon matkusteleviin ja seksuaalisesti aktiivisiin, Yhdysvaltojen suurten kaupunkien homomiehiin. Hiv on tullut jäädäkseen, ja pian on selvää, että se voi tarttua kehen tahansa.

Suomessa tilannetta tarkkailtiin aktiivisesti ja ihotautilääkäri Sirkka-Liisa Valle perusti keväällä 1983 tutkimusryhmän tekemään kartoitusta vapaaehtoisten homomiesten keskuudessa. Ideana oli tutkia tilannetta jo ennen ensimmäistä kotimaista tartuntaa. Työ eteni yhteistyössä Helsingin kaupungin sukupuolitautipoliklinikan ja Setan kanssa ja tutkimukseen halukkaita miehiä löytyi helposti. Lopulta löytyi myös hi-virus. Kesäkuussa 1983 todettiin ensimmäinen tartunta Suomessa.

Hanna Nikkasen ja Antti Järven kirjoittama Karanteeni on katsaus aidsin historiaan Suomessa. Se tekee katsauksen hi-viruksen tunnetun historian kautta kotimaan tapahtumiin 1980-luvun alusta näihin päiviin. Kirja on rakenteeltaan pääosin kronologinen, ja se etenee sujuvasti. Selkeästi nimetyt luvut jakavat tekstin hiv:n ja aidsin yleiseen historiaan, julkisiin tapahtumiin ja keskusteluun ennen kaikkea Suomessa sekä yksityisiin kokemuksiin, joita on saatu haastatteluja tekemällä. Kirjassa on myös viittauksia populaarikulttuuriin. Kaiken kaikkiaan kokonaisuus on tasapainoinen ja lukijaystävällinen, vaikka aihe on surullinen.

Hiv ja aids ovat ilmiöitä, jotka ovat aiheuttaneet valtavasti tunnekuohua, yhteiskunnallista polemiikkia ja henkilökohtaisia tragedioita. Karanteenissa korostuu se, että on tärkeää tarkastella aidsia monesta näkökulmasta, monien lasien läpi. Siinä teos myös onnistuu.

Hi-virus ja sen aiheuttama sairaus leimasivat pitkään voimakkaasti marginaaliryhmiä: homoseksuaaleja, prostituoituja ja suonensisäisten huumeiden käyttäjiä. Tauti yhdistettiin sekä julkisessa keskustelussa että yksityisemmin tavalla tai toisella "tuomittaviin" elämäntapoihin. Kyse oli häpeästä, käytösnormien rikkomisesta ja seksuaalisuuden eri muodoista, kaiken kaikkiaan asioista, joiden esiinnousu sellaisenaankin aiheutti hämmennystä ja pelkoa, jopa inhoa.

Sairastuneiden rooli oli vaikea. Moni ei kertonut läheisilleen tartunnasta, tai jos kertoi, vain yhdelle, esimerkiksi kumppanille, puolisolle tai ystävälle. Karanteenissa nousevat esiin sekä sairastuneiden itsensä että läheisten tukihenkilöiden kohtaamat haasteet ja väsymys. Suomeen perustettiin AIDS-tukikeskus ja sairastuneiden oma yhdistys Positiiviset ry, joista oli tukea ja apua monelle. Tutkimustyö jatkui myös aktiivisena.

Ilmiö laajeni ja tietoisuus kasvoi, joskin paikoin varsin hitaasti. Hoitohenkilökuntakin suhtautui tautiin pitkään epäillen ja esimerkiksi suojavarustus potilasta hoidettaessa saattoi olla suorastaan massiivinen. Hiv-positiiviset ja aidsiin sairastuneet hoidettiin keskitetysti Auroran sairaalassa Helsingissä ja sinne muodostuikin oma maailmansa, henkilökunnan ja potilaiden yhteisö, nelososasto.

Karanteeni kertoo koskettavasti aidsiin sairastuneiden ihmisten kohtaloista, surusta ja peloista. Hoitajat saattoivat osallistua potilaidensa hautajaisiin ja tukihenkilö kulki vierellä loppuun saakka. Monen sairastuneen taakkana kulki kuitenkin kuolemaan asti peittely ja vaikeneminen joko omasta valinnasta tai muiden tuomiosta johtuen.

Kirja tuntuu paikoin pitkältä ja ansiokkaalta lehtiartikkelilta. Se on kirjoitettu lukijaa ajatellen mutta käsittelemäänsä aihepiiriä ja kuvaamiaan ihmisiä kunnioittaen. Rakenne ja kieli toimivat, uusia näkökulmia ja ääniä tuodaan huolellisesti esiin niin, että kokonaisuus kasvaa hallitusti yhä laajemmaksi ja kattavammaksi.

Karanteeni ei nimestään huolimatta eristä ketään tai mitään, vaan päin vastoin avaa mahdollisuuden nähdä sisälle ilmiöön, joka yhtäältä pelottaa ja ahdistaa, mutta jossa on toisaalta myös voimakkaan stigman jälkeen toivoa. Nykyaikaiset lääkkeet parantavat hiv-positiivisten ihmisten elämänlaatua valtavasti ja sairauden kanssa voi elää hyvinkin vuosikymmeniä. Yksi kirjan kiinnostavimpia haastatteluja olikin erään eläkeläisnaisen kertomus, johon kiteytyy aihepiiri, joka lienee melko suuri tabu Suomessa: hiv-positiiviset vanhukset. Kun viruksen kanssa on mahdollista elää pitkään ja vanheta, kuinka tämä osataan ottaa huomioon vanhustyössä?

Suomessa todetaan alle 200 uutta hiv-tartuntaa vuodessa. Määrä on pysynyt pitkään vakaana, mutta on loivassa kasvussa. Noin 530 henkilöä on kuollut Suomessa aidsiin. Hoito on hyvää ja tutkimus laadukasta. Edelleenkään kaikki eivät silti voi tai halua kertoa tartunnastaan. Viruksen aiheuttama leima on raskas kantaa, vaikka pahimmat ylilyönnit julkisessa keskustelussa ja asenteissa ovat toivottavasti jo historiaa. Onneksi tukea ja tietoa on saatavilla.

Globaalissa mittakaavassa hiv ja aids ovat kaikkea muuta kuin hallinnassa. Mutta se on jo toinen tarina.

11 kommenttia:

  1. Huikean kiinnostava! Jonas Gardellin teokset ovat tuoneet kiinnostavan, osittain fiktiivisen katsauksen Ruotsin aids-historiaan ja tämä ns. Suomen versio kiinnostaa paljon. Aihe on surullinen, mutta mielestäni tärkeä ja on hienoa, että tästä kirjoitetaan. Laitan heti varaukseen tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti lukea tämä. Saa näkökulmaa kotimaan tilanteeseen, asenteisiin ja tapahtumiin ja ennen kaikkea henkilöhaastattelut tekevät tästä mehevän kokonaisuuden. Tärkeä aihepiiri esiinnostettavaksi.

      Poista
  2. Vaikuttaa tosiaan mielenkiintoiselta aiheelta, kiinnostavasti kirjoitit tästä kirjasta! Itse muistan hämärästi joitakin "Aids-kohuja" lapsuudestani joskus 80-luvulla. Koska olen ollut vielä pieni, Aids jäi mieleeni lähinnä pelotteluna. Toki vanhempana asiasta tuli toisella tavalla tietoiseksi, mutta jostain syystä muistan elävästi nuo lapsuuden ajan pelottelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistelen, että vielä 1990-luvullakin oli aika massiivista ja pelottelevaa hiv-valistusta. Itse asiassa en muista, että minun kouluaikanani eli vielä 2000-luvun alussa lukiossakaan olisi mitenkään pehmennelty hiv:tä, vaan edelleen siitä puhuttiin ns. varmana kuolemantuomiona ja kaikin puolin todella uhkaavana viruksena. Toisaalta kai nuo tehokkaammat lääkkeet ja hoitokeinot ovatkin nimenomaan 2000-luvun tuloksia.

      Vieläkin on ihmisiä, koulutettujakin, jotka luulevat aidsin tarttuvan kosketuksesta tai ylipäänsä muuten tosi helposti. Tai toisaalta että hiv ei tartu heteroseksissä. Itse asiassa yleisin ryhmä, joka nykyään Suomessa saa tartunnan, taitavat olla ulkomailla maksullista ja suojaamatonta seksiä harrastavat heteromiehet.

      En pysty kuvittelemaan, miltä harhakäsitykset ja pelot mahtavat tartunnan saaneesta tuntua. Stigma on voimakas. Ihan oma lukunsa on sitten kehitysmaiden uskomukset esim. siitä, että hiv paranee seksillä neitsyen kanssa ja mitä näitä muita nyt onkaan. Valistusta totta vie tarvitaan edelleen ihan kaikkialla. Onneksi tällaisia kirjoja julkaistaan ja valistus- ja tukityötä tehdään paljon.

      Poista
  3. Vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta ja tärkeältä. Minäkin olen aiheesta lukenut nyt Gardellin kirjoista, mutta tämä voisi olla hyvää jatkoa vaikka niille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on molempia, ehdottomasti. Minun taas pitäisi tutustua Gardelliin, täytyy yrittää bongata kirjastosta!

      Poista
  4. Luet niin kiinnostavia kirjoja, että aina varauslista kasvaa niiden jälkeen... Tätä kyllä katselin jo aiemmin sillä silmällä, että kun kohdalle sattuu, niin tartun. Kuulostaa siltä, että se kertoo paitsi tästä nimenomaisesta sairaudesta, myös siitä, miten ihmiset suhtautuvat yleensäkin uuteen ilmiöön, joka pakottaa ajattelemaan asioita uudella tavalla, lajin sopeutumiskyvystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvä niin! Tämä on sekä hyvä että nopealukuinen, joten suosittelen ehdottomasti ottamaan lukulistalle. Saa ajattelemaan paljon, ja se on aina hienoa.

      Poista
  5. Huh, kuulostaa todella mielenkiintoiselta! En tiennytkään, että Suomessa on seurattu sairautta ja sen saapumista Suomeen noin aktiivisesti ja varhain. Kirja kuulostaa rakenteeltaan sellaiselta, että tällainen maallikkokin uskaltaisi tarttua siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennyt minäkään ennen tätä, ja paljon muutakin opin. Suosittelen kirjaa kyllä lämpimästi, tosi helposti lähestyttävä ja ymmärrettävä, ei kannata pelätä sitä, etteikö pysyisi kärryillä.

      Poista
  6. Kirja tarjoaa hyvät perustiedot sairaudesta ja vielä paremmat tiedot sen aikaisesta ilmapiiristä (lääketieteellisestä puolesta löytyy tarpeeksi tietoa muualta....). Hämärästi muistan toki pelottelukampanjat mutta silloin ei ymmärtänyt, mistä' oli kyse. Tämä nide valaisi tuotakin puolta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!