9. huhtikuuta 2014

Ali Smith: Oli kerran kello nolla



Ali Smith: Oli kerran kello nolla
Suomentaja: Kristiina Drews
Kansi: Safa Hovinen
Otava 2013
279 s.
There but for the (2011)

Kirjastosta.


Täytyy tarkistaa faktat. Kun lukee faktoja internetistä ja joskus kirjoistakin, ongelma on siinä, että joskus faktat eivät olekaan totta. (s. 228)


Ali Smithin Oli kerran kello nolla kertoo tästä ajasta ja siinä elävistä ihmisistä. Kaikki alkaa miehestä, eräästä Milesista, joka yhtenä varoittamattomana iltana lukitsee itsensä tutuntuttujen yläkerran vierashuoneeseen juuri ennen kuin jälkiruoka tarjoillaan. Ja sinne hän myös jää, moneksi kuukaudeksi. Talon omistajat eivät halua hajottaa aitoa 1700-luvun ovea, joten pakkokeinoja ei oikein ole. Sen sijaan Milesin ympärille kehittyy lähestulkoon kultti, kun ikkunan alle kokoontuu jos jonkinlaista väkeä varmana siitä, että Miles (tai Milo, kuten häntä kutsutaan) on tehnyt tekonsa ties millaisten maailmanparannussyiden tai kannanottojen vuoksi.

Kirja on jaettu neljään osaan, joissa Milesin elämään jollain tapaa kytkeytyvien henkilöiden kautta kerrotaan ajasta ennen linnoittautumista. Kaikki alkaa Annasta, joka on tavannut Milesin nuorena kirjoituskilpailuvoittajien Euroopan kiertueella. Annan silmin nähdään nuori Miles ja aistitaan nuoruuden tunteita. Sen jälkeen vuoroon pääsee Mark, jo ikääntynyt mies, juuri se, joka toi sattumalta tapaamansa Milesin seuralaisenaan noille kohtalokkaille päivällisille. Markin osuudessa vaikuttavinta on juuri päivällisten kuvaus, sillä pöydän ääressä istuvien ihmisten ajatukset ja puheet kuvataan jännitteisesti ja vakuuttavasti. Voin nähdä mielessäni juuri tuollaisen pöydän, jonka ääreen ylemmän keskiluokan itsestään liikoja luulevat pellet kokoontuvat arvostelemaan muita.

Markin jälkeen siirrytään sairaalasänkyyn, jossa puhumattomaksi heittäytynyt vanhus May pohtii elämäänsä, kaikkea mennyttä ja tapahtunutta. May on kokenut pitkän ikänsä aikana paljon surua, ja miettii, miten asiat menivät ja miten ne olisivat voineet mennä. Kun hänen sairaalahuoneeseensa ilmestyy tuntematon nuori nainen, menneisyys ja nykyisyys muuttavat selvästi muotoaan.

Viimeisenä tarinaa kertoo ja ympyrää sulkee Brooke, linnoitetun talon naapurintyttö. Brooke on pikkuvanha ja varhaiskypsä, ja hän pohtii paljon historiaa, aikaa, kieltä, oikeaa ja väärää. Brookella on tapana kirjoittaa itselleen ylös faktoja maailmasta samalla kun hän käy läpi kokemuksiaan. Tällä nokkelikolla ei ole aina aivan helppoa, sillä vaikka Brooken vanhemmat tytärtään ymmärtävätkin, esimerkiksi koulussa tulee helposti ongelmia, jos on liian älykäs. Brooken kautta tarina kiertyy kehänsä päätepisteeseen.

Oli kerran kello nolla leikittelee kielellä, lukijan huomiokyvyllä, ajalla ja tarinankerronnalla. Sen tapahtumapiiri on yhtäältä pieni, muttei missään määrin mitätön. Kirja paljastaa paljon nykyajasta, ihmisten itsekeskeisyydestä, repaleisista identiteeteistä ja yhteisöllisyydestä, jota ei paikoin enää ole.

Toivottomaksi se ei kuitenkaan jää, siitä pitää huolen etenkin Brooke – lapsikertoja, joka saa kunnian olla ehkä ensimmäinen ja ainoa sellainen, josta olen pitänyt. Tyttö on verbaalinen lahjakkuus, viaton ja syvällinen, ja hänen osuutensa kerrotaan jollain tapaa hyvin aidosti ja uskottavasti: lapsen ajatukset karkailevat sinne tänne, yhteyksiä löytyy sieltäkin, mistä aikuiset eivät niitä huomaa ja kaiken viisastelun ja opitun takana on vielä paljon viattomuutta, avoimuutta maailmalle.

Tämän kirjan kieli on leikittelevää, ja suomennos on mielestäni mainio. Sanaleikit ja -väännökset, sivuhuomautukset ja -juonteet toimivat myös suomeksi. Oli kerran kello nolla vie lukijansa jossain määrin pelottavaan nykyhetkeen maailmassa, jossa on paljon kontrollia ja vallankäyttöä. Sen vastapainona on kuitenkin tarinoiden vapaus, mielikuvituksen rajattomat mahdollisuudet ja historia, joka on, ja jota ei kukaan pääse sörkkimään.

Hieno, haastava kirja, joka antaa paljon.


Fakta on, että joka ainoalla puulla joka on joskus kasvanut tai kasvaa on oma historiansa niin kuin silläkin puulla. On tärkeää tuntea olioiden tarinat ja historiat, vaikka niistä ei tietäisi mitään muuta kuin että ei tiedä mitään.

Fakta on, että historia on oikeastaan kaikenlaista mistä kukaan ei tiedä mitään. (s. 232)

____

Muualla koettua: Ilselä, Kirjapolkuni, Kirjojen keskellä, Mari A:n kirjablogi, Kirjavinkit.

19 kommenttia:

  1. Minulla on kyllä tästä vieläki jotenkin kihelmöivänn hyvä jälkimaku. Tykkäsin, pitäisi lukea lisää Ali Smithiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla myös! Mielenkiintoinen uusi tuttavuus, ehdottomasti minäkin luen lisää Ali Smithiä.

      Poista
  2. Ei tämän jälkeen voinut muuta kuin klik, Helmet, varaus onnistui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Yritän palauttaa tuon itselläni lainassa olevan kappaleen mahdollisimman pian. ;)

      Poista
  3. Alkoipa kovasti kiinnostaa! Taitaa päästä lukulistaan - sille loputtomalle ja katkeamattomalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella. Toki tiedän, ettei tämä varmaan kaikkiin iske, mutta minusta on ehdottomasti lukemisen arvoinen!

      Poista
  4. Minulla on tämä kirja odottamassa lukuvuoroaan, ja se on jo reissannutkin kanssani: otin sen viime syksynä mukaan Lontooseen, mutta päädyin kuitenkin lopulta lukemaan muuta. Nyt tämän hienon ja vaikuttuneen arviosi myötä aion vihdoin lukea kirjan pian. :) Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue, Sara! On kiva tietää, miten muut tämän kirjan kokevat, pitävätkö vai eivät. Ainakin tämä varmasti herättää edes jotain ajatuksia ihan kenessä tahansa. Hieno kirja!

      Poista
  5. Sinulle on haaste blogissani: http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/2014/04/haastevastaus-kirja-ja-kohtaaminen.html

    VastaaPoista
  6. Tämä vaikuttaa kyllä todella kiinnostavalta! Täytyy metsästää kirjastosta :).

    VastaaPoista
  7. Minäkin pidin tästä, mutten ihan täysillä syttynyt kirjalle kuitenkaan. Pidin erityisen paljon kielellä leikittelystä ja Brooken hahmosta ja näkökulmasta.

    Hyvin kirjan otit haltuun ja sitä hienosti kuvailit (itse en osannut mitään kirjasta kirjoittaa, vaikka siinä todellakin olisi aineksia vaikka minkälaiseen analyysiin).

    Kirjan asetelma on jännä ja hyvin kirjailija erilliset langat pitää käsissään. Sitä ei voi kuin ihailla. Minuakin Smith jäi kiinnostamaan ja taatusti jossain vaiheessa luen häntä lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että tämä pitäisi lukea toiseen kertaan, ehkä useamminkin, ennen kuin kaikki hienoudet paljastuvat ja pääsevät esiin.

      Parasta tässä kirjassa on, että sitä voi lukea tosi monella tavalla. Kertooko se kielestä, historiasta, tästä hetkestä, ihmisistä... Jokainen voi itse päättää.

      Suomennoksia on vasta kaksi, mutta ehkä niitä tulee vielä lisää. Alkukielellä tämä olisi varmasti mahtava kokemus, mutta en tiedä, riittääkö kielitaitoni näin laadukkaaseen kieleen...

      Poista
  8. Onpa kirjassa ainakin erikoinen asetelma... Mielenkiinto heräsi - jälleen! Kiitos :)

    VastaaPoista
  9. Oli kerran kello nolla teki minuun todella vaikutuksen. Se on ajatusten runsaudensarvi. Upea löytö.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!