2. maaliskuuta 2014

Taisin lukea täydellisen kirjan



David Mitchell: Pilvikartasto
Suomentaja: Vesa Suominen
Ulkoasu: Riikka Majanen
Sammakko 2012
676 s.
Cloud Atlas (2003)

Kirjastosta.


Mitä voi sanoa täydellisen lukukokemuksen jälkeen? Miten tiivistää ajatukset, joita parin viikon lukeminen herättää? Kuinka selittää vaihtelevat tuntemukset, kuinka kuvata se hetki, kun kirja, jonka meinasi heittää seinään ja jättää kesken alkaakin yhtäkkiä avautua, imeä, vaikuttaa, vakuuttaa, hengästyttää? Miten tehdä kunniaa kirjalle, jonka jälkeen jokin on lopullisesti muuttunut?

Vaikeaa se on.

Mutta yritän.

Pilvikartasto on kuuden erillisen, mutta toisiinsa linkittyvän, eri ajassa ja paikassa tapahtuvan tarinan kudelma. Se alkaa 1800-luvun Tyyneltämereltä, jossa sanfranciscolainen notaari Adam Ewing tekee tuskaisan pitkää kotimatkaa purjelaivan matkustajana trooppisesta loisesta kärsien. Hän on nähnyt matkallaan jo paljon, ja kirjaa kokemuksiaan päiväkirjaansa. Paljon on vielä näkemättä. Lähetyssaarnaajat, siirtomaat, alistaminen, valta: pienet, maailman laidalla olevat saaret kertovat omalla tavallaan maailman järjestyksestä – ja järjestymättömyydestä.

Ewingin tarina katkeaa kesken lauseen, kun tarina siirtyy 1930-luvun Belgiaan. Siellä nuori säveltäjä, raha- ja muutkin asiansa sotkenut mutta rakkaudessa ja himossa ennakkoluuloton Robert Frobisher päätyy kuuluisan säveltäjän assistentiksi ja oppipojaksi ja kirjoittaa kokemuksistaan kirjeitä ystävälleen Sixsmithille Oxfordiin.

1970-luvun Kaliforniassa nuori ja nälkäinen roskalehden toimittaja Luisa Rey pääsee jymyjutun jäljille uuden ydinvoimalan avajaisissa. Jännitysromaanimainen ja vauhdikas seikkailu vie Luisan ja monta muutakin henkilöä hengenvaaraan, mutta syvissä vesissä ui huomattavan saastuneita salaisuuksia.

Meidän ajassamme kankeahkoa uraa tehnyt kustantaja Timothy Cavendish lyö vanhoilla päivillään läpi romaanilla, joka kiinnostaa suurta yleisöä pikemminkin ulkoisten, varsin vastenmielisten tekijöiden kuin varsinaisen sisältönsä vuoksi. Cavendish huomaa olevansa velkojiensa kanssa ns. kusessa ja lähtee pakomatkalle, jossa absurdit käänteet seuraavat toisiaan ja ihmisen itsemääräämisoikeus määritellään uudelleen.

Tulevaisuudessa eletään maailmassa, jossa kloonit hoitavat ruumiillisen työn ja ihmisen arvo mitataan hänen kuluttamansa rahan määrällä. Yhteiskunta on kaupallistunut ääriään myöten, ympäristö saastunut ja moraali rappeutunut. Pikaruokalan tarjoojaksi jalostettu klooni Sonmi~451 alkaa kuitenkin ymmärtää enemmän kuin on tarpeen, ja alistetusta tulee kapinallinen, jonka vaiheita kuulustelija taltioi ennen oikeudenkäyntiä.

Kuudennessa tarinassa ollaan vielä kauempana tulevaisuudessa, ajassa sivilisaation romahduksen ja ekokatastrofin jälkeen. Havaijilla elävä paimen Zachry kertoo leirinuotiolla ihmeellistä tarinaansa seuraavalle polvelle, jotta tarina säilyisi ja eläisi edelleen. Zachry on kokenut ja nähnyt paljon, mutta voimakkaimmin häneen on vaikuttanut kohtaaminen ja matka ennaltanäkijä Meronymin kanssa.

Pilvikartasto on upea romaani. Yksi parhaita koskaan lukemiani. Se on niin hyvä siksi, että se on hienovarainen, harkittu, muttei liian sileäksi hiottu kokonaisuus, jonka kaikki osat keskustelevat keskenään ja liittyvät toisiinsa, paikoin vain ohuin säikein, paikoin selkeämmin.

Mutta se on hyvä myös siksi, että se hangoittelee vastaan. Lukija ei pääse helpolla. Alku on tahmea, epäilys herää, kulmakarvat kohoilevat. Alkaako tämä joskus? Missä on tarinan hienous? Mitä tällä on tarkoitus kertoa?

Ja sen saa epäilijäkin pian huomata, että kerrottavaa on paljon, ja se on painavaa.


Oliko hän niin varma siitä, että uusi sota oli tulossa?

"Uusi sota on aina tulossa, Robert. Ne eivät koskaan sammu kunnolla. Mikä saa sodat leimahtamaan? Vallanhalu, ihmisluonnon selkäranka. Väkivallan uhka, väkivallan pelko ja yksinkertaisesti väkivalta on tämän kauhistavan tahdon välikappale. Vallanhalu on nähtävissä makuuhuoneissa, keittiöissä, tehtaissa, ammattiyhdistyksissä ja valtioiden rajoilla. Kuuntele ja paina mieleesi. Kansallisvaltio merkitsee ainoastaan ihmisluontoa hirvittäviin mittasuhteisiin paisuneena. Kansakunnat ovat siis entiteettejä, joiden lait on kirjoitettu väkivallan avulla, m.o.t. Niin on aina ollut ja niin on aina oleva. Sota, Robert, on toinen ihmiskunnan kahdesta ikuisesta seuralaisesta.

Kysyin että no mikä se toinen oli.

"Timantit." (s. 589–590)


Mitchell tykittää kielellä, ja suomentaja Vesa Suominen on tehnyt erinomaista työtä. Tarinat elävät omissa ajoissaan ja kielen avulla niistä tulee aitoja, uskottavia, toisistaan eroavia ja toisiinsa liittyviä. Etenkin romaanin keskipisteeksi ja taitekohdaksi muodostuva kaukaisen tulevaisuuden Havaiji on kielellisesti lukjan haastava osio: Zachryn murre on tökkivää, vaikeaa, hidasta lukea. Mutta se on lopulta kaiken vaivan arvoista, ja kuin huomaamatta se alkaa sujua, kuten asioilla tapana on. Ihminen, myös lukija, on sopeutuvainen ja oppivainen olento.

Pilvikartaston teemat ovat suuria, mutteivät suuruudenhulluuteensa sotkeentuvia. Ihmisluontoa tutkaillaan monesta näkökulmasta, mutta pohjavire on kriittinen, tarkkasilmäinen ja armoton. Onko ihmisessä hyvyyttä, etenkään kun puhutaan yhteisöistä, ryhmistä ja yhteiskunnista? Onko lopulta muuta himoa kuin vallanhimo, ja onko muuta tapaa tyydyttää se kuin väkivalta?

Oma suosikkiosioni on kapinallisen klooni Sonmin tarina kaikessa karuudessaan. Sen vallankumousajatukset ja läpimätä yhteiskunta kauhistuttavat ja ihastuttavat. Myös Zachryn tarina kiehtoo antaessaan vain hienovaraisia vihjeitä siitä, mitä maailmassa on tapahtunut ennen sivilisaatioiden romahtamista. Kuinka herkkää kaikki lopulta on, kuinka pienestä värähdyksestä tasapaino horjuu.

Tämä kirja kannattaa lukea puhtain mielin, uteliaana ja avoimena. Sen hienous kasvaa huomaamatta, aivan vähitellen. Se vaatii paljon, mutta antaa moninkertaisesti enemmän.

Pilvikartasto on hieno. Upea. Se liikautti tässä lukijassa jotain merkittävää lopullisesti toiseen asentoon. Sen jälkeen jokin on aivan toisin.

Ja mitä muuta voi täydelliseltä lukukokemukselta toivoa?

Ei mitään.

___

Pilvikartastoa on luettu melko laajalti. Esimerkiksi Kirjasfäärissä, Sallan lukupäiväkirjassa, Kirjavinkeissä, Sabinan knallissa, A girl of thousand lives -blogissa, Taikakirjaimissa, Booking it some more -blogissa, Lukuisassa, Satun luetuissa ja 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogissa on kirjoitettu tästä.

31 kommenttia:

  1. Tosi houkuttelevasti kirjoitat Pilvikartastosta. Fiiliksesi vaikuttavat samantapaisilta kuin mitä minä yleensä koen luettuani Murakamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli todellakin Lukuelämys parhaasta päästä. Paljon lukevana välillä turtuu ja joskus "ihan kivoja" kirjoja tulee liukuhihnalla, mutta ravisuttavat lukukokemukset ovat harvassa. Nyt sellaisen sain, todellakin.

      Täytyypä lukea Murakamia. Toistaiseksi vain Norwegian Wood luettuna.

      Poista
  2. Hieno arvio, Suketus! Upealta kuulostava romaani. Kerran jo pitelin tätä käsissäni, toiste en päästä ohi. Kiitos innoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on upea, ota seuraavalla kerralla luettavaksesi ja kokeile.

      Poista
  3. Kiitokset kiinnostavasta kirjavinkistä!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapa hyvältä! Kirja singahti ehdottomasti lukulistalleni.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Suketus! Vakuutit minut. Kuulostaa kliseiseltä, mutta minulla nousi ihokarvat pystyyn heti ensimmäisestä lauseesta. Tiedän tuon kokemuksen. Sen saa vain joistain kirjoista elämässään. Tästä on ilmeisesti elokuvakin, mutta en aioa katsoa sitä ainakaan ennen kuin olen lukenut kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Vaikka lukee paljon, se ei todellakaan tarkoita, että välttämättä koko ajan törmäisi upeisiin kirjoihin – päinvastoin. Mutta aina silloin tällöin, kuin varkain, jokin osuu ja uppoaa...

      Leffa on suunnitelmissa katsoa jossain välissä. Se ei missään nimessä voi "pilata" lukukokemustani, vaikka huono olisikin. Ja ehkei se ole!

      Poista
  6. Tämä oli hieno lukukokemus, aivan huippu :)

    VastaaPoista
  7. Korvan taakse, korvan taakse! Hienosti fiilistelet kirjaa:) Mulle samantapainen lukukokemus on ollut Ystäväni Owen Meany. Sekin jotenkin "muutti kaiken"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vaatii aikaa ja rauhaa, mutta ehdottomasti suosittelen. Ja joskus luen uudestaan itsekin, jahka saan tämän metsästettyä omaan kirjahyllyyn.

      Noita lukukokemuksia tulee aina joskus. Onneksi.

      Poista
  8. "Kansallisvaltio merkitsee ainoastaan ihmisluontoa hirvittäviin mittasuhteisiin paisuneena. Kansakunnat ovat siis entiteettejä, joiden lait on kirjoitettu väkivallan avulla, m.o.t. Niin on aina ollut ja niin on aina oleva."

    Olipa osuva ja ajan hermoon täysillä osuva tuo valitsemasi lainaus.

    VastaaPoista
  9. Luin tämän aikaa sitten (alkukielellä tosin - kiva tietää, että kääntäjä on onnistunut Zachryn murteen kanssa), ja täytyy myöntää, että viimeinen lause iski tuolloin luun kurkkuun ja kyynel jos toinen vierähti. Tajunnanräjäyttävä kokemus hyvin monella tasolla, ja olipa ihanaa nähdä tästä arvostelu, jossa ei vain takerreltu tarinankerronnallisessa "temppuilussa", vaan nähtiin sinne syvälle rivien väliinkin. Mielipideasioita, mutta koska rakas kirja niin murh! ;) Harvoin sitä nykyään tulee vastaan mitään näin pysäyttävää. Kirjasfäärissä oli mielestäni osuvasti sanottu: "Tämä on yksi niitä kirjoja, jonka haluaisi lukea uudelleen ja uudelleen ensimmäistä kertaa." Voi kyllä!

    Elokuvaakin suosittelisin, on hyvin erilainen kuin kirja (jo varmasti ihan siitäkin syystä, että tavan leffakävijä tuskin jaksaisi ottaa tarinan rakenteesta mitään koukkua, vaan kävelisi vartin sisällä ulos salista), mutta mielestäni nokkeluudella toteutettu. Itsenäinen teoksensa selkeästi, mutta sama henki siinä pihisee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että mielipide oli tällä kertaa suosiollinen. ;) Mutta näin on, tällaisia kirjoja olen harvoin kohdannut ja kaikkein onnellisin olen siitä, ettei lukukokemus ollut missään määrin helppo vaan vaati aika paljon.

      Leffa on tarkoitus katsoa, ja trailerin jo vilkaisinkin. Jo sen perusteella vaikutti, että tarina kerrotaan hieman eri tavalla. Mutta kiinnostaa yhtä kaikki!

      Poista
  10. Onnittelut täysosumasi johdosta! Jäin miettimään, miten tarinat sitten liittyvät toisiinsa. Yhdistääkö niitä jokin tietty teema?

    En aio suin päin rynnätä kirjastoon tätä kirjaa lainaamaan, mutta on kuitenkin kiva tietää kirjan olemassaolosta. Aika jyrkästi tämä kirja on jakanut mielipiteitä. Elokuvakin oli monelle liikaa, lähinnä kai 3-4 tunnin pituus ylitti sietokyvyn ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En viitsi tarkemmin paljastaa, sillä se kertoisi juonesta ja kirjan ideasta liikaa. Teema(t) kyllä, ja lukijaa ilahdutetaan erinäisillä pikku jipoilla. :)

      Huh, pitkät elokuvat ovat minulle melkoinen koetinkivi, mutta tämän aion katsoa. Kunhan löytyy riittävän rauhallinen rako sille.

      Poista
  11. Voi miten hienoa lukea upeasta lukukokemuksestasi. Pilvikartasto on ollut suunnitelmissani lukea jo jonkin aikaa, mutta en ole vielä päässyt ajatuksen asteelta pidemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna palaa, Irene! Tämä täytyy jokaisen kokea itse – ja todeta joko napakympiksi tai hudiksi.

      Poista
  12. Oi vau, kylläpä olikin ihanaa lukea täydellisestä lukukokemuksestasi! Kesällä ehkä minäkin tartun tähän! Kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kissanpäivät luvassa, Kaisa Reetta. :)

      Poista
  13. Voi että, nyt harmittaa entistä enemmän, että menin lukemaan tämän pahimmassa gradukiirestressiahdistuksessa. Tässä oli minullekin kaikki ainekset hulppeaan elämykseen, mutta tilanne oli huonoin mahdollinen. Eipä auta kuin lukea joskus paremmalla ajalla uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä todella vaatii paljon lukijalta ja lukuhetkeltä. Minäkin luin tätä aika hajanaisesti aluksi, mutta sitten kun asiat loksahtivat paikoilleen, oli pakko ahmia joka välissä. Minäkin luen tämän vielä joskus uudelleen.

      Poista
  14. Mukava arvostelu. Minäkin tykkäsin lukiessani Zachryn osion sanomasta ja aiheesta, mutta se oli hyvin vaivalloista luettavaa. Vaivan arvoinen kirja kuitenkin, varmaan yksi parhaita koskaan lukemiani kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukeminen vei tosiaan aikaa, mutta jossain vaiheessa Zachryn kieleen pääsi sisälle. Minullekin tämä on yksi parhaita!

      Poista
  15. Kiinnostuin tästä kirjasta kovasti jo viime kesänä, kun luin Olivia-lehdestä Emmi Itärannan haastattelun, jossa hän antoi lukuvinkkejä - Pilvikartasto oli yksi Itärannan Elämän Kirjoista. Nyt tämän huikean arviosi luettuani varasin kirjan kirjastosta. Tämähän on aivan pakko lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoo, tuota en tiennytkään. Kivaa kuulla, että toinen taitava kirjailija nostaa tämän esiin. Toivottavasti viihdyt tämän matkassa, Sara. Alku saattaa olla kankea, mutta älä anna sen häiritä. ;)

      Poista
  16. Huhhui, kyllä tämä pitänee kaivaa sieltä yöpöydän pinoista, siellä jossain se on hautautuneena. Ostin enkkupokkarin joskus viime vuonna, mutta sitten sen lukeminen vain jotenkin jäi. Onneksi en myöskään katsonut vielä elokuvaa, tämä kannattaa luullakseni kokea ainakin ensin kirjana.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!