Tiikerin vaimo

Téa Obreht: Tiikerin vaimo
Suomentaja: Irmeli Ruuska
WSOY 2012
The Tiger's Wife (2011)
362 s.

Omasta hyllystä.


Nuoren lääkärin Natalian rakas isoisä kuolee sodasta toipuvassa maassa, sekavana aikana, jolloin valtioiden rajat muuttuvat ja murenevat ja ihmiset etsivät paikkaansa uudessa järjestyksessä. Natalia on rokotusmatkalla orpokodissa suru-uutisen kuullessaan, ja päättää noutaa isoisänsä jälkeenjääneet tavarat lähikaupungin ankealta poliklinikalta. Mummin surua on vaikea kestää katkeilevan puhelinlinjan välityksellä, mutta omaa menetystään Natalia ei vielä halua tai osaa käsittää. Sen sijaan hän uppoutuu työhönsä ja muistoihinsa, jotka kuljettavat hänet isoisän kertomien tarinoiden mukana useamman sukupolven taakse. Tarinoita hallitsevat isoisän lapsuudenkokemukset pienestä vuoristokylästä, jonne kerran saapui tiikeri, ja kohtaamiset kuolemattoman miehen kanssa. Hallitsevana elementtinä on kuolema, jonka Natalia kohtaa monessa eri muodossa.

Huikea kirja, ja vähän vaikea. Tartuin tähän oikeastaan tietämättä, mitä tarkalleen odottaa. Luin Téa Obrehtista Helsingin Sanomista tammikuussa, ja kiinnostuin Tiikerin vaimosta saman tien. No, en turhaan.

Kirjassa on jotenkin mystinen tunnelma, vaikka kehyskertomus on konstailematon: sodan päätyttyä jäljelle jääneiden on rakennettava rauhanaika niillä keinoin, jotka heillä on käytössään. Natalian tapauksessa se tarkoittaa suurten ponnistusten ja salakuljetettujen kallojen myötä hankittua lääkärintutkintoa, jonka vuoksi hän kiertää ystävänsä kanssa tekemässä hyväntekeväisyystyötä niin hyvin kuin voi. Orpolapset on lahjottava karkein rokotettaviksi samalla kun orpokodin puutarhassa kaivetaan esiin sinne sodan aikana haudattua ruumista, jotta vainajan suku saisi elää rauhassa. Obreht kuvaa hienosti tunnelmaa, joka vallitsee, kun arki on nyrjähtänyt sijoiltaan rakkaan ihmisen kuoleman vuoksi, mutta suruaika ei voi vielä käytännön järjestelyjen vuoksi alkaa. Eikä kuolemaa ehkä ole vielä edes sisäistetty.

Parasta ovat kuitenkin isoisän tarinat, joihin Natalia uppoutuu. Kuolematon mies kiehtoo salaperäisyydellään ja selittelemättömyydellään: kahvinporot ennustavat kuolemaa kullekin tavallaan, jonain hetkenä, ennemmin tai myöhemmin, väistämättä. Pienen, syrjäisen kylän kohtaama vieraan pelko, kun läheisiin metsiin ilmestyy tiikeri, kasvaa tolkuttomaksi samalla, kun kylän teurastajan kuuromykkä lapsivaimo ja Natalian vielä 9-vuotias isoisä ovat ainoat, jotka tietävät, ettei kyse ole mistään pedosta – jostain vieraasta kyllä, mutta sitähän olemme kai kaikki omalla tavallamme?

Oli mielenkiintoista lukea balkanilaisesta kuolemakulttuurista. Uskomus, jonka mukaan vainajan tavaroihin ei saa koskea 40 päivään kuoleman jälkeen, jotta levottomasti paikkaansa hakeva sielu saa tarvitsemansa rauhan, kertoo osaltaan kulttuurista, jossa kuolema on läsnä, muttei pelkästään pelota. Toisaalta se, että väärin haudattu vainaja vainoaa sukuaan kunnes tämän maallinen tomumaja on kaivettu ylös ja haudattu oikeaoppisesti, osoittaa, mikä on perinteiden ja yhteisöllisyyden merkitys. Missään nimessä kuolema ei voi olla merkityksetön tai yhdentekevä, mutta ei se aina ole myöskään pelkästään uhka. Kontrasti sodan julmuuksien ja ihmiselämään väistämättä kuuluvan, luonnollisen kuoleman välillä on suuri, vaikkei Obreht väkivallalla mässäilekään: itse asiassa Balkanin sodan kauheudet kalvavat mieltä lukiessa nimenomaan siksi, ettei niitä sellaisenaan isketä framille. Sen sijaan Tiikerin vaimon tarjoama sotakuvaus on enemmänkin rivien välissä ja sivulauseissa, siinä tunnelmassa, joka sodan jo loputtua vielä hallitsee maisemaa ja ihmisiä.

Ei tästä kirjasta varmaankaan ole kaikkien helppo pitää. Minä pidin. Tärkeämpää kuin tarinan henkilöiden syväluotaava luonneanalyysi (jota ei ole) on se, mitä kirja kertoo ihmisistä, meidän käytöksestämme, olemisestamme toistemme kanssa ja pelostamme toisiamme ja vierasta kohtaan. Ja miten se kaikki kulkee sukupolvien läpi, ajasta ja paikasta toiseen.

Sulkiessani kirjan ajattelin, että wau. Ihan vastaavaa en ole tainnut koskaan aiemmin lukea. Tuskin ihan heti luenkaan. Toinen ajatukseni oli, että wau. Mimmi on samanikäinen kuin minä. Ja kirjoittanut näin hienon kirjan.

Tiikerin vaimon on lukenut myös anni.M.