11. lokakuuta 2009

Paluu arkeen

Kulunut viikko oli hyvin raskas. Väsyttää turkasen paljon, eilenkin nukahdin päiväunille kello seitsemältä illalla herätäkseni kymmeneltä aivan yhtä väsyneenä. Töiden tekeminen tuntuu turhalta, mutta siitä huolimatta tarvitsen sitä, arkea. Opiskelusta tunnun menettäneen entisestään otettani, olen jättänyt kursseja kesken ja ollut käymättä luennoilla. Tiistaina menen yrittämään yhtä luentokuulustelua, johon vaaditulle luentosarjalle olen osallistunut yhden vajaan luennon verran. Pelkkää paskaa se olikin, mokoma. Yhtään opintopistettä en ole tänä syksynä suorittanut, ja viime viikon kaksi kirjatenttiä jäivät sattuneesta syystä väliin. Jos sitten ensi kuussa. Tai ensi vuonna.

Olen kirjoittanut hautajaiskutsuja, miettinyt kuolinilmoituksen runoa (Uuno Kailas), valinnut mummille arkkua, arkulle kukkia ja vieraille pitopöytää. Ei voisi lähestulkoon vähempää kiinnostaa, mitä hautajaisissa tarjotaan. Alistuneena hyväksyin jälleen kerran kasvisvaihtoehdoksi kasvisgratiinin, joka pitäisi mielestäni noin yleisesti kieltää lailla ehkä maailman mauttomimpana ja surkeimpana ruokana. Ihan sama. Tällä viikolla puhelinlankojen pitäisi laulaa ja kipinöidä, sillä odotan puhelua mummin siunaavalta papilta. Veljeni totesi virsivaihtoehtoihin, että kirkkoon kuulumattomalla ei taida juuri olla sanottavaa asiaan (olemme molemmat eronneet kirkosta). Maa on niin kaunis ja Käy kanssani Herra Jeesus.

Tiedän, että nämä asiat olisivat olleet mummille tärkeitä.

Uusi asuntoni tuntuu jo kodilta, vaikka kotiutuminen onkin antanut odottaa itseään surun taustalla. Kirjat ovat saaneet paikkansa hyllyssä, matto on lattialla, kissa tutkii innostuneena nurkkia. Vielä olisi hankittavaa, mutta annan niiden olla. Ehtiihän tuota. Lähinnä mielessä pyörivät ne valokuvakasat mummin kirjahyllyssä, kuvat mummista ja vuonna -63 kuolleesta ukistani, nuoruutta, iloa, unelmia. Kuka sinä olit, ennen kuin sinusta tuli minun mummini?

1 kommentti:

  1. Alkoi itkettää kun luin tätä ja tekisi mieli halata sinua. Pitäisi kysyä nuo kaikki kysymykset nyt omilta vanhemmilta, "kuka sinä oli ennen kuin minä synnyin?". En tiedä heistä mitään ennen minua.

    Itse sovin nyt muutamista tenteistä, että suoritan ne myöhemmin ja tänään on eka vapaapäivä aikoihin. Soita jos kaipaat seuraa :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!