20. syyskuuta 2008

Syksyn ensimmäiset pakastemansikat

...maksoivat paikallisessa Prismassa 4,10 euroa. Ostin silti. Hyvältä maistuvat.

Samassa yhteydessä katselin erinäisiä urheiluvaatteita, mutta jumatsuka ne ovatkin kalliita! En ole ikinä suosinut collegeasumuotia, joten en ole tajunnutkaan, kuinka kalliita esimerkiksi hupparit ovat, kun niihin lätkäistään jokin tuotemerkki isolla printillä rintaan. Yritin penkoa tarjousrekkejä, mutta niissä olleet topit ja muut härpäkkeet olivat aika rumia. Ei sillä, että edes pukeutuisin mihinkään toppeihin salilla ollessani, ihan vielä nämä "lihakset" eivät halua tulla nähdyiksi kesken urheilusuorituksen. No, en siis hankkinut uusia välineitä, ehkä pärjään kulahtaneilla t-paidoilla ja nukkaisilla verkkareilla edelleenkin. Uuden repun kyllä tarvitsisin. Nykyinen on muuten hyvä, mutta pohja alkaa olla jo aika heikoissa kantimissa ja salivermeiden + opiskelutavaroiden samanaikainen mahduttaminen vaatii melkoista mielenlujuutta ja välillä raakaa voimaakin. Mutta kun reputkin ovat kalliita! Tähän väliin voisin kuitenkin kertoa, että löysin itselleni talvitakin kirpputorilta viidellä eurolla, joten ehkä voisin käyttää suunnitellut takkirahat uuteen reppuun. Harkinnan arvoinen juttu.

Olen seurannut kiihtyvällä mielenkiinnolla meneillään olevaa Big Brother -kamppailua. Ensimmäistä suomalaista kautta seurasin aluksi innokkaana, mutta kiinnostus sammui. Toista kautta en katsonut kuin satunnaisesti. Viime vuonna aloitin seuraamisen ehkä puolivälistä, ja diggasin Saulista saman tien. Tätä nykyistä olenkin sitten katsonut tunnollisesti ja seurannut tapahtumia jopa internetin ihmemaassa (en sentään 24/7-palvelulla, vaan ihan "uutis"tasolla ja keskustelupalstoilla), ja täytyy sanoa, että ensimmäisen vuoden BB oli pyhäkoulu tähän verrattuna. Mitä halpamaista juonittelua, outoja ihmisiä, riitaa ja paskanjauhantaa! Yleensä kaltaiseni sosiaalipoken harrastaja saattaisi jopa digata, mutta tässä tapauksessa meno on mennyt ihan överiksi, eikä se ole enää ollenkaan viihdyttävää. Pieni klikki pelaa omaan pussiinsa ja pilaa muiden elämän talossa jauhamalla sontaa, kiihdyttämällä muiden keskinäisiä erimielisyyksiä ja leikkimällä olevansa itse kaiken yläpuolella ns. hyvinä ihmisinä. Tietenkin pelissä pitää pelata, ja ihmisten todellinen puoli paljastuu vasta vähitellen, mutta joku roti nyt kumminkin! No, helpotusta on luvassa, sillä ilmeisesti pahimpia juonittelijoita rangaistaan alkuviikosta. Saas nyt kattoo. Mutta ei se ole enää viihdyttävää, kun telkkarissa näytetään ihan koulukiusauksen normit täyttävää skeidaa tosi-tv-ohjelmassa. (Tai ehkä jotain sadistia saattaa kiinnostaa, mutta minua ei.)

Tämä tällä kertaa ajankohtaisista aiheista. Taidanpa jatkaa BB-sivujen selaamista, kun eipä tässä muutakaan tekemistä ole. (Uusi teippirulla on, mutta pakkaaminen kiinnostaa ns. kympillä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!