Uutta odotellen

Ostoslistalla:

- uusi kahvinkeitin (vanha hajosi, perkele)
- uusi vaatekaappi (vanha on hajoamaisillaan sekä ruma, perkele)
- lisää kirjahyllyä (vanha on kiva, mutta ääriään myöten täynnä)
- j.n.e.

Joulu tulla jolahti ja saman tienhän se menikin. Onneksi se on vain kerran vuodessa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, perhe pysyi sovussa ja näin kavereitakin. Lahjojakin sain, erittäin hyviä sellaisia (pitäisi vain vielä jollain konstilla saada ne tänne Tampereelle asti...) ja kaikin puolin on ihan leppoisa olo. Mitä nyt on pientä murhetta tuosta proseminaarista, mutta en vaivu vielä suruun. Yritän kuitenkin koko ajan.

Olen tehnyt päätöksen parantaa elämäntapojani radikaalisti. Uuden vuoden paikkeilla tämä ei tietenkään herätä kenessäkään mitään kummallista: kuka nyt EI lupaisi liikkua ja laihduttaa enemmän, syödä, juoda, kiroilla ja tupakoida vähemmän. Mut hei, onhan noissakin jo jotain.

Yläkerran rokkiurpo paukuttaa, sytytin pihalle lyhdyn ja jännitän, jokohan naapurin vauva on syntynyt. Vuosi alkaa vedellä viimeisiään, ja minä odotan uutta sellaista ihan hyvillä mielin. Aina on mahdollisuus parantaa, muuttua ja tehdä asioita toisin. Onneksi.

Ja meillä on kohta vuosipäivä (3 vuotta). Hih.

Kahlekuningatar

Tänään oli viimeinen tentti tältä vuodelta, ja ihan hyvinhän se meni, melko helpot kysymykset niinkin laajasta aineistosta. Jonkun urpion kännykkä soi kesken tentin, adiós vaan ja pihalle. Joku roti siihenkin hommaan, kyllä sen verran voisi huolehtia, että kännykkänsä saittaa äänettömälle!

Juon yksin kotona alkoholia. Depressiivisyys lähenee huippuaan. Sain loppuun Couplandin Eleanor Rigbyn (suosittelen!) ja aloitin Nabokovin Lolitaa lopultakin. En ole minkään sortin kirjallisuustieteen sivuaineopiskelija, jos en lopultakin lue tiettyjä klassikoita. Tein jo keskiviikkona länsimaisen kirjallisuuden historian luentosarjan muistiinpanojen pohjalta listan, jossa on ne kirjat, jotka ainakin pitää lukea. Niitä on paljon. Huh...

Olen ollut tänä vuonna ilmeisesti kiltti, koska olen saanut jo kaksi joululahjaa (joita EN ole avannut vielä!!), kiitos vain kovasti Sannalle ja Liisalle. Ja Lindalle ihanasta kortista. Kuinkas sattuikaan, siinä tämän päivän tentissä olikin kysymys lahjasta sosiaalisena ilmiönä, mikä oli aika hauska sattuma, sillä olin miettinyt sitä jopa aivan oma-aloitteisesti viime päivinä. Vastavuoroisuus, sitovuus, vallan ja auktoriteetin osoitus...

Kummallinen olo, kun ei ole minkään valtakunnan pakollista luettavaa naaman edessä tai yöpöydällä syyttävänä. Helmikuussa vasta seuraavan kerran tenttiin, tammikuu on proselle omistettu. (hah) Nyt luen kaikki ne kirjastosta raahaamani kirjat, jotka ovat odottaneet vuoroaan lattialla! Rentoutunut olo, vaikka en minä tosiaan mitään lomaa vietä, vaan aion ensi viikolla tehdä prosea erittäin paljon eteenpäin. Silti... Keskiviikkona menen Järvenpäähän tutustumaan lopultakin V:n residenssiin ja ehkä vähän miettimään joulutilpehöörejä äidin kanssa. Sitten vielä viikonlopuksi kotiin ja jouluksi jälleen Keski-Uudellemaalle. Ihmeellistä reissaamista, mutta kissaa ei voi jättää yksin eikä sitä voi ottaa mukaankaan, joten näin se on nyt tehtävä. Onneksi matka ei ole pitkä.

Yritän kestää kasvavaa itseinhoa ja epävarmuutta. Life's a bitch and then you die. Kuinka yksinkertaista!

Minä olen viljaa

Ensimmäistä kertaa vuosiin minulla on erittäin hyvä joulufiilis. Oikein odotan aattoiltaa, suklaan mussuttamista, uutta kirjaa ja sienisalaattia. Valoa ja tv:n höhliä ohjelmia. Joulussa ei ole aiemminkaan ollut mitään varsinaista vikaa, mutta en vain ole koskaan aikuisikäni aikana ollut siitä erityisen kiinnostunut. Tänä vuonna olen availlut ahkerasti kalenterin luukkuja ja kiskonut glögiä huppuun varsin kiitettävästi. Ja joka ilta kuistillani loistaa ulkolyhty. (Naapurini kehui, että kovin on kotoisa ja kaunis, ja kiva tulla kuulemma kotiin, kun valo odottaa ohikulkijaa.) Tämä viikko pitäisi vielä jaksaa lukea tenttiin (ihan liian monta sataa sivua jargonia jäljellä), käydä kahdessa tentissä ja prosen vuoden viimeisessä tapaamisessa (joka järjestetään kylläkin eräässä paikallisessa juottolassa, hauskaa) ja sitten... relata hetkeksi = käydä prosen kimppuun todella hanakasti. Ensi viikolla mene museolle tutkiskelemaan lähdeaineistoa ja aloitan kirjoittamisen. Pakkohan se on. Tammikuussa pitää olla valmista kamaa esiteltäväksi. Aihe ei kiinnosta minua enää, mutta raavin sen kasaan vaikka perslihastani. Minä kun en luovuta. Piste. Ja sitäpaitsi: sitten kun homma on valmis, voin keskittyä antropologiaan, sosiologiaan, etnologiaan ja historian mielenkiintoisempiin puoliin. Kiitos.

Viikonlopuksi menen Lahteen, ensin mummin luokse ja sunnuntaina Murun ristiäisiin. Jännittävää, hän saa nimen! (se uskonnollinen puoli ei minussa herätä sattuneesta syystä mitään tunteita) Mikähän se on? Uteliaisuus kasvaa.

On niin monia asioita, joissa haluaisin olla parempi ihminen. Haluaisin syödä luomummin, lähemmin ja terveellisemmin. Haluaisin osata laittaa ruokaa ihan mistä vaan. Haluaisin jaksaa herätä aamuisin ja tehdä koko päivän ahkerasti opiskeluhommia, en valvoa paniikissa kolmeen asti ja herätä lähempänä puoltapäivää koomaisena. Haluaisin ottaa enemmän vuoroja sairaalasta. Haluaisin lukea enemmän ja nopeammin. Haluaisin lähteä jonnekin pois, ihan toisiin kuvioihin tekemään ihan muita asioita. Ulkomaille, Etelä-Amerikkaan puhumaan espanjaa ja hengittämään Andien ohutta ilmaa. Tai eurooppalaisiin suurkaupunkeihin, klubeille ja taidetaloihin. Haluaisin mennä jollekin piirustuskurssille, haluaisin harrastuksen! Haluaisin olla laihempi ja paremmassa kunnossa. Haluaisin olla askeettisempi, tyytyväisempi, rauhallisempi.

Haluan mielenrauhaa ja menestystä. Voiko niitä saada samaan aikaan?

Haluan mukavan kesätyön ensi kesäksi, en halua siivota enkä pestä. Haluan lähteä vaihtoon, mutten tiedä minne laitan kissan siksi aikaa. Haluan tehdä, enkä vain puhua ja haluta.

Haluamiseen kyllästyy, jos ei koskaan toteuta halujaan. Jos on halujensa orja, eikä erota tavoitteita ja toiveita todellisuudesta. Tai jos ei koskaan saa haluamaansa, tai saa sen niin harvoin, että unohtaa, miltä toteutunut halu tuntuu. Muuttuuko se? Unohtaako, mitä halusi alunperin? Eikö koskaan voi olla tyytyväinen?

En jaksa edes keskittyä elokuvien katselemiseen. Istun koneella ja tuijotan ruutua, enkä tee mitään järkevää. Giddensin Sociology painaa sata kiloa ja siinä on 700 sivua itsestäänselvyyksiä, joita en tahdo kuitenkaan jättää lukematta. Haluan tietää, pääsenkö kursseille, joille ilmoittaudun, vai jäänkö rannalle ruikuttamaan. Harkitsen syvästi ruotsin kurssille osallistumista, mutta en ole varma jaksanko ja haluanko, osaanko, pystynkö. Kielikurssit vaativat läsnöoloa, enkä tunne pystyväni sitoutumaan, vaikka mitään syytä sitoutumattomuuteen ei ole. Ja kurssit on joka tapauksessa suoritettava kandivaiheessa.

Haluan valmistua vuoden kuluttua kandiksi. En siedä sitä, että jokin jarruttaa matkaani.

Pystyn siihen, jos minulle annetaan mahdollisuus.