Tuomas Kyrö: Liitto

Tuomas Kyrö: Liitto
Kansi: Marjaana Virta
WSOY 2005
359 s.

Kirjakauppaostos.


Lyydia on väkivaltaisen ja despoottisen isän ojennuksessa kasvanut nuori nainen, joka kohtaa kerran kesällä 1938 Urhon. Urho osaa uida ja pidättää hengitystä, puhua Amerikkaan lähtemisestä ja koskettaa. Lyydia ja Urho päätyvät yhteen, mutta sota tulee ja pakottaa Urhon rintamalle ja Lyydian huolehtimaan yksin kodista ja sairaasta anopista.

Urhon sisko Anna on esiintynyt Berliinin olympialaisissa ja rakastunut Adolf Hitleriin. Anna palaa kotiin huolehtimaan osaltaan kälystään ja äidistään sekä kunnan kansakoulusta. Sota lyö syvälle myös kotirintamalla, ja sodan jälkipuinti vie vielä kauemmas tavallisesta arjesta, vaikka juuri sitä kaikkien pitäisi parhaansa mukaan rakentaa. Kun kylään saapuu puolalainen sotavanki, alkavat monet totuudet ja asenteet paljastua, ehkä muuttuakin.

Tuomas Kyrön Liitto on yksi parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja. Se pääsi yllättämään takavasemmalta, ja kun painoin kirjan kannet lopuksi kiinni, minun piti huokaista syvään. Olin saanut lukea hienon kirjan.

Liitossa on kaikki kohdallaan, ja todella tarkoitan sitä. Sen henkilöt ovat samaistuttavia, aitoja, heidät voi helposti nähdä edessään puhumassa ja olemassa hiljaa. Lyydian suru saa sanattomaksi, Urhon hiljaisuus hämmentää, Annan kiihko kasvaa vähitellen, lupaa pyytämättä. Pienesti päästään (vaiko joudutaan?) myös vilkaisemaan Keski-Euroopan sotatapahtumiin, kun sotavanki Bronislav paljastaa menneisyyttään.

Ja kaiken yllä on haikeus, menetys, arki ja jokapäiväinen epävarmuus. Mistään ei voi olla varma, huominen tuo aina jotain pyytämätöntä mukanaan. Se kaikkein lähimpänäkin oleva voi huomenna olla jo kaukana poissa.

Olen jo aiemminkin kunnioittanut Kyröä tarkkasilmäisenä yhteiskunnan virtojen välittäjänä ja taiturimaisena kynänkäyttäjänä. Liitto vahvistaa ja korostaa käsitystäni entisestään. Kirja ei ole hauska, mutta lempeä se kyllä osaa paikoin olla näyttämällä kaikki ne puolet, joita ihmisellä elämässään on. Samalla se on kiivas ja armotonkin.

Olen viime aikoina päätynyt useamminkin 1930-luvun kotimaisiin tunnelmiin, enkä pidä sitä lainkaan pahana. Liitossa toki matka jatkuu 1950-luvulle saakka, mutta etenkin tuo sotia edeltävä aika on jossain määrin erityisen kiinnostava tarkastelun kohde. Mitä kaikkea kummallista ihmiset joutuivatkaan kokemaan, ja miten erikoisiin asioihin he törmäsivät? Miten kuohuva yhteiskunta koti-Suomessa ja maailmalla vaikutti ajatuksiin, tekoihin ja asenteisiin? Miten kaikki se sai kovan kolauksen sodassa ja sodan jälkiä selvitettäessä?

Liitto jää mieleen pitkäksi aikaa. Sen henkilöistä tulee tuttuja, heihin kiintyy kovasti. Kyrö antaa heidän kokea ja nähdä paljon, muttei sorru ylilyönteihin. Lukija kulkee mukana, hiljaa vierellä hengittäen ja parasta mahdollista toivoen. Osan saakin, osaa ei. Ja juuri niin on hyvä.

___

Kaisa piti myös kirjan henkilöistä ja kerrontatavasta, Amma tunnustautuu Kyrön bändäriksi ja kehuu erityisesti kirjailijan taitoa lopettaa kirjansa, Helmi-Maaria Pisara voisi lukea ja kuunnella Kyröä vaikka koko loppuelämänsä.

Liitto on yksi ruksi TBR90+10-listallani. Se oli myös sijalla 98 Helsingin Sanomien 2000-luvun parhaat kotimaiset romaanit -äänestyksessä.