Massiivinen Kongon historia

David Van Reybrouck: Kongo – historia
Suomentaja: Antero Helasvuo
Siltala 2013
656 s.
Congo. Een geschiedenis (2010)

Arvostelukappale.


Mitä sinä tiedät Kongosta?

Että se on Afrikassa?

Että se on Belgian entinen siirtomaa?

Että sen nimi oli joskus vielä Zaïre?

Että sitä ei oikein osaa erottaa naapurimaastaan Kongon tasavallasta?

Että sen diktaattorina oli Mobutu Sese Seko?

Että siellä on sodittu. Ja sodittu vähän lisää?


Tämän verran minä tiesin, kun tartuin Siltalan keväällä julkaisemaan massiiviseen Kongo – historia -teokseen. Kirjan on kirjoittanut flaamilainen toimittaja ja tutkija David Van Reybrouck ja se on kaikin tavoin tiiliskivi. Nyt, koko kesän jatkuneen luku-urakan päätteeksi uskallan todeta tietäväni hieman enemmän.

Kongon demokraattinen tasavalta on Keski-Afrikan jättiläinen, yli 73 miljoonan asukkaan maa, jonka historia on täynnä kupruja, nykyisyys vaikea ja tulevaisuus epävarma. Maasta tuli Belgian kuninkaan Leopold II:n oma 1880-luvulla tutkimusmatkailija Henry Stanley kartoitusretkien jälkeen. Maa oli siis kuninkaan henkilökohtaista omaisuutta, Kongon vapaavaltio, ei Belgian siirtomaa. Kongon rikkautena olivat norsunluu ja kumi, ja näistä varannoista Leopold II otti kaiken irti. Vapaavaltioaikaa leimasivat järkyttävät väkivaltaisuudet, kongolaisten orjuuttaminen ja riisto.

Totuuden selvittyä maasta tehtiin Belgian siirtomaa ja tilannetta pyrittiin parantamaan. Kongoon valui huomattava määrä belgialaisia siirtolaisia rakentamaan uutta hallintoa. Saman aallon mukana tulivat lähetyssaarnaajat ja onnenonkijat. Vain murto-osa paikallisista pääsi nauttimaan etuuksista, ja kuilu kongolaisten ja maahanmuuttajien välillä leveni entisestään. Maa oli niin suuri ja kulttuureiltaan niin monikasvoinen, ettei mitään yhtäläistä "kehitystä" tai "uudistusta" ollut mahdollista tehdä. Infrastruktuuria rakennettiin, mutta vain kaupallisten tarkoitusten vahvistamiseksi. Alkuperäisväestön riisto ei pohjimmiltaan muuttunut mihinkään, vaikkei käsiä enää hakattu irti rangaistuksena liian hitaasta kumipuun keräämisestä.

Siirtomaavalta purkautui lopulta kesällä 1960, jolloin Kongo rysähti kerralla ja valmistautumatta itsenäisyyteen.  Keskeinen hahmo itsenäistymisessä oli Patrice Lumumba, maan ensimmäinen laillisilla vaaleilla valittu pääministeri, jonka valtakausi ei kestänyt kauaa: syyskuussa samana vuonna presidentti Joseph Kasa-Vubu ja armeijan pääesikuntapäällikkö Joseph-Désiré Mobutu syrjäyttivät hänet. Lumumba murhattiin tammikuussa 1961 usean kuukauden kotiarestin jälkeen. Vuonna 1965 Mobutu, myös Mobutu Sese Sekona tunnettu mies, kaappasi vallan kokonaan itselleen. Hän toimi presidenttinä ja maan yksinvaltiaana lopulta 32 vuotta.

1990-luvulla etniset ja poliittiset levottomuudet räjähtivät käsiin ja naapurimaan Ruandan sisällissota ja kansanmurha levisi lieveilmiöineen myös Kongon puolelle. Sotatoimet olivat monimutkaisia, raakoja ja ketään kumartamattomia ja tilanteet muuttuivat nopeasti. Ruandalaiset pakolaiset, sekä siviilit että sotilaat, kansoittivat etenkin Kongon itäisiä osia. Useita muita Afrikan maita liittyi mukaan sotatoimiin ja liittolais- ja viholliskuviot monimutkaistuivat entisestään. Vaikka tulitaukoja ja rauhansolmimisyrityksiä tehtiin, kapinallisjoukot aiheuttivat vakavia levottomuuksia Itä-Kongossa vuoden 2008 loppuun saakka, jolloin tutsikapinallisten ryhmittymän johtaja Laurent Nkundan saatiin pidätettyä.

2000-luvun Kongolle tunnusomaista on ollut kiinalaisten yritysten saapuminen maahan. Kaivostoiminta ja teollisuus on pitkälti Kiinan hyppysissä, ja vastineeksi siitä Kongoon on rakennettu paljon infrastruktuuria. Kongolaisia on muuttanut Kiinaan ja maidenvälinen kaupankäynti on vilkasta etenkin pienyrittäjien voimin. Tavallisen kongolaisen elämä ei kuitenkaan ole ruusunpunalla väritettyä, sillä maa on jatkuvasti YK:n Inhimillisen kehityksen indeksillä laskettuna maailman maiden häntäpäässä.

David Van Reybrouckin kirja on kattava, huolellinen ja laaja teos. Teksti kulkee taitavasti ja imee lukijan mukaansa vieraisiin kulttuureihin, arkeen ja sotaan. Kirjoittajan taustatyö on ollut valtaisa, ja hän on viettänyt Kongossa pitkiä aikoja haastatellen satoja kongolaisia. Se näkyy: kirja on moniääninen ja sen näkökulma on laaja.

Toisaalta Kongo – historia on raskas ja aikaavievä teos. Siinä on varsin vähän kuvamateriaalia (plussaa kuitenkin muutamista kartoista!) ja sen luvut ovat valtavan pitkiä, monikymmensivuisia, eikä niissä ole alalukuja tai väliotsikoita. Tämä teki lukemisesta hidasta ja todella keskittymistä vaativaa, ja pidemmän päälle se alkoi väsyttää. Rakenteellisesti pidän tätä ratkaisua kirjan tehoa ja ansioita heikentävänä, vaikka sisällön painoarvoon se ei tietenkään vaikuta.

Osin tuntui, että kirjailija on haukannut aivan valtavan kokoisen palan. Toki rajaamista on tehty, mutta kenties sitä olisi pitänyt harkita vielä tarkemmin. Van Reybrouck on käyttänyt paljon mikrotason materiaalia, haastatteluja ja aitoja kokemuksia, mutta silti monin paikoin tekstiä kuljettavat pitkiä matkoja abstraktit tekijät ja suuret linjat, joissa inhimillinen näkökulma loistaa poissaolollaan. Pidän siitä, että Van Reybrouck ei ole pyrkinyt häivyttämään itseään kirjasta, vaan tuo rehellisesti esiin sen, kuinka suurella hartaudella on työhön paneutunut ja kuinka valtavia kokemuksia käynyt läpi aineistoa kootessaan. Kirjailijan kohtaaminen järkyttäviä veritöitä tehneen kapinallisjohtajan Laurent Nkundan kanssa on heittäytyvää journalismia parhaimmillaan: itsellänikin olivat karvat pystyssä, kun vain luin Van Reybrouckin matkasta kapinallisjoukkojen hallitsemalle alueelle.

Luin kirjaa viikkokausia, aina vähän kerrallaan. Aina en jaksanut siihen tarttua, vaikka aikaa olisi ollut, sillä se vaati rakenteensa vuoksi keskittymistä ja paneutumista. Pidän kirjaa hyvin ansiokkaana kuvauksena Kongon demokraattisen tasavallan historiasta ja nykyisyydestä, ja vaikka tulevaisuuden näkymät eivät maalla ole fantastisen hyvät, aina on toivoa. Toivo on rumban rytmejä Kinshasan yökerhoissa, yritteliäiden prepaidkauppiaiden kojuissa, Kiinaan tehtävissä ostosmatkoissa, luonnonvaroissa ja rauhassa.

Suosittelen kärsivälliselle tiedonjanoiselle. Takaan näkökulman laajentumisen.

___

Osallistun kirjalla haasteisiin Afrikan tähti ja Kansankynttiläin kokoontumisajot.