17. syyskuuta 2013

Elämä on didaktinen kolmio

Didaktinen kolmio luonnollisessa koossaan.

Sini, kosini, tangentti. Dekalitra, hehtolitra, kilolitra. Eksponentti, kantaluku, laskujärjestys.
Konsukiepre, vara är var varit. Vad är din grej?

Tätä se on nykyään, meikäplikan elämä. Yhtä didaktista kolmiota, kotiläksyä ja päänraavintaa.

En olisi millään enkä ikimaailmassa uskonut syksyn 2003 ja alta lipan vedettyjen matematiikan ylioppilaskirjoitusten jälkeen käyttäväni koskaan enää matematiikkaa yhtään mihinkään. Uskoin niin vielä syksyllä 2008 kansantaloustieteen peruskurssilla. Ja sitä seuraavana syksynä, kun yritin käydä sitä yksien hylsyjen jälkeen uudelleen (Eikä mennyt läpi, silloinkaan. Toisaalta oli kivempaa juoda kahvia Minervassa, vai mitä J?).

Vielä silloinkin uskoin niin, kun meitä innokkaita hissan auskuja yritettiin kaikin voimin musertaa ja kampata. Kyllä on oltava taloustieteestä vähintään appro, että on mistään kotoisin yhteiskuntaopin opettajana. Niin vissiin.

No, siitä en mitään tiedä, koska en ole vielä koskaan työskennellyt yhteiskuntaopin opettajana.

Sen sijaan työskentelen nyt joka ikinen päivä matematiikanopettajana. Ja ruotsinopettajana. Ja äikänopettajana (Mutta huom, vain kielioppiasiat! Ei sentään kirjallisuutta, hyvänen aika!). Ja terveystiedon opettajana. Ja yksityisopettajana. Ja lippis-, kännykkä- ja kiroilunatsina. Stressipallon heittelijänä.

Huoh. Olen aivan julmetun väsynyt, vaikka teen oikeastaan osa-aikaista työtä (20 viikkotuntia opetusta). Osa-aikaisuus tarkoittaa omalta osaltani työpäiviä klo 8.30–16.30. Joka päivä. Ei, en valita sitä, mutta palkkaahan saan tietenkin vain 83%. No, itse olen soppani keittänyt, joten ei siitä sen enempää.

Sen sijaan omat kotiläksyt alkavat kohtsillään väsyttää. Joka ilta roudaan mukanani matematiikankirjoja. Ja ruotsinkirjoja. Ja tehtäväkirjoja. Ja laskinta. Yritän kaivella harmaista aivosoluistani esiin jonkinlaisia muistikuvia ruotsin kielioppisäännöistä tai osamäärän korottamisesta potenssiin. Juu, ei löydy. Kirjoista ne on luettava ja samat tehtävät tehtävä, joita annan oppilaillekin.

Joku lupasi, että kyllä se kahden vuoden jälkeen helpottaa. No viimeistään kolmen.

Ei auta muuten paskan vertaa juuri nyt.

Ei pidä ymmärtää väärin. Pidän kyllä työstäni. Se on tosin eri työ, kuin mihin luulin tulleeni palkatuksi, mutta hieno työ se on. Paljon on opittu, paljon opitaan vielä. Oppilaat ovat tulleet tutuiksi, osan kanssa sujuu jo mainiosti, osan kanssa ei ollenkaan. Joillekin joutuu nostamaan kynän takaisin käteen jokaisen tehtävän jälkeen. Joka kerta.

Byrokraattiseen puoleen en ole vielä kovin syvälle mennyt, vaikka tiedän, että pitäisi. Pedagogiset asiakirjat odottavat päivittämistään ja tekemistään, mutta jotenkin siinä kolmioiden piirtelyn ja modusten paukuttelun ohessa ei tule löytäneeksi aikaa ihan kaikkeen. Vaikka toki sekin on osa ydintehtävääni, naputella tekstiä ja naksutella ruksit oikeisiin ruutuihin. Ehkä huomenna. Tai joskus ensi viikolla.

Toisaalta uskallan jo aistia, että minusta on tulossa joillekin tosi tärkeä. Ja vaikkei sitä kukaan koskaan myöntäisikään, olen kumminkin se, jolle uskaltaa sanoa. Ehkä kiukutellakin, jos kiukuttaa. Kertoa muitakin kuin koulujuttuja. Kysyä pohdituttavia juttuja, niitäkin, joihin en tiedä vastausta. Sanoa, etten osaa, en ymmärrä, selitä uudestaan. Ja minähän selitän. Vielä kerran.

Että ollaan tässä edelleen ihan hengissä, viiden viikon jälkeen. Eikä siihen syyslomaankaan ole enää kauhean kauan aikaa.

21 kommenttia:

  1. Ah, trigonometria. Luokanvalvojallemme ja matikanopettajallemme annoimme abivuonna lahjaksi kaksi muistikolmiota kehystettyinä tauluina ja ratsupiiskan :)

    Ruotsin kieliopin olen kyllä unohtanut aika tehokkaasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, toivottavasti en itse saa samantapaisia lahjoja. ;) Jostain tuolta selkäytimestä ne omat opit ovat vähitellen nousseet, mutta valmistautumistä tämä kyllä kovasti vaatii.

      Poista
  2. Kertooko sinusta peruskoulusta jotain se, että namä yksikön muunnokset (ml, cl, dl, l, tai mm, cm, dm, m, dam, hm, km ... )opetetaan jo kolmosella, ja sen jälkeen niitä opetellaan aina joka vuosi uudestaan, ja aina se jostakusta on uusi asia ... ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertoo. Oppilailla meinasi suu loksahtaa auki, kun siirryimme kertaamaan näitä nyt uuden aihealueen alkuun. Tosin monet oppilaani opiskelevat yksilöllisen oppimäärän mukaisesti, joten kovin suurta muistikapasiteettia ei voi odottaakaan. On se silti jännä, että ihan perusasiatkaan eivät pysy mielessä...

      Poista
  3. Tsempit! Omassa (tosin ihan eri alan duunissani) olen oppinut arvostamaan kärsivällisyyttä ja rautalangasta vääntämisen taitoa. Niitä eivät nimittäin kaikki osaa ja voi sitä onnea, kun törmäät ihmiseen, joka jaksaa selittää uudestaan kärsivällisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olen tai minusta tulee sellainen ihan jokaiseen tilanteeseen, jos nyt tässä hommassa ja tällä alalla muutenkin pysyn. Se kai se on tärkeintä, etenkin näin erityisopetuksen puolella. :)

      Poista
  4. I feel you! Muistetaan olla itsellemme armollisia. Tsemppiä! <3 Pst, minä olisin maailman surkein matikan ope. Olet varmasti miljoona kertaa loistavampi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritetään parhamme, niin eiköhän tästä selvitä. Tsemppiä sinnekin! (Ps. Äikän kielioppivinkit otetaan kiitollisuudella vastaan!)

      Poista
    2. Laitahan vain sähköpostia tulemaan, jos tarvitset apuja! Autan mielelläni.

      Poista
  5. Teikäplikka on HIRVEÄN sisukas! Hissanopettajien työpaikathan ovat olleet jo kauan todella vähissä. Toivon sydämestäni, että tilanne muuttuu ja pääset joskus opettamaan omaa ainettasi!20 tuntia itselle vieraita on ihan hyvä määrä; itselläni oli omia tuttuja aineita, englanti+joskus ruotsi, noin 22 tuntia/viikko. Opetin näiden lisäksi kymmenen vuotta elämänkatsomustietoa, ihan omasta innostuksesta - ja sekös teetti töitä!Kerron tämän vain, jotta tiedät, että työsi on sivusta kuultunakin vaativaa. VOIMIA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat tosiaan ihan kortilla. Olen sen toki tiennyt niin kauan kuin olen alalle halunnutkin, mutta jaksaa se hämmästyttää... No, katsotaan, mitä tulevien vuosien työnhakuarvonnat tuovat tullessaan.

      Kyllä tuosta 20 tunnista selviää, etenkin kun osa on tuplatunteja (pidän esim. kahta erillistä ysiluokan matikanryhmää, joille tietenkin voi pääpiirteissään vetää samat jutut). Mutta on se aikamoista opettelua kuitenkin, eikä ovenripapedagogiksi oikein voi heittäytyä. Toisaalta pysyypä vireessä. ;)

      Kiitos, kyllä tästä selvitään!

      Poista
  6. Tsempit täältäkin! Olen ollut yläkoulun opena 14 vuotta ja kuulostaa niin tutulta tuo touhu. Ensimmäiset työvuodet ovat rankimmat, sitten systeemiin tottuu, jotenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina! Alku aina hankalaa, niinhän se on. Jotenkin vaan toivoisi, että vaikkapa ensi vuonna edes jokin asia olisi jo tuttu. Joko työ tai työpaikka. Ettei ihan aina tarvitsisi aloittaa alusta. Mutta siihen on vielä pitkä matka ja monta viikkoa kolmioita piirrettävänä. :)

      Poista
  7. Nostan sulle niin isosti hattua, oot paras!

    Ite väänsin tässä kokeita valmiiksi ja pohdin että onks tää nyt hyvä vai vaikee ja voi voi.

    Ensi jaksossa mulla on mantsaa, ei mitään hajua mitä yläasteen maantieto sisältää. Oikeesti. Voipi olla jännää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ihanaa opettaa edes jotakin reaaliainetta. No, terveystietoa on yksi tunti nyt ainakin tämän jakson, se on jo tosi kivaa ja itselle paljon helpompaa ja luontaisempaa kuin matikka ja kielet. Mutta no, tässä ollaan, eikä muuta voida.

      Tsemppiä sinnekin! Minä jännitän jo pikkukokeiden/sanakokeiden/mitä ovatkaan tekemistä. :D

      Poista
  8. Miten ehdit "osa-aikaisen" työsi lisäksi lukea ja kirjoittaa blogia? Raikas ja lämmin syksy varmaan piristää, jos eivät lupailut hamasta helpottamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä en luovu. :) Onhan minulla esim. työmatkat oikein hyvää hyötyaikaa käytettäväksi. Ja iltavirkku kun olen, lukuaikaa on iltaisin, kun en enää mitenkään päin kykene miettimään työasioita. Addikti mikä addikti. ;) Itse blogin kirjoittamisessa auttaa rutiini. Kun on tätä tehnyt vuodesta 2006 alkaen säännöllisen epäsäännöllisesti, kirjoittamisen tapaan on tottunut.

      Poista
  9. Tsemppiä! Minulla on nyt menossa kolmas vuosi ja pikkuhiljaa alkaa helpottaa.. Olen tosin opettanut koko ajan äidinkieltä (paitsi että alkuun myös S2:sta, luovaa kirjoittamista, ilmaisutaitoa..), mikä toki auttaa vähän. Nyt olen ekaa kertaa luokanvalvojana ja sekös vasta teetättää töitä! Ja pedagogiset asiakirjat! Ei edes mennä niihin.. T. nimim. 60 kertomusta odottelee korjaajaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LV:n homma tästä vielä puuttuisikin, onneksi pestiini ei sitä kuulu eikä tule kuulumaan jatkossakaan, jos tällä erkkapuolella pysyttelen. Tsemppiä, Tintti! Toki paljon teen yhteistyötä eri luokanvalvojien kanssa ja pohdimme yhdessä asioita ja niitä papereita ja palavereja. Kauheasti aikaa menee muuhun kuin itse asiaan, nyt sen viimein on ymmärtänyt.

      Kiva kuulla, että kolmantena vuonna on jo helpompaa. Kyllä tässä saa hiki päässä olla!

      Poista
  10. Kansis, eijjuma... Sitkeästi tuli sielläkin istuttua, vaikka niitä kolmiulotteisia kuvaajia piirrellessään jo ymmärsi, ettei tää tästä. Mieluummin sitä tosiaan - ymmärryksen kerryttyä - ryysti kuumaa.

    Tässä nyt lähinnä fysiikkaa, kemiaa ja matikkaa sijaistaessa on tullut oltua reilusti siellä kuuluisalla epämukavuusalueella. On tehnyt tälle irmelille hyvää. Tosin sen hissan opettaminen huituu samalla yhä kaukaisemmaksi haaveeksi. Ehkä ensi vuosikymmenellä? Jos joku huolii? Jos oikein hyvä tuuri käy? Jos mä silloin olen edes enää alalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Nyt onneksi saa pysyä vain kahdessa ulottuvuudessa.

      Osaisikohan sitä edes opettaa omia aineitaan nyt enää, kun on jo alkanut tottua siihen, että aina on puhuvana päänä aiheissa, joista ei oikeastaan juuri mitään tiedä... saati oikeanlaisesta pedagogiikasta. No, jos joskus saisi edes kokeilla!

      Poista

Kiitos kommentistasi!