Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön
Kansi: Anna Makkonen
WSOY 2014
269 s.

Divariostos.


Niityn metsätila on pitkään kuulunut samalle suvulle. Sodan jälkeen tamperelainen kauppiaantytär Elsi muuttaa sinne vaimoksi Einolle. Kaksi tytärtä, Asta ja Arja, ovat syntyneet kaupungissa. Maalla perheeseen syntyy vielä kolmas lapsi, pieni poika Heikki. Elsi ei vain löydä äitiyden ja perheen onnea sisältään, ei vaikka kuinka kaivaa. Hän ei viihdy maalla, ei perheenäidin ja -emännän roolissa, ei lastensa ympäröimänä ja miehensä huolenpidon kohteena. Mustat pilvet kerääntyvät mieleen ja kielen päälle.

2000-luvulla Niityn tilaa ylläpitää ja pyörittää perheen esikoistytär Asta. Hänellä on yksinvaltijan elkeet ja suuri viha muuta sukua kohtaan. Paitsi ainoaa poikaansa Roopea, josta Asta toivoo työnsä jatkajaa. Harmi, että poika on asettunut Helsinkiin, ei ole jaksanut juurikaan opiskella, vaan työskentelee tarjoilijana – ja nyt vielä raahaa mukaansa Niittyyn tuoreen tyttöystävän, Teresan.

Arjan tyttäret, Roopen serkut Riikka ja Hanna elävät hekin kaupunkielämää pääkaupunkiseudulla. Riikka on runoilija, Hanna koululaisen äiti ja nousujohteisella uralla. Naisilla on patoumia sekä toisiaan, äitiään että lapsuuttaan kohtaan. On paljon sanomatonta, asioita, joista ei voida puhua. On niitä, jotka on itse aiheutettu ja niitä, joiden tausta on kauempana. Tyytymättömyys, tunnekylmyys ja kolhut kulkevat tässä suvussa äidiltä tyttärelle.


Olin alkuvuodesta WSOY:n Lukeva sydän voi hyvin -kirjaillassa, jossa Laura Lähteenmäki kertoi hieman kirjastaan. Haastattelussa nostettiin esiin, kuinka viiltävästi Ikkunat yöhön kuvaa synnytyksenjälkeistä masennusta, ilmiötä, jolle ei aina ole ollut edes nimeä tai jota ei ehkä ole edes tunnettu. Aihepiiri kiinnostaa minua kovasti, joskaan en voi aivan yhtyä olettamukseen, etteikö sitä olisi tunnettu jo ennen modernia maailmaa ja "nykyaikaa". Asioille vain on tapana antaa eri aikoina eri nimiä, ja se, ettei jollain ole nimeä, ei totisesti tarkoita, etteikö sitä olisi olemassa.

Ikkunat yöhön on monella tapaa vaikuttava ja vakuuttava kirja. Nostan siitä esiin muutamia erityisen keskeisinä pitämiäni asioita.


Sopeutumattomuus

Kaukaisimman tarinalinjan päähenkilö Elsi ei millään meinaa sopeutua elämän hänelle tarjoamiin raameihin. Hän on nuorena naisena tulevaisuuteen ilolla katsova optimisti, kauppiasperheen tytär ja varsin välkky. Sattumat ja "ajan olot" ajavat hänet kuitenkin nuoreksi perheenäidiksi, mikä osoittautuu suureksi virheeksi.

Samaan tapaan Elsin tytär Asta tempoilee rooleja ja kehyksiä vastaan. Hän on varsin maskuliininen, omista asioistaan huolen pitävä, kiintymystä välttelevä nainen, joka ei kaipaa ketään tai mitään, paitsi poikaansa silloin tällöin. Roope taas ei sopeudu äitinsä odotuksiin, mutta ei toisaalta piittaa siitä: ilmeisesti suvun miehet eivät ole saman "kirouksen" alaisia kuin naiset. Toisaalta Hannan poika Niklas on haastava lapsi, joka ei tunnu sopeutuvan koululaisen elämään kuten äiti toivoisi.

Kaikkien henkilöiden ongelmaksi nousee kyvyttömyys pyytää apua. Ei tartte auttaa voisi olla tämän suvun tunnuslause.


Vanhat kaunat

Jokaisella suvulla ja perheellä lienee omanlaisensa salaisuudet ja puhumattomat asiat. Niityn tilalla ne vain tuntuvat saavan vahvistusta, mitä kauemmin aikaa vääryyksistä tai sellaisiksi koetuista kuluu. Etenkin kaksi myöhäisempää sukupolvea patoavat sisäänsä niin paljon mustuutta, ettei lukija voi lopulta kuin kohauttaa hartioitaan ja todeta olevansa onnekas, kun ei ole samassa asemassa.

Etenkin Astan kautta kuvataan pahaa oloa, katkeruutta ja vihaa, jonka muiden tekemiset ja tekemättä jättämiset, ylipäänsä olemassaolo aiheuttavat, mutta myös Riikassa on samaa kaunaa. Hän tosin kääntää vihan sisäänpäin, korkeintaan kirjoittaa runon, jonka tuhoaa yhdellä hiiren klikkauksella, kun taas Asta panee tukkeihin vauhtia, tekee jälleen motillisen halkoja ja tuijottaa pihapiirin kutsumattomia vieraita verhojen raosta. Toisaalta hiljaisuuskin voi käydä vaaralliseksi, eikä se, ettei mitään sanota, totisesti kerro, että se olisi unohdettu tai annettu anteeksi.


Muut ihmiset uhkana

Ikkunat yöhön kuvaa ihmisiä, joilla on vaikeuksia löytää omaa paikkaansa yhteisössä. Joko he yksiselitteisesti karttavat muita, tuntevat olevansa väärässä seurassa, itseään paremmassa tai huonommassa tai eivät osaa ottaa vastaan kiintymystä ja hellyyttä, välittämistä ja hyviä tarkoituksia. Väärinymmärrykset seuraavat toisiaan ja moni kirjan henkilöistä koteloituu syvälle omiin, pääosin kuviteltuihin oletuksiinsa siitä, kuinka muut heihin suhtautuvat – ja kuinka he suhtautuvat muihin.

Paikoin kirjan kuvaus satuttaa. Etenkin nuori äiti Elsi on masennuksensa kanssa yksin – muttei kuitenkaan ole, sillä hänellä on ymmärtäväinen ja hyvä aviomies, parhaansa tekevä anoppi ja välittävä sisko. Eikä kukaan heistä voi silti auttaa tai pelastaa Elsiä tämän hivuttautuen etenevältä yksinäisyydeltä ja olemisen mahdottomuudelta.


Ikkunat yöhön on lukemisen arvoinen kirja. Se värisyttää ja surettaa, ahdistaakin. Mutta se on taitavaa, korkealuokkaista kotimaista kirjallisuutta, jota ei parane ohittaa olankohautuksella. Tässä kirjassa on paljon luettavaa, suoraan tekstissä ja sen takana.

____

Kirjasta on kirjoitettu myös Kirjainten virrassa, Lukuisassa, Sinisen linnan kirjastossa, Järjellä ja tunteella -blogissa, Kirjavassa kammarissa, Ilselässä, Kulttuuri kukoistaa -blogissa, Kirjasähkökäyrässä, Annelin lukuvinkeissä sekä Kiiltomadossa.