Clarice Lispector: Passio

Clarice Lispector: Passio. Rakkaus G. H:n mukaan
Suomentaja: Tarja Härkönen
Ulkoasu: Jenni Saari
Teos 2014
206 s.
A Paixão Segundo G. H. (1964)


Arvostelukappale.


Brasilialainen kuvanveistäjä, varakas ja omavaltainen nainen, tekee eräänä päivänä jotain tavallisesta poikkeavaa. Hän päättää siivota edellisenä päivänä pois muuttaneen kotiapulaisensa huoneen, tarttua moppiin, mikä ei missään määrin ole hänelle ominaista. Hän odottaa löytävänsä sotkun, mutta yllättyy. Huone on tyhjä ja siisti. Vain seinällä on piirros. Ja vaatekaapista pujahtaa esiin torakka.

Nainen paiskaa oven kiinni ja torakka jää sen väliin puoliksi liiskaantuneena. Siitä alkaa erikoinen ja osin absurdi matka naisen sisimpään ja ihmisyyden ytimeen. Lopulta mikään ei ole varmaa.

Clarice Lispector oli laajasti julkaissut brasilialainen kirjailija, jonka nimi ei tuotannon koosta huolimatta ole kovin tunnettu. Hän oli minullekin uusi tuttavuus, mutta vastikään suomennetun Passion kuvaus kuulosti niin kiehtovalta, että kirjaan oli pakko tarttua. Nainen tappaa torakan ja joutuu keskelle identiteettikriisiä – mitä hittoa? Vähemmästäkin sitä kiinnostuu.

Passio on haastava ja lukijaa kiusaava kirja. Lispector kirjoittaa kuin vimmattu ja hänen lauseensa ovat kirkkaita ja kulmikkaita, osa sellaisenaan kuin runoja tai filosofisia ajatuskatkelmia. Hän toistaa, kiertää ja vihjailee, antaa hieman ja ottaa sen sitten pois.

Kertojana on kuvanveistäjänainen, G.H., joka on juuri luopunut sekä rakastajasta että kotiapulaisesta. Hän on hyväosainen ja varakas, paljon saanut ja samalla yhä vaativa. Mitä pidemmälle oven väliin liiskaantuneen torakan kärsimys etenee, sitä suuremmin G.H. kyseenalaistaa itsensä, elämänvalintansa ja identiteettinsä. Ja se panee lukijan koville.

Passio on mitä suurimmissa määrin vaativaa kirjallisuutta. Se pureutuu syvälle ja lähestyy aihepiiriään sisältä päin. Kuvailua tai ulkopuolista tarkkailua ei juurikaan ole, vaan lukija päätyy katselemaan kirjan tapahtumia – ja tapahtumattomuutta – sisältäpäin, G.H:n silmin ja korvin.

Jossain määrin teos on pelottava. Se ei anna armoa, ei hiljennä vauhtia, ei pureskele ja selitä valmiiksi. Lukija on täysin yksin tekstin edessä ja joutuu kamppailemaan sivu sivulta ymmärtääkseen ja päästäkseen sinuiksi kerrotun kanssa. Lispector ei ole armelias, hän ei kirjoita lukijaa ajatellen tai sanottavaansa silotellen. Kaikki sanottava on suoraan tekstissä ja teksti on vaikeaa. Kirjan haluaa sekä hylätä että lukea vielä hieman. Joko seuraavassa luvussa ymmärrän enemmän?

Passio käsittelee sekä ihmisen olemassaoloa, identiteettiä ja persoonaa että yhteiskuntaa, jossa elämme. Pois lähteneen kotiapulaisen kautta tuodaan esiin brasilialaisen yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta ja sen kauas ulottuvia juuria. Siihen samaistuminen on vaikeaa, vaikka koko ajan ymmärtää, kuinka keskeisissä aihealueissa liikutaan. Nämä koskevat meitä kaikkia.

Tämä kirja on haastava, mielenkiintoinen, vaikea ja salaperäinen. Ei kepeäksi kesäluettavaksi, ei rentoutukseen. Mutta haasteeksi ja arvoitukseksi, ehdottomasti.

____

Etenen Passion myötä kirjallisessa maailmanvalloituksessani Brasiliaan.