David Foster Wallace: Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja

David Foster Wallace: Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja
Suomentaja: Juhani Lindholm
Kansi: Ilkka Kärkkäinen
Siltala 2014
314 s.
Brief Interviews with Hideous Men (2007)

Arvostelukappale.


David Foster Wallacen nimeen törmäsin ensimmäistä kertaa Jonathan Franzenin esseekokoelmassa Yksin ja kaukana. Wallace on Suomessa suhteellisen tuntematon, mutta kotimaassaan Yhdysvalloissa varsin tunnettu ja arvostettu kirjailija. Suomennettuja teoksia on kaksi: vuonna 2012 suomennettu esseeteos Hauskaa, mutta ei koskaan enää sekä tämä tuore lyhytproosakokoelma Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja. Wallace teki itsemurhan vuonna 2008. Hän oli Jonathan Franzenin läheinen ystävä.

Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja on monin tavoin haastava mutta yhtä lailla palkitseva lukukokemus. Wallace venyttää taiturimaisesti proosan rajoja, hyppelehtii lajityypistä toiseen, rakentaa jännitteitä ja kokonaisuuksia ja panee lukijan koville. Kieli on taidokasta (ja suomennos, toki!), se härnää ja leikittelee, mutta on paikoin hyvin suoraviivaista ja konstailematonta.

Aihepiirit liikkuvat miehissä, naisissa, ihmissuhteissa, seksuaalisuudessa, perheissä, epäonnen hetkissä, noloissa ja ahdistavissa tilanteissa sekä mielen syövereissä. Ote on kriittinen, katse kaikennäkevä – ja kaikkeen puuttuva. Wallacen henkilöt eivät ole miellyttäviä, he ovat rikkinäisiä, epätäydellisiä, omaa etuaan tavoittelevia, itsekkäitä, onnettomia ja sairaita.

Nimisarja Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja on nimensä mukainen. Siinä erilaiset tyypit, tässä tapauksessa miehet, kertovat suhteistaan naisiin, eikä lukeminen ole aina yhtään miellyttävää. Wallace rakentaa jännitteen taitavasti, saa lukijan uskomaan omiin ennakkoluuloihinsa ja sitten kääntääkin kaiken ympäri niin, että varomaton olettaja katsookin yllättäen itseään peiliin hämmentyneenä ja hämättynä. Wallace kuvaa vastaansanomattoman taitavasti erilaisia tunnetiloja, ja vaikka dialogeista on jätetty haastattelijan osuudet pois, keskustelumuoto toimii vahvasti ja äänensävyt kuulee päässään.

Vaikutuin nimisarjan ohella erityisesti kahdesta tarinasta. Aikuisten maailma on kuvaus epävarmuudesta, avioliitosta, oletuksista ja virheistä. Epävarman nuoren aviovaimon mielenliikkeet tulevat liki, saavat säälimään ja hieman inhoamaankin ihmistä, joka ei ota asioita omiin käsiinsä. Toinen hyvin vahva kertomus on nimeltään Arvostetun nuoren näytelmäkirjailijan isä pitää sinua kädestä ja pyytää kuolinvuoteellaan palvelusta. Se käsittelee vanhemmuuden kiellettyjä tunteita ja koko iän kestänyttä anteeksiantamatonta katkeruutta.

David Foster Wallace ei todellakaan pyri miellyttämään lukijaa. Näitä tekstejä pitää haluta lukea, sillä muuten ne vain iskevät kasvoille ja tempoilevat vastaan, tuntuvat epämiellyttäviltä ja vaikeasti lähestyttäviltä.

Kokoelman kantava teema lienee varjopuolien ja vaiettujen, inhottavien asioiden esiin tuominen. Ne eivät katoa minnekään, vaikka niistä ei puhuisi. Kuten eivät katoa vastenmieliset tyypitkään. Ja kuka lopulta määrittää, mikä on salonkikelpoista ja mikä ei? Ja millä oikeudella?