Uutta päin

Lumesta saa Helsingissä vain haaveilla, mutta kaiketi senkin aika vielä tulee. Joulun aika tulee sen sijaan sitäkin nopeammin: hämmästyttävää, miten syksy voi olla jo takana ja talvi pimeimmillään. Viime jouluna olimme pohjoisessa mummin luona, tänä vuonna sinne lähtivät tätini jälkikasvuineen. Me pysyttelemme Uudellamaalla, pääasiassa kotona. Huomenna saamme istahtaa veljeni perheen joulupöytään. Joulu ei ole minulle erityisen merkityksellinen asia, mutta olen kiitollinen siitä, että pääsen lähes valmiiseen pöytään mukavien ihmisten kanssa. Ensi vuonna voisi tosin olla jossain kaukana muualla, jos se minusta on kiinni...

Niin, alkoihan se kauan kaivattu lomakin juuri. Syyslukukausi on paketissa ja puolet vuodesta selätetty, aika hurjaa. Lennosta aloittamani sijaistus päättyi ja palaan tammikuussa taas erityisopettajaksi. Uutta moodia siis päälle, kunhan koulu alkaa. Onkin ollut ikävä matematiikka ja ruotsia. Tai siis...

Kävimme muutaman kollegan kanssa syömässä joululoman alkamisen kunniaksi ja kävi ilmi, että väsymystä on varsin laajasti liikkeellä. Liekö syynä se, että olemme kaikki nuoria, työuramme alkupuolella, monin tavoin uudessa tilanteessa? Luultavasti. Kai se on luotettava siihen, että jossain vaiheessa työvuosien karttuessa työ ei ime näin valtavasti energiaa. Vaikka eihän työ voi aina olla kivaa ja höyhenenkepeää, mutta pakkoko sen raskaimman vaiheen on tulla keskelle kammottavinta pimeyttä? (Enkä käsitä, millaisia masokisteja esi-isiemme on täytynyt olla päätyessään asumaan näin pimeään maahan!)

No, puolentoista viikon loma auttaa nollaamisessa epäilemättä ainakin vähäsen. Olen suunnitellut pääasiassa lukevani kirjoja (shocking!) ja syöväni suklaata. Onneksi pakolliset joulukuviot ovat jo nyt heti loman alussa, jolloin loppuaika jää kaikenlaiseen rentouttavaan ja velvoituksettomaan. (Tosin sitä suklaansyömistäkin pitäisi varmaan vähän rajoittaa, sillä näemmä murrosikä tarttuu asiakkaista ja naama alkaa näppylöiltään vaikuttaa jo pelottavasti Suketukselta 15 vuotta sitten...)

Kevät innostaa kyllä jo tässä vaiheessa. Olen mukana eräässä kiinnostavassa projektissa, jonka olemme saaneet työryhmän kanssa jo aika hyvään alkuun ja odotukset ovat korkealla. (Ei liity millään tavalla työhöni, vaan ihan muihin asioihin, ja innostaa ehkä niin paljon juuri siksi.) Samalla mieli alkaa jo seikkailla kohti uutta työnhakukierrosta. Virathan tulevat pääsääntöisesti hakuun alkuvuodesta, mutta niiden hakeminen (jos siellä edes avoinna mitään on) on omalta osaltani lähinnä muodollisuus. Sen sijaan määräaikaisuudet, joita tipahtelee hakuun myöhemmin keväällä, ovat se osio, johon tänäkin vuonna täytyy panostaa. Nykyinen työpaikkani on mukava ja olisi ihanaa jatkaa toinen vuosi samassa hommassa, mutta mm. asumis- ja työmatkakulujen vuoksi neljä tuntia alle opetusvelvollisuuden oleva homma ei taloudellisesti oikein kannata. Monimutkaisia juttuja, joihin ei juuri nyt ole vastausta, eikä onneksi tarvitsekaan olla. Keväällä sitten.

Niin ja se yksi keskeinen juttu: muutamme tammikuun lopussa. Onni suosi rohkeaa ja karistamme opiskelija-asunnon pölyt jaloistamme. Koordinaatit siirtyvät hitusen verran etelään, ja merinäköala säilyy. Kävimme viime torstaina katselemassa tulevaa kotiamme, ja heti ovelta se tuntui oikeasti siltä. Kodilta. Ei kämpältä tai asunnolta, vaan kodilta. Siellä on ihmisen varmasti hyvä olla. (Ja haluaisin tietenkin muuttaa heti.)

Vaikka jouluhenki ei tässä osoitteessa ole erityisen hallitseva, täytynee kuitenkin kohta kasata itsensä ja hoitaa loputkin jouluvalmistelut (lupasin olla joulupöydän juustovastaava, mihin tehtävään suhtaudun tietenkin vakavuudella, sillä juustot eivät totisesti ole leikin asia), jotta huomenna voi vain hypätä junaan ja ottaa rennosti. Sitä samaa toivon kaikille teille blogini lukijoillekin.


Nautinnollista ja rentouttavaa joulua!