Dachaun vapauttaja – Pitkä marssi Sisilian maihinnoususta keskitysleirin porteille

Alex Kershaw: Dachaun vapauttaja – Pitkä marssi Sisilian maihinnoususta keskitysleirin porteille
Suomentaja: Simo Liikanen
Kansi: Jarkko Hyppönen
Gummerus 2013
395 s.
The Liberator: One World War II Soldier's 500-Day Odyssey from the Beaches of Sicily to the Gates of Dachau (2012)

Arvostelukappale


Felix Sparks osallistui toiseen maailmansotaan Yhdysvaltojen 45. divisioonan 157. jalkaväkirykmentissä, ukkoslinnuissa, yleni sodan aikana kapteenista everstiksi, osallistui lähes pariinkymmeneen taisteluun, kulki pitkän tien Sisiliasta Müncheniin ja oli mukana pelastamassa Dachaun keskitysleirin vankeja.

Dachaun vapauttaja on elämäkertateos itsepäisestä ja omanarvontuntoisesta, vahvasti oikeaa ja väärää käsittelevästä miehestä, joka ponkaisi armeijaan köyhistä lähtökohdista, selviytyi sodasta ja teki sen jälkeen pitkän uran lakimiehenä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Kiinnostuin kirjasta tajuttuani, ettei sana "maihinnousu" tuo mieleeni mitään muuta kuin sen yhden siellä Normandiassa. Dachaun keskitysleirikään ei soittanut mitenkään kovaäänisiä kelloja... Sotahistorian tuntemukseni on onnettoman huono (ainakin jos miettii, että minulla pitäisi olla valmiudet opettaa sitä nuorisolle), joten ainahan sitä kannattaa hankkia lisää tietoa. Niinpä Dachaun vapauttaja päätyi lukulistalle.

Lukuinto tosin meinasi hyytyä jo prologissa. Muistin samantien, miksi hieman kammoan yhdysvaltalaisia kevyempiä tietokirjoja. Tunteisiinvetoaminen aloitetaan heti, valmis asetelma rakennetaan ja esitellään saman tien ja lukija kaapataan mukaan tunnekuohuun – halusi tämä sitä tai ei. Jutustelevuus ja kielen tietynlainen yksinkertaisuus kuuluu tyyliin, mutta hetken aikaa pyörittelin silmiäni. Melkein neljäsataa sivua, selviääköhän tästä heittäytymättä epätoivoisena Setä Samulin syliin...

Dachaun vapauttaja on sotilaan elämäkertana juuri sitä itseään. Sotaa. Lapsuus ja nuoruus kuitataan nopeasti, vaimo ehditään hankkia ja lapsi siittää muutaman sivun aikana, ja sitten päästään itse asiaan eli armeijaan liittymiseen ja sodan puhkeamiseen. Sparks hankki armeijakokemusta jo 1930-luvulla eräänlaisilla armeijan kesäleireillä, joten kun kutsu sotaan kävi, hän pääsi suoraan johtotehtäviin.

Maihinnousu Sisiliaan kesällä 1943 ja sitä seuranneet taistelut ja eteneminen Italiassa olivat verisiä ja liittoutuneille monin tavoin tappiollisia. Talvi 1943–44 oli kylmä ja turhauttava, sillä joukot olivat käytännössä jumissa haastavissa olosuhteissa vuorilla. Loppukesästä 1944 liittoutuneet pääsivät etenemään Ranskaan Cannesin kautta, josta matka Müncheniin ja Dachaun porteille vei vielä noin yhdeksän kuukautta ja maksoi tuhansien sotilaiden hengen.

Sparks oli läheinen johtamiensa miesten kanssa ja kärsi syvästi menettäessään monia heistä – ja osan aivan turhaan. Hän kyseenalaisti omien esimiestensä päätöksiä ja strategista ajattelua, mikä ei armeijan kontekstissa ole ehkä erityisen hyvä asia. Sparks joutuikin useaan otteeseen pitkän marssinsa aikana tukkanuottasille ja ojennettavaksi. Alaisiaan hän kuitenkin poikkeuksetta kunnioitti, ja nämä häntä.

Kershaw kuvaa kirjassaan joukkojen etenemistä ja taistelutilanteita sekä uskottavasti että paikoin rohkeasti väritellen. Tekstin seassa ei ole viitteitä, mutta kirjan lopussa on pitkä lista lähteistä, joita hän on kirjaa kirjoittaessaan käyttänyt. Kershaw on tehnyt paljon haastatteluja ja tutustunut sekä aikalaismateriaaliin että myöhemmin muodostuneeseen aineistoon (kirjeisiin, lehtihaastatteluihin jne.) monessa muodossa. Aineisto on kyllä laaja, mutta joiltain osin sen käyttö tuntuu hieman ongelmalliselta. Kershaw tekee paljon oletuksia melko kepein perustein ja toisaalta hän on välittänyt haastattelemiensa henkilöiden sanomiset tekstiin paikoin suodattamatta. Toki tyyli elävöittää kirjaa, mutta itse koen ongelmallisena sen, että vuosikymmeniä sitten tapahtuneiden, traumaattisten tilanteiden rekonstruointi tehdään dialogein ja mukana olleiden ihmisten ajatuksia ja tunteita ikään kuin autenttisesti toistaen.

Toinen ongelma on päähenkilön kohtelu. En epäile, etteikö Felix Sparks olisi ollut rohkea, taipumaton mies ja monin tavoin ihailtava sotasankari. Mutta paikoin Kershaw kiillottaa hänen sädekehäänsä jopa sädehtivän kirkkaaksi. Esimerkiksi raskaan maihinnousutaistelun ja vuorilla vietetyn pitkän talven jälkeen joukkojen päästessä nautiskelemaan Napolin sielun ja ruumiin iloista ei ole missään määrin tarpeen ensin selostaa, kuinka ukkoslinnut olivat kenties eniten prostituoitujen palveluja käyttänyt porukka (ainakin sukupuolitautien yleisyyden perusteella) ja sen jälkeen korostaa, kuinka "Sparks oli täysin uskollinen nuorelle vaimolleen Marylle. Bordellit eivät olleet häntä varten." (s. 121) Näin voi toki ollakin, mutta tuollainen lause esitettynä vastaavassa kontekstissa on lopulta ainoastaan korni. (Etenkin, kun sille ei edes ole lähdeviitettä.) Eikä tämä yksityiskohta ole ainoa, vaan kautta linjan koko kirjan ajan Felix Sparks on ennen kaikkea sankari, ei inhimillinen sotilas.

Taistelukuvausten ja hiljaisempien etenemisvaiheiden lukeminen osoittautui lopulta kiinnostavammaksi kuin uskoinkaan. En tiedä hölkäsen pöläystä aseista, mutta ilmeisen kovilla välineillä kuitenkin sotaa käytiin ja tuhoa saatiin aikaan. Pelko, epävarmuus ja väsymys paistavat ja tekevät kuvauksesta uskottavan. Paikoin huomasin suorastaan ahmivani kirjaa. Syynä on sekä helppolukuinen kieli että kiinnostavat sotatapahtumat.

Dachaun keskitysleirin vapauttamisesta on kiistelty sodan jälkeen sotaoikeusistuimia myöten. Kirjassa se kuvataan turhia sievistelemättä. Sparksin joukot joutuivat tosissaan pohtimaan, missä kulkee hyvän ja pahan raja, ja kuinka pitää tunteet kurissa ruumiskasojen, luurankoa muistuttavien vankien ja SS-joukkojen välissä.

Dachaun vapauttaja on luettavuudeltaan helposti lähestyttävä ja kuva-aineistoltaan rikas teos. Onneksi mukana on myös jonkin verran karttoja, joiden avulla aiheeseen vihkiytymätönkin lukija pysyy kärryillä siitä, missä kulloinkin liikutaan. Kirjan käsittelemä aihe on rajattu hyvin ja siinä pitäydytään suhteellisen onnistuneesti. Toisaalta dramatisointi ja tunteisiin vetoaminen ylittävät paikoin oman makuni selkeästi. Luvut ovat lyhyitä ja välillä pompitaan ties missä Hitlerin päämajassa ja Churchillin ja Rooseveltin neuvotteluhuoneissa. Kaiketi tarkoituksena on ollut elävöittää kerrottua ja rakentaa laajempaa kuvaa, mutta itse en oikein vakuutu vastaavasta.

Voisi siis todeta, että Dachaun vapauttaja on selkeästi yhdysvaltalaiselle yleisölle kirjoitettu teos henkilöstä, joka toki kunnioituksensa ansaitsee. Kirjaa on tehty yhteistyössä (ymmärtääkseni) sekä Sparksin itsensä että hänen perheensä kanssa. Varsinaista objektiivisuuteen pyrkivää elämäkertatutkimusta se ei ole, mutta liekö tuo ollut missään vaiheessa tarkoituskaan. Elävää sotakuvausta se kyllä tarjoaa, ja yksi tärkein seikka on, että se nostaa esiin niitä taisteluja, joista ei juuri elokuvia ole tehty. Sparks itsekin oli hieman katkera siitä, etteivät hänen joukkojensa ansiot, teot ja eteneminen saaneet juuri huomiota – edes ylimmältä sodanjohdolta – sen enempää sodan aikana kuin sen jälkeenkään.

Felix Sparks kuoli Denverissä 24.9.2007.

___

Haasteet: Ihminen sodassa (Sotakokemukset).