Sanna Eeva: Olot

Pahoittelen surkeaa kuvanlaatua, Blogger ei ole yhteistyöhaluinen.

Sanna Eeva: Olot
Kansi: Marjukka Vainio / Eevaliina Rusanen
Karisto 2013
238 s.

Kirppariostos.


On kolme sukupolvea naisia: isoäiti Elsa, tytär Ellu ja tyttärentytär Emilia. Elsa elää kissansa Veikon kanssa edelleen talossa, jonka aikoja sitten maailmalle karannut mies – koko kylän suurin hurmuri – hänelle rakensi. Ellu on kiireinen uranainen, joka painaa pitkää päivää ja Volvon kaasupoljinta, koettaa sietää pehmomiestään Jarkkoa ja selvitä nuoren tyttärensä Emilian kanssa. Emilian, joka ei suostu pitämään kuin yhtä, hihasta imeskeltyä paitaa, eikä oikein jaksa koulua.

Elämä on tavallaan ihan tiukasti uomissaan, mutta kuin huomaamatta erilaiset pienet tapahtumat, tunnetilat, sattumat ja olot alkavat horjuttaa sitä – jokaisen naisen osalta omalla tavallaan. Emilia oireilee voimakkaasti, eikä kellään ole aikaa tai riittävän tarkkaa katsetta sen huomaamiseen. Ellun silmissä kiiluvat bonukset ja nuoren rakastajan hikinen iho. Elsa on yksinäinen ja katuu monia tekemiään asioita. Pakastimessa odottaa liian monta vieraita odottamaan leivottua piirakkaa.

Kaikilla on mielessä jotain helposti särkyvää, eikä kukaan lopulta selviä säröittä.

Sanna Eevan Olot on raastava, ahdistava ja suorasukainen romaani. Se kertoo vaikeista ihmissuhteista, selvittämättömistä asioista ja päällekaatuvasta ahdistuksesta kolmenlaisen kokijan kautta. Emiliaa käy eniten surku, sillä pienen koululaisen perään pitäisi jonkun katsoa, huolehtia ja auttaa. Mutta kukaan ei oikeastaan näe eikä kuule, ei edes kiltti isä. Ellu on työelämän ja itsekkyyden mukanaan viemä ylisuorittaja, joka kokee toisten ihmisten tunteet ja teot lähinnä rasitteina ja esteinä. Työkaverit, mies, tytär, äiti tai edes nuori rakastaja eivät saa häntä asettumaan. Ellu tarkastelee itseään ulkopuolelta, tavallaan tiedostaa elämänsä pohjimmaisen naurettavuuden, muttei silti tartu toimeen muuttaakseen asioita. Ainoa, missä hän pyrkii muutokseen, on Elsa-äidin ajaminen kodistaan palvelutaloon. Tai lähinnä sen onneton yrittäminen. Elsalla ja Ellulla on liikaa selvittämätöntä takanaan.

Olot on olemukseltaan väljä ja nopealukuinen, mutta sen sisältö tuo palan kurkkuun ja saa sydämen tykyttämään. Kirjan kuvaamat ihmiset ovat onnettomia ja ahdistuneita, mutta heitä ei pelkästään sääli ja surkuttele. Elsalla ja Ellulla on ratkaisun avaimet omissa käsissään, mutta he eivät käytä niitä – ainakaan siten, että asiat paranisivat. Emiliaa taas pitäisi jonkun muun auttaa, muttei auta.

Kirja etenee vauhdilla, tarina kiertyy ja kuristuu lähes huomaamatta. Paljon jätetään sanomatta, mutta paljon myös kerrotaan. Eeva ei sorru hieromaan kurjuutta lukijan naamaan, mutta toisaalta jokin elementti pitää teoksen lopulta hieman etäämmällä, tarkkailijana, jonka on helppoa kääntää katseensa pois.

Haluan yleensä lukemiltani kirjoilta säröä ja rohkeita ratkaisuja. Toisaalta jokin tarttumapinta on myös toivottavaa. Oloissa ei ole yhtään henkilöä, josta voisi varauksetta pitää. Edes pikku-Emilia ei ole mukava lapsi, vaikka viaton kokemaansa alakuloon onkin. Tämä jättää lukukokemuksen vajaaksi, himpun verran paperinmakuiseksi. Kirjan henkilöihin ei lopulta usko aivan täysin, he eivät elä ja hengitä, vaan pysyvät kirjaimina paperilla.

Teos on kuitenkin vaikuttava ja taitava kokonaisuus, jonka lukeminen herättelee. Hyvässä ja pahassa.

___

Muualla koettuja Oloja: Kirsin kirjanurkka, Mari A:n kirjablogi, Sinisen linnan kirjasto, Lumiomena, Järjellä ja tunteella, Oota, mä luen tän eka loppuun ja Kulttuuri kukoistaa.

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen.