27. joulukuuta 2013

Michael Morpurgo: Sotahevonen




Michael Morpurgo: Sotahevonen
Suomentaja: Päivi Pouttu-Delière
Gummerus 2012
196 s.
War Horse (1982)

Kirppariostos.


Joey on komea ori, jo varsana vaikuttava, mutta päätyy markkinoilla juopon maanviljelijän omistukseen. Onneksi isännän poika Albert osaa käsitellä hevosia siinä missä muitakin eläimiä, ja hän ottaa Joeyn suojelukseensa ja kasvatettavakseen. Joeysta tulee varsin hyvä työhevonen, vaikka isäntä ei koskaan opi siitä pitämään.

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Iso-Britannian joukot tarvitsevat vahvistusta rintamalla Ranskassa. Armeija ostaa Joeyn Albertin isältä pojan vastustuksesta huolimatta, ja hevonen päätyy taistelukentille. Albert itse on liian nuori sotaan, mutta hän lupaa Joeylle etsivänsä tämän vielä käsiinsä.

Sota on pitkä ja sen tapahtumat julmia, mutta hevosista pidetään niin hyvää huolta kuin mahdollista, sillä ne ovat välttämättömiä apureita: ensin taisteluissa, sitten kuljetustehtävissä. Sotavuodet vierivät ja Joey kokee julmia, traagisiakin tapahtumia. Sodassa mitataan lojaalisuus, ystävyys ja uskollisuus.

Nappasin Sotahevosen taannoin kirpparilta eurolla mukaani, sillä ajattelin sen sopivan erinomaisen hyvin Ihminen sodassa -haasteeseen. Niinhän se sopikin, mutta lukukokemus sinänsä oli lähinnä vaivaannuttava.

Kyse on (varhais?)nuortenkirjasta, jossa asiat – isot ja pienet – sekä ihmiset – hyvät ja pahat – ovat kovin mustavalkoisia. Tarina kerrotaan hevosen, Joeyn, näkökulmasta, mikä tekee siitä epäuskottavan ja hämmentävän: eläimen inhimillistäminen on asia, josta harvemmin seuraa mitään hyvää. Eläin on eläin ja sillä siisti. (Ei sen arvottomampi, tietenkään, mutta erilainen kuin ihminen.) En itse ole koskaan ollut hevostyttö, joten siinäkin mielessä pää"henkilö" ei jaksanut oikein vavahduttaa. Hieman hupsulta kokonaisuus tuntui.

Tarinan ihmiset on kuvattu naiivisti, eikä heihin saada minkäänlaista syvyyttä. Albert on lähinnä inisevä ressukka ja muut Joeyn sodan aikana kohtaamat ihmiset niin selkein vedoin hyviksi tai pahoiksi kirjoitettuja, että lukiessa lähinnä haukotutti. Kaiketi kokonaisuudella on pyritty tuomaan esiin sodan ja ihmisluonnon eri puolia, mutta en voi väittää vaikututtuneeni. Muutama dramaattiseksi tarkoitettu sotakohtaus kirjaan on saatu ujutettua, mutta niitäkin luki vain päästäkseen eteenpäin ja kirjan loppuun.

Sotahevonen on pateettinen kokonaisuus, eikä vetoa missään määrin omiin tunteisiini. Sota, joka tarinaa pitkälti määrittää, pysyy etäällä, vaikka paikoin sen kuvaaminen vakuuttaa. Logistiset haasteet, voimakkaat äänet, epävarmuus ja sekasorto välittyvät, mutta kokonaisuus lässähtää ylettömään tunteiluun ja epäuskottaviin juonenkäänteisiin. Toki ymmärrän, että kirjan on tarkoituskin olla tunteellinen ja siten ehkä vaikuttava kokemus, mutta ei vain pure meikäläiseen ollenkaan.

Kirjan pohjalta tehtyä suurelokuvaa en kyllä totisesti katso. Ajatuskin naurattaa.

___

Sotahevosen ovat lukeneet myös Laura, Jenni ja Jonna.

Haasteet: Ihminen sodassa (Maailmansodat)

6 kommenttia:

  1. Olipa kiinnostavaa lukea kokemuksesi kirjasta. Aika samoilla linjoilla mennään. :)
    Elokuvasta minä kyllä pidin. Siinä nojataan vahvasti visuaalisuuteen ja tuota kirjan pateettisuutta on saatu häivytettyä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti tämä kirja unohtuu kyllä hyvinkin nopeasti, mutta toisaalta on aina kivaa haastaa itseään lukemaan kirjoja, joita ei muuten lukisi – ja lukea sellaistakin, mistä ei niin innostu. Kiva kuulla, että elokuva on onnistuneempi (vaikka makuasioitahan nämä).

      Poista
  2. Pateettinen sopii kyllä tähän kirjaan hyvin. Luin sen joskus vuosia sitten. Tänä syksynä kävin katsomassa siitä tehdyn teatteriesityksen Berliinissä. Teatterina tämä toimi mielestäni parhaiten, ei vähiten sen upeasti toteutetun hevosen ansiosta, mutta mustavalkoisuus paistoi kyllä läpi sielläkin. Toisaalta yleinen sodan kauheus ja turhuus tuli siitä esiin paremmin kuin kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teatterisovitus on varmasti mielenkiintoinen! Tässä tarinassa se mustavalkoisuus kai on tarpeenkin tavallaan, ehkä nuortenkirjassa selkeys on valttia... Ja onhan aihekin kieltämättä sellainen, että sen käsittely tuo draamaa hyvin yksinkertaisillakin keinoilla.

      Poista
  3. Nähtyäni linkin feedissä ihmettelin hetken että kuinkas sinä tämän olet lukenut mutta tokihan tämä haasteeseen sopii kuin nenä päähän. Itse en siis ole kirjaa lukenut, mutta luin siitä ilmestymisen aikoihin pari tekstiä eikä oikein vakuuttanut joten jätin väliin. Ylä- tai alakouluikäisenä olisin kyllä saletisti lukenut. Mutta olipa jopa tapauksessa hauska lukea juttusi tästä, jos ei muuten niin viihdyttävyyden vuoksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei tämä mitään unohtumatonta maailmankirjallisuutta kyllä varsinaisesti ole. ;)

      Tessan mainitsema näyttämösovitus on varmasti ollut näkemisen arvoinen, mutta kirjaa en kyllä välttämättä pidä lukemisen arvoisena. Ellei nyt erityisesti jokin osio siitä kiinnosta. (Esim. hepat.)

      Poista

Kiitos kommentistasi!