14. joulukuuta 2013

Onnen aika? Valoja ja varjoja 1950-luvulla



Kirsi-Maria Hytönen & Keijo Rantanen (toim.): Onnen aika? Valoja ja varjoja 1950-luvulla
Atena 2013
249 s.

Arvostelukappale.


Kultainen 1950-luku. Armi Kuusela, Helsingin olympialaiset, Coca-Cola, Kekkonen, heinäseipäät ja maitolaiturit, ikuisesti jatkuvat lapsuuden kesät, lavatanssit ja jamekset. 1950-luku on kenties yksi voimakkaimmin nostalgialla kuorrutettu vuosikymmen Suomen historiassa. Se on aikaa, jolloin kaikki oli paremmin, jolloin äidit laittoivat ruokaa ja isät toivat leivän pöytään, lapset elivät koulussa hyvässä kurissa ja tekivät ahkerasti töitä. Vai voisiko se sittenkin olla jotain muuta, hieman laajemmin tarkasteltuna?

Tähän kysymykseen on porautunut laaja joukko kotimaisia historian, kansatieteen ja folkloristiikan tutkijoita. Lopputuloksena on Kirsi-Maria Hytösen ja Keijo Rantasen toimittama moniääninen kokonaisuus, jossa tilaa saavat jälleenrakennus, sodan jälkimainingit, kaupungistuminen, maaseudun murros, kodin, perheen, työn ja yhteiskunnan muutos, poliittiset suhteet ennen kaikkea idän suuntaan sekä populaarikulttuuri, muoti ja ajan ilmiöt.

Onnen aika? Valoja ja varjoja 1950-luvulla tutustuttaa lukijan monikasvoiseen vuosikymmeneen, niin sanottuun pitkään 1950-lukuun, joka yltää sotien jälkeisestä ajasta 1960-luvun alkuun. Kirjan luvut tuovat esiin sekä tuttuja ilmiöitä että harvemmin puheena olevia asioita. Keskeisenä teemana on muutos ja murros sekä toisaalta nostalgian problematisointi. Onko kaikki tosiaan ollut 1950-luvulla kuin Suomi-filmistä? Mikä saa ihmiset muistamaan tuon ajan niin poikkeuksellisena verrattuna muihin ajanjaksoihin?

Kirjassa käydään läpi muun muassa suurten ikäluokkien lapsuutta ja nuoruutta ja sen aiheuttamaa "nostalgiaryöppyä" sekä koteihin liittyvää teknistä kehitystä ja toisaalta niiden uudenlaista asemaa muuttuvassa psykologisessa ajattelussa. Kodin ja kasvuympäristön piti olla käytännöllinen, riittävän tilava, siisti ja turvallinen. Käytännössä ahtaus oli etenkin saumoistaan pullistelevissa kaupungeissa väistämättä vallitseva olotila. Toinen iso teema, joka kulkee kirjan läpi, on työ. 1950-luvun elämä oli pääsääntöisesti hyvin työteliästä etenkin maaseudulla, mutta myös kaupungeissa kotityöt veivät runsaasti aikaa, sillä vesijohtoverkot, jääkaapit ja muut mukavuudet vasta tekivät tuloaan. Naiset siirtyivät työelämään yhä vahvemmin, vaikka sodanjälkeinen eetos pyrkikiin vahvistamaan kotirouva-ajattelua ja perinteisiä rooleja perheessä. Nuoret lähtivät maaseudulta suurista perheistä työn perässä kaupunkiin, sillä maaseudun auvoa ei ollut pientiloilla mahdollista jakaa kaikille.

Teos on taidolla kirjoitettu ja huolella koostettu, ja se on hyvin yleistajuinen ja helppolukuinen. Tekstejä ei ole alaviitoitettu, mutta mukana on asiaankuuluvasti lähde- ja kirjallisuusluettelo. Ratkaisu on hyvä, sillä se alentanee suuren yleisön kynnystä tarttua tällaiseen kirjaan. Kirjoittajat ovat käyttäneet laajalti arkistoaineistoa, kirjallisuutta ja muistitietoa, jolloin kokonaisuus on hallittu ja uskottava.

Erityismaininnan ansaitsee runsas kuvitus. Aikalaiskuvat ovat peräisin useasta eri arkistosta ja kokoelmasta, ja ne elävöittävät kerrontaa ja kirjaa selvästi. Mainoskuvat, yksityishenkilöiden potretit ja maisemat kertovat paikoin tekstiä enemmän kuvaamastaan ajasta.

Onnen aika? Valoja ja varjoja 1950-luvulla tarjoaa kiinnostavan ja moniäänisen katsauksen pitkään 1950-lukuun ja ilmiöihin, jotka vaikuttavat osaltaan suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen. Se kutsuu lukemaan ja tutustumaan, muistelemaan ja pohtimaan unohtamatta historiantutkimukselle välttämätöntä laajakatseisuutta ja kriittisyyttä.

___

Edit. Olen joutunut sulkemaan tämän postauksen kommentointimahdollisuuden massiivisen roskapostihyökkäyksen vuoksi.

12 kommenttia:

  1. Kysyisin näistä arvostelukappaleista. Olen välillä miettinyt, kehtaanko pyytää kustantamoilta arvostelukappaleita. Kysynkin sinulta, missä vaiheessa aloit pyytää arvostelukappaleita vai tarjottiinko niitä sinulle? Koetko, että arvostelukappaleesta pitäisi kirjoittaa eri tavalla kuin esimerkiksi kirjastosta lainatusta kirjasta? Asiallisemmin? Perusteellisemmin? Myyntihenkisesti?

    Itse olen blogannut puolisentoista vuotta ja olen tänä aikana kehdannut pyytää vain yhden arvostelukappaleen. Kustantamo lähetti kyseisen runokirjan minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehtaa ihmeessä! Minä sain ensimmäisen arvostelukappaleen reilu vuosi sitten. Into-kustantamo järjesti bloggaajille tapaamista ja siinä yhteydessä oli puhetta arvostelukappaleista, joten rohkaistuin ja kysyin silloin uunituoretta Into-Pamflettia Koulun vika?. Sen jälkeen olen sitten silloin tällöin kysynyt eri kustantamoista kiinnostavista kirjoista arvostelukappaleita ja saanutkin niitä. Toisinaan eri kustantamot ovat lähestyneet suoraan ja tarjonneet jotakin uutta kirjaa. Osasta olen kiinnostunut, osasta en. Muutaman pyytämättömän olen myös postilaatikosta poiminut, mutta niitä on ollut tosiaan ihan vain muutama. En ole millään automaattisilla postituslistoilla, jos nyt sellaisia jossain on.

      Monet sanovat, etteivät tee eroa sen kohdalla, miten kirja on luettavaksi tullut. Itse kyllä myönnän, että pyytämistäni arvostelukappaleista kirjoitan usein huolellisemmin (tai ainakin yritän, en tiedä, näkyykö se tekstissä asti) ja niitä en jätä kesken/bloggaamatta. Koen sen velvollisuudeksi, kun kerran olen kirjaa luettavaksi pyytänyt. Muilta en tätä mitenkään edellytä, mutta pidän sitä omana periaatteenani.

      Kehu en, jos ei ole syytä. Mutta koska lähtökohtaisesti pyydän vain sellaisia kirjoja, joista olen etukäteen kiinnostunut, olen harvoin joutunut pettymään ainakaan kovin rankasti. Toivon, etten kuulosta vain myyntihenkiseltä, vaikka arvostelukappaleita kehuisinkin. Mitään rahallista korvausta kun en blogiteksteistä saa, enkä halua. Mutta kai se rahan kaiku on väistämätön kuitenkin, omanlaistaan markkinointiahan blogit ilman muuta ovat, vaikka mitään sopimuksia ei ole solmittu.

      Eli jos mielesi tekee kokeilla arvostelukappaleiden lukemista ja niistä bloggaamista, anna palaa! :)

      Poista
  2. Et kuulosta myyntihenkiseltä, ei kannata huolestua! Tekstisi vaikutti nimenomaan huolelliselta ja seikkaperäiseltä.

    Pyydän niitä arvostelukappaleita heti kun rohkaistun. Kannattaa varmaan pyytää juuri sellaisia kirjoja, joista on jo etukäteen kiinnostunut ja joita on selannut esimerkiksi kirjakaupassa. Kyllä tämä tästä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minä sen näkisin. Toki jos on rohkea ja ennakkoluuloton, niin ilman muuta sitten pyytää mustia hevosiakin. Tosin _jotain_ etukäteen kiinnostavaahan kirjassa on pakko olla, että sen massasta erottaa ja haluaa lukea. Tsemppiä pohdintoihin!

      Poista
  3. Hauska sattuma; aion itsekin blogata tästä kirjasta tänään (kunhan lapset menevät nukkumaan)! Hieno kirja. A-kappaleasiassa olen muuten aika samoilla linjoilla kanssasi: omalla kohdallani koen arvostelukappaleen velvoittavan huolelliseen tekstiin, oli se sitten luonteeltaan enemmän arvio, esittely, analyysi tai fiilistely. _Ei_ kuitenkaan mainospuhe! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että sinäkin olet lukenut tämän. Odottelen tekstiäsi, kiinnostavaa kuulla, mitä kirjoitat.

      Mainospuheita voin kirjoittaa erillisestä sopimuksesta rahaa vastaan, mutta niiden julkaisualusta ei ole missään olosuhteissa tämä blogi. :)

      Poista
  4. Minäkin aion lukea tämän pian, lainasin kirjan kirjastosta juuri viime viikolla (hauska yhteensattuma tosiaan, kun blogiarvioita tästä kirjasta ei ole juurikaan tainnut näkyä, ja nyt sinä ja Maria postaatte tästä heti kun itse lainaan tämän kirjastosta :). Kuvia olen jo kovasti katsellutkin, ja olen ihan samaa mieltä kanssasi: hieno kuvitus on tosiaan erityismaininnan arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä kannattaa lukea, tarjoaa kiinnostavan katsauksen vuosikymmeneen, josta monella riittää kultareunaisia muistoja ja jolla on monella tapaa ollut merkittävä vaikutus myöhempään aikaan.

      Poista
  5. Kiitos vinkistä Suski! Lainasin tämän kirjastosta ja olenkin saanut siitä graduun jotain ideoita. Samalla teos on toiminut eräänlaisena terapeuttisena teoksena :). Tässä kun tekee gradua aina lapsen päiväunilla, niin ei ole lieemmin omaa aikaa. Olen siitä pariin kertaa ääneen valittanut, johon olen saanut vastaukseksi, että ennen vanhaan ei äidiellä todellakaan ollut omaa aikaa ja lapset otettiin ilolla vastaan. ne toivat elämään paljon enemmän kuin veivät. No, en ole sanonut, ettenkö olisi onnellinen lapsestani, mutta teoksessa kuvattiin 1950-luvun perhe-leämää realistisesti ja ovat ne äidit silloinkin olleet väsyneitä ja vanhemmat riidelleet pienissä asunnoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tulee uusia ideoita! Tsemppiä graduntekoon ja jaksamista kommentteihin, minua tuollaiset lähinnä ärsyttävät, eikä huumori varmaankaan riittäisi kovin pitkälle... Tämä teos onneksi osaltaan murtaa suloisen 50-luvun myyttiä. ;)

      Poista
  6. Kiitos arviosta! Ja kiitos kommenteista myös kommentoijille! Kuvat ovat pääosin aiemmin julkaisemattomia, ja olemme itsekin kovasti tyytyväisiä niihin. :)

    Sannalle sanoisin vielä, että kaikki lähes kirjan kirjoittajat ovat tehneet aiheistaan "virallisempia" tutkimuksia, joten jos kirjastamme herää ideoita graduun (mikä kuulostaa mahtavalta näin tekijän näkökulmasta) niin kirjoittajien nimillä löytyy sitten lisää tietoa ja ihan viitteilläkin varustettuja tiedekirjoja. Hyvään alkuun pääsee kirjallisuusluettelostamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatte ollakin, kokonaisuus on toimiva ja hyvännäköinen. Onnea vielä projektin loppuunsaattamisesta!

      Poista