Pilkettä

Syksy on pimentynyt talveksi aivan huomaamatta. Päivät juoksevat vauhdilla, maanantain jälkeen on usein jo perjantai. Iltaisin jaksaa juuri ja juuri pyörittää koneellisen pyykkiä ja tiskiä, Hesarit pinoutuvat lukematta lehtikoriin (okei, keittiönpöydälle), suosikkiblogeihin tulee tekstiä, jota en jaksa käydä lukemassa. Kirjoja on kesken, mutta ne etenevät verkkaisesti, sivun sieltä, toisen täältä. Toisinaan työmatkoilla, harvemmin pidempään yhtä soittoa etenkään iltaisin kotona. Kaipaan lukemista, mutta rauhoittuminen ja keskittyminen vaatii nyt liikaa – aivot surraavat ylikierroksilla.

Töissä riittää tekemistä, ei tarvitse tylsistyä. Vaihdoin pestiä lennosta kolme ja puoli viikkoa sitten erityisopesta opoksi, ja tässä roolissa olen joululomaan saakka. Oli hassua saada itselleen sijainen – ihan kuin olisin joku vakavasti otettava työntekijä! Vaikeampaa oli päästää irti hommista ja hypätä tekemään toista työtä. Eniten tuli ikävä oppilaita, vaikka näen suurinta osaa edelleen joka päivä. Joulun jälkeen palannen takaisin ruotuun. On ollut mukavaa pitää ohjauskeskusteluita ja opotunteja, yhdellä vierailukäynnilläkin ehdimme jo käydä. Nuorissa on intoa ja nyt on se vaihe, jossa yhteishaun läheisyys alkaa konkretisoitua monelle. Hui, ihan kohta se onkin!

Sen verran ehdin arjesta irottautua, että kävin itsenäisyyspäivän tuottaman pitkän viikonlopun kunniaksi kolmen päivän matkalla Kööpenhaminassa. Reissun peruuntuminen oli tosin varsin lähellä Bodil-myrskyn riepotellessa Tanskanmaata olan takaa. Pääsimme kuitenkin matkaan, ja vaikka menomatkalla meinasi ykä lentää lentokoneen laskeutuessa (otti meinaan mahasta se pomputus), kokonaisuutena saimme nauttia varsin kauniista talvisäästä.

Aurinko paistoi Merenneidollekin.

Keskityimme lähinnä käppäilemään ympäriinsä, juomaan Tuborgia, ihastelemaan komeita tanskalaismiehiä (ne ovat komeita, härregyyd!) sekä syömään smørrebrødejä. Tivolin jouluvalaistus tsekattiin (vaikka 95 kruunun pääsymaksu onkin mielestäni ryöstöä) ja muutama uusi paita lähti kotiin matkalaukussa. Oivallinen viikonloppu. (Tarkempaan matkaraporttiin en tällä kertaa taivu, mutta jos joku haluaa vinkkejä Kööpenhaminaan, seison edelleen kaksi vuotta sitten kirjoittamani matkakertomuksen takana.)

Nyt olisi vielä kymmenen työpäivää (sisältäen joulukirkkopäivän ynnä joulujuhlapäivän) ennen lomaa jäljellä. Unettomia öitä seuraa luultavasti ainakin arviointien vuoksi, sillä lupasin sijaiselleni osallistua hänen kanssaan oppilaideni/hänen oppilaidensa arviointiin. Tuntuisi aika epäoikeudenmukaiselta sekä häntä että oppilaita kohtaan, jos en sitä tekisi. Mutta oikeasti, numeroita. Todistukseen. Hyi!

Ja onhan tässä buukattuna jokunen ohjauskeskustelu, valinnaisaineiden suunnittelua, kaksi oppilashuoltoryhmän kokousta, oppimissuunnitelmien kommentointia ja sitä sun tätä. Että ei tämä elämä tylsää ole, ei.

Sitä lukuaikaa tosin kaipaan kipeästi juuri nyt. Jonossa on pyydettyjä arvostelukappaleita ja oman hyllyn kirjoja. Kirjaston kirjat palautin yhdessä rytäkässä takaisin sinne, mistä olen ne hakenutkin: totesin, että on aika puhdistaa nurkat ja palata autuaaseen tyhjyyteen ilman lainojen uusintakierrettä ja pölyä kerääviä veronmaksajien rahoilla kustannettuja kirjapinoja. Olo on samaan aikaan tyhjä ja helpottunut. Ja outo, sillä ei tällaista tilannetta ole aiemmin tullut kohdalle. Yleensä on aina ollut lainoja, maasta ja kaupungista riippumatta. (Sarjassamme kirja- ja kirjastoaddiktin tunnustukset.)

Ehkä sitä lukuaikaa voisi olla vaikka juuri nyt. Edes hetki ennen kuin nukahdan autuaasti kuorsaten asentoon, josta herään jälleen huomenna uuteen kellonsoittoon ja työpäivään.