Alex Capus: Léon ja Louise

Alex Capus: Léon ja Louise
Suomentaja: Heli Naski
Kansi: Emmi Kyytsönen
Atena 2012
309 s.
Léon und Louise (2011)

Kirppariostos.


Léon on vasta teinipoika, hädin tuskin aikuisuuden kynnyksellä, kun ensimmäinen maailmansota piiskaa Eurooppaa vaatii uhrauksia kaikilta. Hän pestautuu pikkukylän lennättimenhoitajaksi – osaamatta pätkän vertaa morsetusta – ja tapaa sattumalta suloisen Louisen, joka toimii kylän "kuolemanenkelinä". Louisen tehtävänä on viedä suru-uutisia kuolleiden sotilaiden omaisille, mutta koska hän tekee sen hienotunteisesti, ei kukaan lopulta voi vihata pihaan saapuvaa polkupyörää saati sen ajajaa, vaikka se surua tietääkin. Léon ja Louise ehtivät viettää yhdessä vain hetken aikaa, ja heidän yhteinen matkansa rannikolle saa traagisen päätteen, kun he osuvat paluumatkalla keskelle sotatoimia, loukkaantuvat vakavasti ja luulevat toistensa kuolleen.

Vuosikymmentä myöhemmin Léon on tunnollinen nuori perheenisä Pariisissa. Hän painaa pitkää päivää rikoslaboratorion tutkijana ja koettaa pitää pienen, mutta kasvavan perheensä leivän syrjässä. Eräänä päivänä hän näkee metrossa muiston menneisyydestä: Louisen. Pariskunta saa toisensa jälleen vain hetkeksi, pieneksi ohikiitäväksi hetkeksi, sillä Léon ei voi hylätä vaimoaan Yvonnea ja perhettään eikä Louise sitä missään nimessä halua.

Uusi sota ravisuttaa Eurooppaa ja maailmaa jälleen kymmenen vuoden kuluttua. Valtion virkamiehenä Léon ei voi ankaran rangaistuksen uhalla paeta Pariisista, ja nelilapsiseksi kasvaneen perheen on jäätävä selviytymään saksalaismiehityksestä parhaan taitonsa mukaan. Louise on Ranskan pankin palveluksessa ja pakenee maasta valtion kultavarantojen kanssa samalla rahtialuksella. Voivatko Léon ja Louise koskaan saada toisiaan? Miten heidän läheisensä ja perheensä selviävät tämän eriskummallisen suhteen kanssa?

Léon ja Louise on sveitsiläis-ranskalaisen Alex Capusin suloinen, kirjailijan isoisän elämään perustuva romaani. Se on kepeä ja koukuttava, vaikka käsitteleekin raskaita teemoja, eikä kuorruta kokonaisuutta ylettömään hattaraan. Léonin ja Louisen rakkaustarinaa tarkastellaan jälkikäteen, pitkän elämän eläneen Léonin hautajaisista käsin. Se on heijastuma 1900-luvun alkupuolen verisestä ja väkivaltaisesta historiasta ja samalla kaikesta siitä inhimillisyydestä, jota edes kaksi maailmansotaa ei voi lopullisesti polkea jalkoihinsa.

Tarina etenee kevyin hyppäyksin. Aikarakenne on toimiva, se kunnioittaa taianomaista rakkaustarinaa ja sitoo sen osaksi kummankin osapuolen arkea ja elämää, jota on haaveista huolimatta elettävä myös käytännössä, ei vain haaveissa, joka päivä yksi askel eteenpäin. Etenkin Louise on herkullinen hahmo, varsin emansipoitunutta elämää elävä pariisitar, jonka näkökulma tuodaan esiin pääasiassa tämän Léonille aika ajoin kirjoittamien kirjeiden kautta. Päähenkilö on kuitenkin ilman muuta Léon, pikkuvirkamies, joka joutuu tekemään elämässään ehkä liikaakin valintoja. Hän on tunnollinen, hyvätapainen ja moraaliltaan vahva, mutta selviää pettymyksistään ehkä lopulta vain muistojensa ja mielikuvituksensa voimin.

Léon ja Louise on sekä rakkaustarina, kasvutarina että sotatarina. Se kertoo miehitetystä Pariisista, pitkään jatkuvasta poikkeustilasta ja vaikeista ratkaisuista, joita sota pakottaa ihmiset tekemään. Yvonne huolehtii perheestään kuin raivoisa leijonanaaras, eikä vaivu apatiaan kertaakaan sodan aikana. Vasta sodan loppuminen saa hänet hölläämään kurin. Mieheensä hän luottaa aina, taipumatta.

Kirja on herttainen ja monipuolinen, mutta jossain määrin se jäi minulle etäiseksi. Se tuntuu ehkä liikaa seepiansävyiseltä nostalgialta, ja vaikka nautin tarinan höyhenenkeveästä kosketuksesta, eräänlainen sadunomaisuus ei vaikuttanut sydämeen saakka. Ei, vaikka esimerkiksi sota tuo tarinaan karskiutta ja murhetta.

Mutta silti: kauniit ja katkeruutta vailla olevat rakkaustarinat ansaitsevat aina tulla kerrotuiksi. Etenkin korkojen kopistessa Pariisin kaduilla.

___

Osallistun kirjalla haasteisiin Ihminen sodassa (Maailmansodat) (ja ylenen alokkaasta sotamieheksi!) sekä Vive la France! (ja ansaitsen ensimmäisen raidan Ranskan lippuun!).