10. joulukuuta 2013

Juha Siltala: Nuoriso – Mainettaan parempi?



Juha Siltala: Nuoriso – Mainettaan parempi?
WSOY 2013
543 s.

Kirja saatu arvostelukappaleena toista mediaa varten.


Suomen historian professori Juha Siltala on tarttunut aina ajankohtaiseen ja mielipiteitä ja moraalista paheksuntaa sukupolvesta toiseen herättävään aiheeseen: nuorisoon ja nuoruuteen. Nuoriso – Mainettaan parempi? on melkoinen opus, yli 500 sivun mittainen, perusteellinen ja laaja-alainen kirja, joka sopii niin teini-ikäisten vanhempien kuin nuorten kanssa töitä tekevien – tai vaikkapa kenen tahansa joskus nuoruuttaan eläneen – käteen ja luettavaksi.

Kirja on otteeltaan sekä historiatieteellinen että yhteiskunnallisesti kantaaottava. Historian osalta Siltala paneutuu vahvaan osaamisalueeseensa psykohistoriaan, mutta painopiste tässä kirjassa on ilman muuta välittömässä lähihistoriassa ja nykyajassa ennen kaikkea länsimaissa ja pääosin Suomessa. Siltala kritisoi voimakkaasti vallalla olevaa hyperkapitalismia, ihmisen arvon tiivistämistä rahaan, kiirettä ja itsekeskeisyyttä, toisista ihmisistä piittaamattomuutta, julmuutta ja välittömän hyödyn tavoittelua.

Kirja on jaettu yhdeksään päälukuun, joiden teemoina ovat (lama)lapsuuden olemus, merkitys ja seuraukset, lapsen mielen ja mielikuvituksen sosiaalinen kehitys, kasvatustapojen muutos, nuorten suhde työhön ja työelämään, nuorten selviytymisfantasiat (etenkin fantasiakirjallisuus ja manga), nuorisokulttuurin pehmeys ja kovuus sekä poikien asema nykyajassa. Aihepiirien laajuus saattaa pelottaa, mutta Siltala osaa rajata aiheensa. Toisaalta paikoin kierretään samantyyppisten puuropatojen äärellä, jolloin tulee väistämättä tunne siitä, että aiheet toistuvat.

Nuoriso – Mainettaan parempi? on kunnianhimoinen teos, eikä se kompastu omiin jalkoihinsa. Kirjan sisältö on ymmärrettävissä ilman akateemista koulutusta, joskin paikoin livahdetaan ammentamaan psykologiasta, lääketieteestä ja psykohistoriasta käsittein, jotka ylittävät tavallisen kaduntallaajan arkijärjen korkealta ja kovaa. Onneksi tyyli ei ole kirjassa vallitseva.

Huomattavasti enemmän Siltala käyttää lähteenään yhteiskunnallista tutkimusta ja keskustelua esimerkiksi lehtiartikkeleiden, tilastojen, barometrien, nettisivujen ja mielipidekirjoitusten kautta. Kokonaisuus muodostuu monien äänien yhteisestä kaiusta, joka vakuuttaa ja vaikuttaa. Kirjan väitteisiin on helppo uskoa, sillä ne perustellaan vahvasti ja monipuolisesti avoimilla korteilla.

Kirja ottaa kantaa yhtäältä yhteiskunnan tasolla oleviin yleisiin ilmiöihin kuten työelämän muutokseen, perhesuhteiden epävarmuuteen, koulumaailman ongelmiin ja taloudellisiin suhdanteisiin. Aiheet ovat suuria, eikä niihin ole selkeitä vastauksia tai ratkaisumalleja. Toisaalta laskeudutaan yksilön tasolle: kouluarkeen, nuorisokulttuurin monikasvoisuuteen, sosiaaliseen mediaan, mielipidemittauksiin, ystävyyssuhteisiin ja perhe-elämään. Kokonaisuus toimii, kun osat täydentävät toisiaan.

Koska työskentelen päivittäin nuorison kanssa, Juha Siltalan uusin hengentuote kiinnosti kovasti. Tartuin siihen lopulta innokkaasti, mutta kirjan tuhtius oli hyydyttää jopa kiinnostuneen (ja uskallan väittää, jopa melko valveutuneen) lukijan. Siltala tykittää menemään, pakottaa lukijan ajattelemaan ja iskee eteen faktaa, jolle on turha väittää vastaan. Ymmärrän kirjaan nostettujen teemojen valinnan, mutta paikoin ähky uhkasi. Jotain olisi ehkä voitu jättää pois tai hioa tiiviimmäksi. Lisäksi jäin kovasti kaipaamaan kuvatekstejä kirjan kuvitukseen.

Teoreettisimmat kohdat hypin silmäillen yli, sillä en ollut lukiessani mielentilassa, jossa jaksaisin aivokemioiden toimintaa tai psykohistorian syvempiä vesiä. Toinen kohta, jossa jouduin ohittamaan useamman sivun, tuli vastaan luvussa "Nuorten selviytymisfantasioita", jossa Siltala tekee yksityiskohtaisen ruumiinavauksen muun muassa Harry Potter -sarjalle ja Nälkäpeli-trilogialle. Jälkimmäisestä olen lukenut vain ensimmäisen osan, enkä halunnut saada eteeni juonitiivistelmää lukemattomista osista. Kiinnostavaa joka tapauksessa, että nuorten kulttuuri on otettu mukaan kirjaan myös näiltä osin. Nettikulttuurin, sosiaalisen median ja emo-poikien käsittely saa myös osakseen tyytyväisen nyökkäykseni. Opin paljon uutta.

Toivon, ettei kirjan tuhti olemus karkota mahdollisia lukijoita. Siihen kannattaa ilman muuta tutustua edes pintapuolisesti ja osittain, jos aihepiiri millään tapaa koskettaa. Itse tunsin saavani kirjan lukemisesta uusia työkaluja töihin ja uusia näkökulmia arkisiin kohtaamisiin, vaikka minkään sortin käsikirjasta ei kyse olekaan. Maailman pahuus ei tämän kirjan kirjoittamisella tai lukemisella parane, ja nuoret joutuvat kohtaamaan ja elämään liikaa vääryyttä, mutta toisaalta silmät aukeavat jälleen pari milliä. Kun ongelmia ja epäkohtia ei piiloteta tai silotella, muutos on mahdollinen.

Parasta Nuorisossa on toiveikas pohjavire: nykynuoret ovat kaikista ongelmista ja aikuisten moralisoinnista huolimatta pääosin terveitä, fiksuja ja hyvinvoivia ihmisiä, joille tulevaisuus on avoin ja mahdollisuuksia täynnä. Ja siihen on helppo uskoa myös töissä, joka päivä, sitten lopulta kuitenkin.

7 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus!

    Siltala tuntuu liikkuvan siellä, minne harva historioitsija tai tutkija eksyy. Nopeat muutokset 1900-luvulla ovat purkaneet vanhaa rakennetta, jonka tilalle ei ole tullut mitään, mikä tarjoaisi vakautta tai identiteettiä. Hyvinvointivaltio pelkästään tasoittaa huonoa tuuria. Luin taannoin Juha Siltalan Miehen kunnian ja Työelämän huonontumisen lyhyen historian. Molemmat olivat raskaita teoksia; lähdeaineisto on monipuolista ja tiheää. Molemmissa ihmiset hirttävät identiteettinsä työhön, mistä huonoina aikoina seuraa ongelmia.

    Tämä uusi kirja on selvästi jotain, mitä pitäisi lukea ihan jo toiveikkuuden puolesta. En muista aiemmista teoksista toiveikasta pohjavirettä. En ole varma, tunnistaisinko sellaista. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltala kyllä menee tutkijana omia polkujaan, todella mielenkiintoisia kirjoja. Sisällissodan psykohistoriaa taisi tullakin jo täällä kehuttua. Samoin mainittu Työelämän huonontuminen jäi mieleen erittäin vakuuttavana esityksenä. Tuo tietty raskaus on varmasti totta, mutta lasken sen vain Siltalan tapauksessa plussaksi. Saa nähdä tuleeko tähän tutustuttua...

      Poista
    2. Totta, aiheet, joita hän käsittelee, ovat osaltaan varsin omaperäisiä ja rohkeita, kuten myös niiden käsittelytapa. Minua kiinnostaa Siltalan tuotanto laajemminkin, joten tarttunen noihin aiempiin teoksiin, kunhan hieman toivun tästä – melkoista vaivaa sai lopulta nähdä tämän kirjan lukemisen eteen, joskin se myös palkitsi.

      Toki tässäkin Siltala tykittää todella kovin sanakääntein nykytilannetta etenkin kirjan alkupuolella. Lopussa sitten jo hieman armahdetaan ja muistutetaan ennen kaikkea siitä, ettei vika ole nuorissa, vaikka heillä ongelmia on, vaan ympäröivässä yhteiskunnassa. Moralisoijilta se jotenkin helposti "unohtuu".

      Suosittelen!

      Poista
  2. Muistaakseni Siltala juuri tätä varten "kävi yläastetta" yläkoululaisten joukossa kokeakseen nuorten arjen, siis todellista kenttätutkimusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta seikasta minulla ei ole tietoa, eikä se tullut kirjastakaan esiin.

      Sen sijaan nuorisotutkijat Tommi Hoikkala ja Petri Paju ovat tehneet juuri niin ja heidän kenttätyöstään kirjoittama kirjansa Apina pulpetissa on vasta ilmestynyt (ja tulossa tähänkin blogiin, jahka tässä ehdin).

      Poista
    2. Aivan, niin nyt saan mainittujen herrojen imagot mieleeni. Siltala on se vakava tyyppi, paljon työelämää tutkinut, ja Hoikkala tämä itsekin poikamainen tyyppi, joka on tutkinut paljon nuorisoa. Sekoitin, kun Siltala meni tällä tavalla Hoikkalan alueelle.
      "Apina pulpetissa" kiinnostaa. Piipahdin googlessa, se näyttää kivalta ja on selvästi kevyempi luettava kuin tuo Siltalan kirja. Laitapa postaus, kun olet lukenut.

      Poista
    3. Mainiot määritelmät, näin se taitaa olla. ;)

      Uskon Apinan pulpetissa olevan tosiaan huomattavasti tätä kevyempi ja toisella tapaa lähestyttävämpi. Olen lukenut parikymmentä sivua ja tykännyt tähän saakka paljon. Katsotaan, kunhan pääsen kunnolla vauhtiin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!