3. marraskuuta 2011

Kerjäläinen ja jänis





Älä lyö. 
Hullu. 
Minua ei lyödä.
- Niinkus hieronta. Finis masaas spesiali foor juu. From mii, Pyströmi.
Verhot siirtyvät ikkunoiden edestä kaukosäätimellä, mutta hieronta hoidetaan piiskaamalla. Kuka on moderni ihminen, kuka barbaari?
Kun Vatanescu punoitti kauttaaltaan, Pykström pyysi tekemään itselleen saman.
En lyö.
Ketään.
Edes kostoksi en lyö.
Pykström nojautui pyllistävään asentoon ja näytti sormellaan että päästä varpaisiin, pakaroita unohtamatta. Hän selitti, kuinka Suomessa on täysin luvallista ja arvostettua, että miehet lyövät oksakimpulla naisiaan ja naiset miehiään. Se on eräänlainen palvelus ja välttämättömyys, jotta huomenna taas jaksaa suoriutua loputtomasta työtaakasta.
Jos teen palveluksen, mitä saan vastapalvelukseksi?
- Mitä vain. Vot juu niid?
Nappulakengät.

(Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis. Siltala 2011. s. 145-146.)

Hyvä Tuomas Kyrö. En oikein tiedä, miten minun pitäisi suhtautua sinunlaiseesi mieheen, joka saa minut kirjoillaan itkemään ja nauramaan ja lähettämään jatkuvalla syötöllä valittuja lainauksia tekstiviesteinä kirjaa lukemattomille ihmisille. (Kiitos ja anteeksi, Jenni.) Minut, joka en koskaan edes kirjoita muistiin mitään pätkiä edes hyvistä, ajattelemaan saavista kirjoista. (Tästä on poikkeuksena Facebookissa oleva lainaus Ian McEwanin Ajan lapsesta, joka osuu ja uppoaa.) Olen hämmentynyt, sillä olen tiennyt sinun olevan olemassa ja kirjoittavan kirjoja, mutta en ole koskaan ennen tarttunut niihin. Ensimmäinen kokemukseni oli Mielensäpahoittaja vain hetki sitten.

Kerroinkin jo tapaamisestani Kyrön kanssa Kirjamessuilla. Viime lauantaina vietin loppuillan elokuvissa käymisen jälkeen Kerjäläisen ja jäniksen kanssa. Olin aloittanut sitä perjantaina, mutta lauantaina ahmin sen loppuun. Yhdeltä istumalta.

Kerrottakoon tässä heti, etten ole lukenut Jäniksen vuotta enkä nähnyt siitä tehtyä elokuvaa. Siinä mielessä olen nyt Tuomaksen armoilla ja ansioilla. (Paikkaan tämän aukon sivistyksessäni kyllä joskus, lupaan sen.) Mutta erittäin mielelläni niillä olenkin. Sitäpaitsi tietenkin tämä on oma tarinansa, oma teoksensa.

Kirjan päähenkilö on romanialainen ammattikerjäläinen Vatanescu, joka päätyy Suomeen kansainvälisen rikollisuuden avustuksella. Keskeinen sivuhenkilö onkin Vatanescun Suomeen tuova ihmiskauppias Jegor, jonka tarina kuuluu osaksi seikkailua. Vatanescu haluaa saada pojalleen parhaat rahalla saatavat nappulakengät, ja siksi hän lähtee kerjäläiseksi. Kas kun meillä kaikilla on haaveita, niin valkoisella keskiluokalla kuin kerjäläisilläkin. Harmillisen konfliktin takia Vatanescu joutuu pakomatkalle, ja Töölönlahdella hän tapaa toisen ympäröivän yhteisön syrjimän, jopa vihaaman hahmon, citykanin. Kani ja Vatanescu löytävät toisistaan kumppanit ja jatkavat Vatanescun aloittamaa pakomatkaa yhteisvoimin. Sen käänteisiin kuuluvat niin Lapin hillasuot, saunakokemukset entisen kapiaisen erätuvalla, Kansallis-Idea-parkin rakennustyömaa, junassa tavattu taikuri-Sanna sekä suurmies Simo Pahvi.

Kerjäläinen ja jänis sohaisi minua syvälle. Olen valmis sanomaan, että vannon tästälähtien ikuista uskollisuutta Kyrölle, teki hän mitä tahansa. Tarinassa on kaikki ne ainekset, joita minä haluan kirjan sivuilta löytää: hämmentäviä henkilöitä, terävää ajankuvaa, osuvaa huumoria, kaunista ja soljuvaa kieltä ja huimia käänteitä. Ja niin, herkkyyttä, herkkyyttä todellakin.

Kyrö onnistuu kuvaamaan Suomea ja suomalaisia niin osuvin piirroin, ettei välillä tiennyt pitäisikö hymähdellä, nolostella, kieltää vai nyökytellä. Hänen lauseensa ovat napakoita, ne sanovat sanottavansa, mutta jättävät maalailun sikseen. Ne ovat hauskoja, lämpimiä, tarkkakatseisia ja saattavat lopussa keikauttaa alkunsa aivan uuteen perspektiiviin. Ne ovat nautintoa, lukemisen iloa parhaimmillaan.

Tämä kirja kertoo vähän meistä kaikista. Siksi se kai tuntuikin niin tutulta ja läheiseltä. Vatanescun vierailua edeltävä kuvaus työvoimatoimiston Usko Rauteesta napsui niin kohdalleen, että minun piti lukea se kahteen kertaan.

"Usko oli ryhmitellyt asiakkaansa kolmeen pääryhmään. Ensimmäisen muodostivat valujat. Valujat ja maailma olivat kuin elohopea ja teflon. Jos siihen porukkaan jotain tarttui, niin pitsanpalasia rinnuksiin ja käsi äidin ja isän lompakolle. Usko avasi toisen jukurtin ja ihmetteli milloin maailmasta oli tullut tällainen. Nykyisin jokaisella kontulalaisella koulunsa keskeyttäneellä oli prinssin oikeudet ja jaarlin elintaso. Se oli seurausta kehityksestä, helpotuksista ja halpuudesta, se oli aivan loistavaa ja kertakaikkisen hirveää. - -
- - Jorset olivat traagisempi ryhmä. Heidän työnsä haihtuivat samoihin aikoihin kuin sähkökirjoituskoneet valtion virastoista. Jorset olivat aikoinaan konepiirtäjinä ja järjestelmävalvojina kehityksen kärjessä, kuutta vuotta myöhemmin kaatopaikkakamaa tai tarpeellisia vain lasten leikkeihin. Toisin kuin sähkökirjoituskoneilla, jorseilla ei kestä kuori eikä sisus istua olohuoneen lattialla kolmevuotiaan taottavana. Jossain vaiheessa rupeaa tekemään mieli kaljaa, mieli tekee vaikkei maistuisi. Iso nelonen, eiku pannaan kaks ja jallu. Heidän työnsä korvasi tietokone eikä mitään muuta olisi voinut tapahtua. - -
- - Kolmas Uskon päivittäin kohtaama ryhmä koostui pitkään ja korkeasti koulutetuista humanisteista, jotka kelpuuttivat vain oman alansa työt. Jos oma ala oli etnologia ja erikoistumisalue Judinsalon rukinlapojen kehitys ja vaikutus 1780-luvun metroseksuaaleihin keikareihin rälssitiloilla, Usko oli aseeton. Kun korkeasti koulutetulle porukalle tarjosi sitä vapaana olevaa kerrossiivoojan paikkaa, he kysyivät oliko kyseessä klassinen paradoksi, metafora vai stigmatisointi. Humanistit poistuivat olkalaukkuineen vastapäiseen kasvisravintolaan odottelemaan apurahaa, jota ei koskaan tullut. Katkeruus  tuli." (Kerjäläinen ja jänis, s. 70-73.)

Olen sanaton.

Tästä kirjasta minä todella pidin. Enkä keksimälläkään keksi kritisoitavaa, sillä tämä oli minulle juuri se oikea, juuri oikeaan aikaan ja oikeassa mielentilassa. (Ja lopussa liikutuin niin maan perusteellisesti, että ripsivärit löytyivät poskilta.) Luen tämän varmasti joskus uudelleen, ja sillä on kunniapaikka hyllyssäni - ja onhan se myös signeerattu kappale. Olen jo tässä vaiheessa varmasti julistanut Kerjäläisen ja jäniksen ilosanomaa tutuille kyllästymiseen asti, ja mainoskampanja on johtanut siihen, että ainakin V on tämän jo lukenut (ja lukemastaan myös pitänyt), moni muukin varmasti vielä ehtii.

Tuntuu, että paljon tästä jää sanomatta. Mutta ehkä niin on hyvä. Lukekaa tämä itse, ei sitä kokemusta tietenkään muuten voi saada.

Kiitos Tuomas. Juuri tällaista kirjallisuutta maailma ja ihminen tarvitsee. Elämä on satu.

--

Kerjäläisen ja jäniksen ovat lukeneet ainakin Morre, Minna ja Amma.

6 kommenttia:

  1. Ooh, mikä kirjoitus! <3 Lukukokemuksesi on niin totaalisen vakuuttava että lähdenkin tästä heti varaamaan kirjaa kirjastosta! :)

    Luin (tai oikeastaan kuuntelin) juuri hiljattain Mielensäpahoittajan, se oli upea!

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus Suketus, siitä oikein huokui se miten paljon kirjasta pidit. Tällaiset lukukokemukset ovat koko harrastuksen helmiä.

    Minulla ei ole vielä suhdetta Kyrön kanssa, mutta se odottaa vain oikeaa hetkeä puhjetakseen kukkaan, sillä uskon, että pidän hänestä.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä hienosti ja kauniisti kirjoitit! Kerjäläinen ja jänis on tosiaan kaikkea tuota. Minäkin vannon uskollisuutta Kyrölle, sillä Mielensäpahoittaja olisi voinut olla vahinko, mutta tämä enää ei. Onneksi meillä on vielä paljon muutakin luettavaa, onhan Kyrö ehtinyt kirjailla jo jonkin aikaa.

    Kuten Jaanakin sanoi, kuvaamasi kaltaiset kokemukset ovat juuri niitä, minkä takia kirjoja lukee <3

    VastaaPoista
  4. Sara: Kiitos :) Toivotan nopeasti edistyvää varausjonoa ja hyviä hetkiä kirjan kanssa, kunhan sen saat käsiisi!

    Jaana: Kiitos! Olen samaa mieltä - juuri tämän takia lukeminen on ihanaa. Toivon, että pidät Kyröstä, sitten kun päätät häneen tutustua ;)

    Amma: Kiitos sinullekin! Olen tosiaan myös iloinen siitä, että paljon on vielä Kyröä luettavana. Ja lisää tulee, joskus tulevaisuudessa. Uusia ihania kokemuksia!

    VastaaPoista
  5. Mulle taas Jäniksen vuosi on aina ollu se viiltävän tarkka pako yhteiskunnasta -kuvaus, että arveluttaa tarttua mukaelmaan. Koska että miksi jo niin huikeasta teoksesta tarttee tehä mukaelma, eikö voisi keksiä vaikka jotain omaa.

    Mut nää on vaan niitä ennakkoasenteita, ehkä lukaisen tämän joskus kuitenkin ja luultavasti sitten hyväksyn mukailun mukisematta.

    - Anne

    VastaaPoista
  6. Anne, suosittelen yrittämään, vaikka en missään nimessä halua tässä väheksyä Jäniksen vuotta saati sen merkitystä sinulle - aion ilman muuta lukea sen itsekin. Ehkä Kyrön vahvuutena on nimenomaan 2010-luvun yhteiskunnasta pakeneminen, tai itse asiassa sen mahdottomuus. Mutta siis, tämä on hyvä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!