Ajatusten kaatopaikka

Onhan taas ollut viikko, eikä se vielä ole edes lopussa. Pinna on ollut vähän kireällä lukuunottamatta toissapäiväisiä Cunningham-hetkiä, eikä rentoutusta ole näkyvissä ennen ensi tiistaita, jolloin lähden Tukholmaan. Laivalla. Soitin äsken Siljan asiakaspalveluun ilmoittaakseni matkaseuralaiseni muuttuneen, ja odotusmusiikkina luurista iski korvaan vanha tuttu mainostunnari. Viimeksi olen kuullut sen joillain sitseillä siinä punssitarjoilun aikaan, muistaakseni. Tämä oli ihan hyvä reality check. Olen tosiaan menossa risteilylle. Johon onneksi, onneksi, onneksi kuuluu koko päivä aikaa Tukholmassa. 

Töissä (joo, blaa blaa, eikö se osaa mistään muusta puhuakaan (EI)) on ilmennyt vähän sähinöitä, joihin en jaksaisi tuntea minkäänlaista kiinnostusta. Esimerkiksi nyt vaikka firman pikkujoulut, jonne aspan väkeä ei alunperin haluttu pyytää mukaan. (Hah!) Tai palaveeraus pomon kanssa, josta ei tullut hullua hurskaammaksi. (Hah!) Tai lähemmän "esimiehen" vieno pyyntö saada istua "kaikessa rauhassa" kanssani alas ja jutella, koska mä haluan, että sä viihdyt täällä. (Hahahahaha!) Olisi kai pitänyt yrittää pitää se pokerinaama kunnossa, eikä sanoa yhtään mitään mistään, mutta se on vaan joskus vaikeaa tällaiselle lörppäsuulle. Huoh. Joten alas istumista odotellessa. Jossain tajunnan reunamilla pyörii ajatus siitä, että mitä jos nyt vaan lähtisin menemään. Miksi tuhlata aikaansa, energiaansa ja elämänintoaan sellaiseen, mikä selvästi ei oikein sovi minulle? Toisaalta tällaista tunkkaista scheissea kutsutaan kai joissain piireissä ihan vaan oikeiden aikuisten arjeksi, mutta en taida olla vielä riittävän kypsä kestämään sitä.

Joku voisi myös tehdä minulle jonkinlaisen aikataulun tai lukujärjestyksen tuon gradun suhteen. Minulla on vain mielessä se hetki ensi keväänä, kun marssin ulos yliopistosta maisterisnaisena, mutta jotta se tapahtuisi, jotain pitäisi vissiin tehräkin. Ei varmaan kauheasti edesauta opinnäytetyön valmistumista, jos konkreettisimmat teot sen eteen liittyvät lähinnä haaveissa olevien valmistujaisjuhlien kutsukorttien ulkonäköön tai tarjoiluun. Kai tämä on nyt tällaista marraskuuhaahuilua, jota ei oikein voi välttää. Samalla tulee pohdittua sitä, miksi me hullut ihmiset asumme maassa, jossa on näin saakelin synkkää monta kuukautta vuodessa.

Ja sitten ne kirjat. Minulla on ties monettako viikkoa kesken Madame de La Fayetten Clèvesin ruhtinatar, ja siinä on, kuulkaa, tylsä kirja. Yritän parhaani mukaan valmistautua joulukuun puolivälissä olevaan kolmanneksi viimeiseen yleisen kirjallisuustieteen tenttiin, johon pitäisi lukea yhteensä 12 klassikkoteosta vuosisatojen varrelta. Olen aloittanut tähän tenttiin lukemisen noin vuosi sitten, ja kasassa on nyt 6/12. Anna Karenina menee myös tähän joukkoon siinä vaiheessa, kun saan sen loppuun. Olisin siis lähtenyt kimppalukuhaasteeseen mukaan joka tapauksessa, mutta se mahdollisti myös yhden muun tiiliskiven yliviivaamisen kyseiseltä listalta. Yritän nyt selättää tuon ruhtinattaren mahdollisimman nopeasti, että pääsisin taas lukemaan jotain kivaa. Ja sitähän riittää. Sain postissa Leenan arvonnasta lunastamani Kirjeitä kiven alle, joka houkuttaa kovasti. Nyt se odottaa kirjoituspöydällä. Lisäksi pitäisi lukea yksi tietokirja ihan "oikeaa" kirja-arvostelua varten, mutta sekin tuijottaa vihaisena pöydänkulmalta. Tai tällä hetkellä oikeastaan repusta.

Että kyllä tätä hommaa piisaa. Taas. Lisäksi pitää rasittaa aivojaan kaiken maailman oinosilla ja millä lie. Ei ole ihmislapsen elämä pelkkää mannapuuroa ja mansikkaa, vaikka kuinka toivoisi!