20. marraskuuta 2011

Viimeinen hyvä ihminen

Olenpas nyt innostunut kirjoittamaan kirjoista. Kai se on tarttuvaa, kun lueskelen niin monia kirjablogeja. Ja jos rehellisiä ollaan, eipä tässä ihan kauheasti muunlaisia aiheita edes pyöri mielessä. Paitsi siitä kiireestä ja puuhasteltavasta voisin tietenkin jauhaa vaikka koko ajan, mutta liekö sekään tarpeen. Ja maailmassa on niin monta virhettä, että tunnen olevani ylikuormitettu edes niiden ajattelemiseen. Ei sitä aina jaksa maailmaa parantaa. Tai edes avautua. Minäkään.

Asiaan!

Amma kirjoitti lokakuussa kutkuttavan arvion jännittävästä ja viihdyttävästä kirjasta, joka tuntui sopivalta hiukopalalta tahkoamieni klassikoiden väliin. Perjantaina se nökötti kirjaston bestseller-hyllyssä. Nyt se on luettu.


Kuva: savonsanomat.fi

A.J. Kazinski: Viimeinen hyvä ihminen. Otava 2011. (Den sidste gode mand, 2010.)

Juutalaisten pyhä tekstikokoelma Talmud kertoo myytin 36:sta maan päällä yhtä aikaa elävästä oikeamielisestä ihmisestä, jotka suojelevat tietämättään ihmiskuntaa. Ilman heitä saisi kaiken toivon heittää. Ikäväkseen venetsialainen poliisi Tommaso Di Barbara huomaa, että ympäri maailmaa on murhattu useita kuvaukseen sopivia ihmisiä. Kun tieto leviää Tanskaan, kööpenhaminalainen poliisin neuvottelijana työskentelevä Niels Bentzon saa esimieheltään käskyn varoittaa muottiin sopivia tanskalaisia hyviä ihmisiä mahdollisesta vaarasta. Hän törmää eristäytyneeseen astrofyysikkoon, Hannah Lundiin, jonka avulla kuvio alkaa selkeytyä. Jo 34 oikeamielistä ihmistä on kuollut matemaattisesti loogisen järjestelmän mukaisesti. Vain kaksi on enää jäljellä.

Viimeinen hyvä ihminen on todella vauhdikas jännityskirja! Minut se imaisi mukaansa varsin nopeasti, enkä oikein olisi malttanut lopettaa lukemista. Viihdyttävät elementit olivat siis olemassa. Kuvio oli riittävän mielenkiintoinen pitääkseen kiinnostukseni yllä, sen selviäminen kuvattiin sopivan kutkuttavasti, nopeiden juonenkäänteiden ja tielle tulevien esteiden kohtaaminen aiheutti juuri oikean määrän epätoivoa lukijallekin ja henkilöt olivat tällaiseen tarinaan soveltuvia kaikilta osin: hieman paperisia, riittävän ongelmaisia ja tietenkin jääräpäisiä omaan asiaansa uskojia.

Kaikesta vauhdikkuudestaan ja muista kuvatuista ominaisuuksistaan huolimatta Viimeinen hyvä ihminen on ehkä sitten kuitenkin muodollisesti liian pätevä. Se sujahtaa liian ongelmattomasti jännärigenreen ja siksi en ehkä voi aivan varauksitta sitä kehua. Ihan kuin kirja olisi tullut ulos jostain koneesta, jossa on valmiina tarkkaan lasketut asetukset kaikin puolin oikeanlaista jännäriä varten. Täydellinen tämä ei ole, vaan siinä on vähän liikaa epäuskottavuuksia, hieman liian pitkään venytetty ratkaisu, himppasen yliammuttua "valaistumista". Ja minä suorastaan petyin loppuun: niin hyvin tarina kuitenkin kiihtyy kohti kliimaksiaan, että olisin kaivannut todellista ravistelua.

Kirjan takana on kaksi tanskalaista elokuva-alan ihmistä, Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinreich. Todella elokuvamainen tarina olikin, ajoittain liiankin käsikirjoitusmainen. Tosin kyllähän tällainen stoori ihan huutaa elokuvaksi muokkaamista, en minä sitä.

Äärimmäisen piristävää lukea mukaansatempaavaa jännäriä pitkästä aikaa. Olin jo ehtinyt melkein unohtaa, kuinka paljon pidän pohjoismaisista poliisielämän kuvauksista! Tästäkin kirjasta löytyi masennusta, pelkotiloja, menetystä ja luurankoja kaapista. Mutta ne eivät hidastaneet juonen etenemistä, vaan paremminkin pönkittivät sitä. (Tosin ne vaikuttivat osaltaan tuohon kokemaani "konemaisuuteen", uskoisin.) Lisäksi oli hauskaa eläytyä Kööpenhaminan maisemiin vasta siellä vierailtuani. Joskin nyt alkoi harmittaa, ettemme käyneet Rikshospitaletin kulmilla kulkemassa...

Enkä vähättele kirjan syvempiä teemoja. Siinä käsiteltiin esimerkiksi kansainvälisen politiikan ongelmakohtia, maahanmuuttoa lieveilmiöineen, erilaisten kulttuuripiirien törmäystä, tieteen merkitystä ja etiikkaa, hyvää ja pahaa. Aikamoinen setti siis. Ennen kaikkea Viimeinen hyvä ihminen tarjosi kuitenkin erittäin viihdyttäviä lukuhetkiä kuluneelle viikonlopulle ja annan sille mainitsemani särötkin ongelmitta anteeksi. Tällaista on lukeminen parhaimmillaan, kun haluaa vain heittäytyä jonkin kompaktin tarinan mukaan ja antaa palaa.

3 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Nykyään ilmestyy niin paljon uusia jännäreitä, että oikeasti hyvien poimiminen niiden joukosta on työlästä. Niinpä hyvät vinkit ovat kullanarvoisia.

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä! Tuo on ihan totta, mitään ihan keskinkertaista ei jaksaisi oikein jännärigenressä lukea.

    VastaaPoista
  3. Tunnistan kyllä tuon konemaisuuden ja käsikirjoitustyyliinhän kiinnitin myös huomiota. Minullakin oli sellainen olo lukiessa, että miehillä on nyt ollut erittäin tarkka visio siitä, millainen on näyttävä jännäri ja sellainen on sitten kirjoitettu... ehkä ei ole jääty pohtimaan, voisiko siitä tehdä vielä pikkaisen paremman?

    Mutta viihdyttävä ja imuttava tarina kertakaikkiaan, voin suositella minäkin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!