Teemu Keskisarja: Viipuri 1918
Siltala 2013
406 s.
Arvostelukappale.
Viipurin merkitys Suomen sisälllissodan tapahtumapaikkana on olennainen. Usein tärkeimmäksi kaupungiksi nostetaan Tampere, mutta Viipurissa koettiin yhtä lailla tärkeitä ja traagisia hetkiä. Rintama pysytteli pitkään lähellä kaupunkia ja sodan aikana siellä koettiin kaikenvärisen terrorin julma ja järjetön kosketus.
Teemu Keskisarja alkaa vähitellen nousta mielessäni kotimaisten historiantutkijoiden ja -kirjoittajien ehdottomaan kärkeen. Hän kirjoittaa kiinnostavista aiheista, tekee kattavaa taustatyötä, vakuuttaa tyylillään ja saa lukijan kiinnostumaan sellaisesta, johon on aiemmin suhtautunut ennakkoluuloisesti.
Keskisarja kuljettaa taitavasti sekä yleisempää näkökulmaa ja laajempia kokonaisuuksia että yksittäisiä henkilöitä ja elämänkohtaloita. Tämä ratkaisu luo kokonaisuuden, jossa on värejä, sävyjä ja toisensa lomittavia tasoja. Etenkin näin vaikeassa aiheessa kuin Suomen sisällissota tällainen laaja ja kiihkoton mutta syvälle pureutuva näkökulma on valttia.
Viipuri 1918 on yhtä aikaa kylmäävä ja ahdistava mutta silti tyyni. Viipuri oli liikenteen ja aselastien solmukohta, pakoon lähteneiden punaisten ohikulkupaikka ja lopulta valkoisten voitonmerkki. Talvikuukausina taisteluja käytiin parinkymmenen kilometrin päässä kaupungista, ja vaikka sota vei voimia, kaupunki tarjosi paikka paikoin huvittelumahdollisuuksia sotaväsymyksestä kärsiville. Keskisarja tuo esiin punaisten joukkojen ongelmakohtia, joista yksi merkittävin oli joukkojen sekava koostumus ja turhan voimakas "demokratia", joka johti siihen, ettei ylempien käskyjä aina noudatettu kuten sodankäynti edellyttää.
Samalla kuvataan ylemmän valkoisen sodanjohdon kiemuroita ja sisällissodan monimutkaisuutta. Siinä missä Keskisarja liikkuu suvereenisti yleisellä linjalla, hän tarjoaa myös yksittäisten henkilöiden kokemuksia. Viipurin kaduilla ja rintaman pakkasissa kohdataan monia henkilöitä, joista osa vain vilahtaa kirjassa jonkin, pääsääntöisesti traagisen, sattuman tai tapahtuman vuoksi ja osa muodostaa keskeisen rangan koko kirjalle. Esimerkiksi turkulainen sanomalehtimies ja tummanpunainen Gunnar Mörn ja tämän kohtalo kertoo omalla tavallaan hyvin surullisen tarinan aatteiden repimästä Suomesta. Keskisarja on käyttänyt ns. virallisten arkistolähteiden lisäksi monipuolisesti kirjeitä, muistelmia ja muistitietoa kuvatessaan sodan vaikutusta, merkityksiä ja kokemuksia.
Jälleen kerran huomaan etääntyneeni kovasti aktiivisesta historiatietoisuudesta, jos minulla sellaista on koskaan ollutkaan. En esimerkiksi muista juuri kuulleeni kirjan kuvaamista Viipurin vallien tapahtumista eli Suomen historian tiettävästi suurimmasta joukkoteloituksesta, joka tapahtui 29. huhtikuuta ja jossa tapettiin yli 200 ihmistä. Tarkoituksena oli tappaa Viipurissa olleita venäläisiä, mutta joukossa oli melkein ketä tahansa: lapsia, naisia, siviilejä, suomalaisia, puolalaisia ja valkoisia – koko kuvio tuntuu niin järjettömältä, ettei sitä lukiessa voinut kuin pyöritellä päätään.
Viipuri 1918 on kattava, monipuolinen ja antoisa lukukokemus. Se saa pohtimaan sodankäyntiä, sisällissodan problematiikkaa, uhoa, ihmismielen kiemuroita ja kokemusten moninaisuutta. Kirjaa kuvittavat vaikuttavat valokuvat ja kansia koristavat Viipurin kartat. Kirja on muutenkin fyysisiltä ominaisuuksiltaan kiitettävän tarkkaan harkittu ja tyylikäs. Tällaista historiantutkimusta lukee mielellään, vaikka aihe raatelee syvältä.
___
Kirjasta on kirjoittanut myös Amma.
Ylenen tällä kirjalla Ihminen sodassa -haasteessa vääpeliksi.
Minäkin olin todella yllättynyt ja järkyttynyt vallien välisistä tapahtumista. Itse olen huomattavasti etääntyneempi historiasta ja varsinkin kouluhistoriasta kuin sinä, mutta esimerkiksi Varkauden tapahtumat on tuotu koulujen historiakirjoissa usein esille ja Viipurista on ollut ehkä jokin epämääräinen viittaus (voin kyllä muistaa väärinkin). Ehkä tapahtumasarja on jopa sisällissodan monien järkyttävien tragedioiden sarjassa liian omituinen, vaikeasti ymmärrettävä ja vaikeasti punaiset-valkoiset akselille sijoittuva?
VastaaPoistaMinäkin pidän Keskisarjan tyylistä paljon ja tosiaan, erityisesti näin herkässä aiheessa viileä objektiviisuus toimii hyvin.
Se voi hyvin olla, sillä tapahtuma on kaikenkaikkiaan aivan järkyttävä, eikä millään tavoin perusteltavissa. Hyvä, että se saa huomiota edes nyt, vähitellen. Niin historiantutkimus tietenkin toimii parhaiten, tuo uutta tietoa, joka auttaa ymmärtämään vanhaa.
PoistaMinulla on Raaka tie Raatteeseen lukematta edelleen, se pitäisi hankkia mahdollisimman pian.
Sait kiinnostumaan tästäkin kirjasta. Viipuri tuli läheiseksi Zilliacuksen kirjasta Kertomus kadonneesta saaresta ja tämä varmasti täydentäisi kuvaa, vaikka hurjan kuuloinen onkin.
VastaaPoistaIhan varmasti täydentää. Minä aion lukea taas lisää sisällissotaa koskevaa kirjallisuutta, mutta ehkä pidän tämän jälkeen taukoa.
PoistaKirjastosta olisi tämä varauksessa, joten tullee jossain vaiheessa luettua. Viipurin tapahtumistahan tammikuun lopulta varsinainen sodaksi eskaloituminen taisi saada alkunsa, joten ilmeisesti siinäkin on yksi syy aiheen valinnalle. Kirja kuitenkin kattanee koko surullisen kevään.
VastaaPoistaPitää palata asiaan, kunhan kirja on luettu.
Keskisarja perustelee aihettaan hyvin, ja kirja on kokonaisuutena nähdäkseni ansiokas ja uutta näkökulmaa tarjoava. Ainakin minulle, kun en niin suuresti ole sisälllissotaan keskittynyt koskaan. Aikajänne on tosiaan tammikuulta kevääseen. Toivottavasti saat kirjan pian luettavaksesi, tämä on hyvä historiateos.
PoistaVaikka tästäkin sodasta on aika paljon tullut luettua, en itsekään muista kuulleeni tuosta Viipurin vallien tapahtumista. Toisaalta tietysti molemminpuolinen terrori vaati tuhansia uhreja, joten siinä mielessä tuokaan ei jaksa yllättää enää kovinkaan paljoa raakuudellaan ja summittaisuudellaan.
PoistaTiedän oppivani aina jotain, kun tulen tänne sinun luoksesi! Kiitos, ihanainen Suketus :) <3
VastaaPoistaVoi kun oppilaatkin sanoisivat noin. ;)
PoistaMutta kiitos, Kaisa Reetta. Ihanaa ystävänpäivää!