Lyhyehköjä päiviä

Anna Katharina Hahn: Lyhyehköjä päiviä
Suomentaja: Anne Mäkelä
Kansi: Kim Söderström
LURRA Editions 2013
256 s.
Kürzere Tage (2009)


Arvostelukappale.


Stuttgartissa on eräs katu, Constantinstrasse, jonka varrella talot ovat vanhoja ja huolella hoidettuja. Alue vetää puoleensa ylempää keskiluokkaa, vauraita ja hyvinvoivia ydinperheitä sekä uratykkejä. Kadun asukkaisiin kuuluvat antroposofiaa kasvatuksessaan käyttävä mutta ahkerasti mielialalääkepurkilla käyvä kotiäiti Judith kahden poikansa ja professorimiehensä kanssa, uraäiti Leonie tyttärineen – perheen isä on niin paljon töissä, ettei häntä voi aina perheen kokoonpanoon laskea –, vanha lapseton, paljon kokenut pariskunta Luise ja Wenzel, nuori, olemattomasta vanhemmuudesta kärsivä Marco sekä monia muita. Heidän tiensä kohtaavat pihalla, puistossa ja turkkilaisen siirtolaisen omistamassa pikkuputiikissa, jossa hedelmät maksavat paljon mutta tuovat tunteen elämänhallinnasta ja turvatusta yhteiskunnallisesta asemasta.

Päivät seuraavat toisiaan ulkoisesti hyvinvoivassa ja puitteiltaan moitteettomassa elämässä ja arjessa. Rutiinit rakentuvat päiväkodin, työpaikan, leikkipuiston, kodin ja kadun välille. Siinä missä yksi lahjoo lapset pitkän päivän jälkeen hiljaiseksi karkilla, toinen keskittää kaiken voimansa mahdollistaakseen luonnonmukaisen ja kokonaisvaltaisen elämän – jonka reunan takana on pelko rikkonaisen menneisyyden palaamisesta. Näennäisen tasainen pinta rikkontuu huomaamatta pienistä kolhuista, ja asiat saavat uusia mittasuhteita säröjen levitessä yhä laajemmalle.

Anna Katharina Hahnin Lyhyehköjä päiviä on vaativa ja röyhkeä kirja. Se ei pyytele lukijalta anteeksi, vaan painaa päälle, pakottaa olemaan tarkkana, eikä siltikään anna lopulta vapautusta. Eri henkilöiden näkökulmien vaihdellessa siloteltu elämä Constantinstrassella, siihen johtaneet asiat ja sen muodostamat kuviot ja tapahtumaketjut alkavat saada uusia puolia. Kaiken voi kääntää ympäri, kaikkea voi vilkaista vielä toiseltakin puolen. Ja se puoli on usein ruma.

Kirjan henkilöt ovat ristiriitaisia. Judith rimpuilee eroon epävakaista nuoruudenkokemuksistaan, köyhyydestä, mielenterveyden säröistä ja ihmissuhteista panostamalla lastenkasvatukseen steinerilaisin metodein. Epävarmuus on kuitenkin käsin kosketeltavaa, eikä Judith osaa tai voi päättää, onko hän valintoihinsa tyytyväinen. Leonie taas on itsevarma, mutta jatkuvat ristipaineen stressaama nainen, joka tahtoisi enemmän niin uraltaan, perheltään kuin puolisoltaan. Ulospäin hän saattaa näyttää täydelliseltä, muttei itse pidä itseään sellaisena. Luise ja Wenzel ovat olleet yhdessä vuosikymmeniä, ja vaikka kaiken luulisi olevan lähes itsestäänselvää, loplta oikeastaan mikään ei ole.

Lyhyehköjä päiviä on aikajänteeltään terävä ja tiivis. Sen näkökulmat vaihtelevat ja laajentavat tarkkailukulmaa. Kieli kuljettaa kertomusta, mutta samalla se haastaa lukijan. Virkkeet ovat paikoin pitkiä ja monimutkaisia, ja niiden äärelle on pakko pysähtyä ymmärtääkseen, mitä Hahn haluaa lukijalle kertoa. Aina se ei avaudu, vaikka kohdan tankkaisi muutamaankin kertaan.

Kirja ei imaise mukaansa, sillä vaikka se on intensiivinen, se myös etäännyttää. Tuntuu, kuin lukijaa ei edes haluttaisi aivan lähelle – ei, vaikka tarina nimenomaan pyrkii osoittamaan, kuinka virheet, säröt ja suoranainen rumuus ovat meitä kaikkia lähellä, aivan pinnan alla tai nurkan takana, heti seuraavassa hetkessä.

Henkilöt eivät ole erityisen miellyttäviä, mutta aitoja he ovat. Monine kasvoineen, väärine valintoineen, epärationaalisine tekoineen, hallitsemattomine tunteineen. Hahn näyttää ihmisluonnon lähes koko kaaren, ennen kaikkea negatiivisen puolen. Sen, minkä niin epätoivoisesti yritämme useimmiten peittää – vielä useammin siinä epäonnistuen.

____

Kirjan on lukenut myös Arja. Savon Sanomien arvostelu täällä.