26. helmikuuta 2014

Ei vielä aamukampaa



Ihan pian on täynnä ensimmäinen kuukausi uudessa kodissa. Viikot ovat vierineet nopeasti, vaikka välillä hartioilla oleva paino tuntuu hidastavan kulkua vähän liikaa. Kotiutuminen on sujunut hyvin: on uudet verhot, lukulamput paikoillaan, taulut seinässä. Lähden rautatieasemalta oikeaan suuntaan, metro jokapäiväisenä kulkupelinä on jo tuttu. Ihana maisema ikkunan takana sen sijaan ihastuttaa joka kerta. Ja valo – se on ihmeellistä.

Loma sujahti tosiaan ohi kovalla tohinalla. Kävimme alkuviikosta Tukholmassa tallustelemassa, ja reissu oli mukava. Tukholma on kaunis ja kiinnostava kaupunki, jonne kelpaisi kyllä tehdä pidempikin reissu. Laivalla oli tietenkin samaan aikaan tuttu oppilas perheineen. Taitaa olla utopiaa kuvitella, että jatkossakaan saisi kulkea tuntemattomana oikein missään. Omapa on uravalintani.

Lisäksi lomaviikkoon mahtuivat yhdet polttarit. Pitkäaikaisin ystäväni (olemme syöneet saman hiekkalaatikon hiekkaa 2-vuotiaista saakka) mennä päräytti tammikuussa naimisiin, mutta koska polttareita ei ennen häitä ehditty pitää, täytyi ottaa vahinko takaisin jälkijunassa. Jekuttaminen onnistui mainiosti ja lauantai hurahti hyvässä seurassa Kallion kujilla, yhteisessä kokkaussessiossa, jutellen, nauraen, viiniä valuttaen ja lopulta tanssien hiki päässä pilkkuun asti. Täydellinen irtiotto ja mahtava päivä.

Nyt kun olen palannut lomalta töihin, tuntuu, ettei lomaa olisi ollutkaan. Kolme päivää on paahdettu jälleen menemään. On ollut palaveria, tietokatkosta, pulmaa, opetusjärjestelyjen muutoksia, tekemättömiä töitä, unohduksia, vittupääkii, kokeiden suunnittelua (en opi varmaan koskaan tekemään sitä tehokkaasti ja kiroan yksilöllistetyt oppimäärät hyvin alas maan rakoon...), röökinarautuksia ja mitähän vielä. Toisaalta ollaan juteltu kesästä, kymppiluokasta, yhteishausta, kesästä, kesätöistä, riparista, kesästä, seuraavasta kouluvuodesta (minulle sanottiin, etten saa lähteä pois, ja haluan ottaa sen sellaisenaan ja unohtaa sarkasmin mahdollisuuden kokonaan) lomasta ja, tosiaan, kesästä. Tänään oli ihan pakko laskea oppilaan kanssa yhdessä kalenterista, montako viikkoa on kesälomaan (hmm, aika monta) ja moniko niistä on vajaita viikkoja (mutta hei, oli sentään matematiikantunti, joten liittyy jopa vähän aiheeseen).

Yksi keskeinen kevään merkki koulumaailman pätkätyöläiselle on työnhaun aloittaminen. Toki hain alkuvuodesta pääkaupunkiseudulla avoinna olevia historian virkoja (4 kpl), mutta sehän on lähinnä muodollisuus. (Juu, ei tullut kutsuja haastatteluihin. Jännä.) Mutta oikea työnhaku alkaa vasta nyt keväällä, kun määräaikaisuudet alkavat vähitellen pompsahdella pinnalle. Eilen avasinkin sen pankin ja raapustin yhden hakemuksen kasaan. Tästä se taas lähtee. Viime vuodesta viisastuneena tiedän pari asiaa kevään kulusta:

- Lähetän turhauttavan monta hakemusta ja koen syvää itsetunnon rappeutumista.
- Selaan avoimia työpaikkoja päivästä toiseen ja lopulta pää on pelkästään pyörällä ja haen luultavasti samaa työtä kahdesti.
- Haen paikkoja, joihin en välttämättä edes halua tulla valituksi.
- Kyllä se tärppi sieltä napsahtaa. Ehkä.

Yksi työnhakukevät takana ja uskallan väittää oppineeni jotain. Ensinnäkin töitä mitä luultavimmin löytyy kyllä. Toisekseen pettymykset kuuluvat asiaan. Mutta ennen kaikkea on turha syyttää itseään työmarkkinoiden vinoutumista saati sitten valmiiksi pedatuista työpaikoista. Ei niille mitään mahda. Ja tänä vuonna aion olla jossain määrin krantumpi kuin viime keväänä, enkä edes hae paikkoja, joiden kaikki ehdot (esim. työmatka, tuntimäärä ja työn sisältö) eivät vastaa haluamiani. Piste. (Tästä uhosta voi muistuttaa sitten kesäkuussa, kun kylmä hiki valuen yritän pakkomyydä itseni mihin tahansa duuniin ensi vuodeksi. Huokaus.)

Mutta itse asiassa kaiken tämän aukikirjoittaminen on tehnyt taas ihan hyvää. Painontunne harteilla on hieman pienempi kuin aloittaessani ja työpäivän jälkeinen väsymys haihtunut. Kai sitä taas jotain keksii elämänsä suunnaksi sitten kuitenkin.

Ja sitä paitsi niitä jäljellä olevia viikkoja on oikeasti vielä aika monta.

17 kommenttia:

  1. Unohda todella sarkasmin mahdollisuus ja nauti ihanasta palautteesta! Tsemppiä työnhakuun - toivottavasti onni on myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Eiköhän tässä hyvin käy. Tai ainakin kohtalaisesti. ;) Työnhaku vain on niin stressaavaa, että se vie yllättävän paljon voimia.

      Poista
  2. Samaa mieltä Jonnan kanssa, se oli ihan oikeaa palautetta. Ei niin kaikille sanota. Hei, pistäs ne oppilaat kirjoittamaan sulle suosittelukirje! Minäkin kyllä kirjoittaisin suosituksen, jos olisin sellaisessa asemassa, että minun sanani jotain painaisi.Sinulla on niin hyvä realismin taju ja rakkaus noihin murkeloihin (keksin juuri tällaisen sanan, hellyttävä murkku), että sen luulisi painavan valinnassa, jos valitsijat vain tajuaisivat sen.

    Nauratti, kun luin, että harmiksesi laivalle osui tuttu oppilas perheineen. Tuo on todellinen ongelma. Muistan tuon tunteen Kuhmosta, kun paikkakunnalle tuli lopulta uimahalli, johon kaikki tietysti ryntäsivät. Ope uimahallissa oli kauhea ihmetyksen aihe, varsinkin, kun olin pitkälle raskaana. Lapsukaiset sukeltelivat minun mahani alta, niin että katsoin turvallisemmaksi jäädä kotiin. Täällä Kouvolan lähiössä pidin huolen, että ajelimme aina Valkealaan asti uimaan.

    Minusta on niin kiva lukea sinun koulupostauksiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitto, oppilaan (tai siis murkelon) kirjoittama suosittelukirje olisi aivan mahtava! Pannaan korvan taakse. ;) Ja kiitos mukavista sanoistasi. Joka päivä tässä opitaan uutta, välillä tuntee olevansa ihan väärässä paikassa ja välillä sitten kaikki menee putkeen.

      Juuri tuo: yksityisyyttä pitää openkin saada. Itse en haluaisi asua saman koulupiirin alueella, missä olen töissä, vaikka työmatkaedut olisivatkin suuret. Ei, en halua erityisen paljon tavata oppilaita vapaalla.

      Ja on kiva kuulla, että näitä purkauksia luetaan. :)

      Poista
    2. Joo, kannattaa asua eri koulupiirialueella. Minä koin sen edun vain viimeisenä kymmenenä vuotena muutettuamme viisikymppisinä tänne Kouvolan seudulle. Kouluni sijaitsi naapurilähiössä kymmenen kilometrin päässä. Minä pääsin aina irti koulun ihmisistä kotimatkalla bussissa. Mies taas kävi töissä kivenheiton päässä kodistamme. Hän joutui joka kauppareissulla keskusteluihin ja minä uteliaan silmäilyn kohteeksi. Silloin oikein tajusin, miten paljon vapauttavampaa on, kun ei tarvitse olla koko päivää opena.

      Poista
  3. Huhheijaa, tällä viikolla olen jo ainakin viidesti manannut pätkätyöläisen elämää ja sitä, miten stressaavaa se on. Eniten stressaa ehkäpä se, että sille ei näy loppua. Joskus opiskeluaikana vielä kuvittelin, että ensin voi vähän kerätä työkokemusta ja sitten sen avulla aika nopeasti varmasti saa pysyvän työpaikan, mutta hah, nyt on sisäinen kyynikko-pessimistini jo varautunut siihen, että pätkätyöt ovat loppuelämän riesa.

    Se mikä lohduttaa on se, etten todellakaan ole ainut akateemisesti kouluttautunut, joka on samanlaisessa tilanteessa. Ja toisaalta, valmistumisestani tulee huhtikuussa vuosi ja olen tämän koko ajan olllut oman alan töissä ja sitäkin ennen kolme kesää harjottelijana. Että vois sitä mennä huonomminkin, mutta ei se kauhesti lohduta, kun voisi mennä paremminkin ;) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, vakituisuus on todellakin utopiaa. Mutta ehkä tämä tästä jotenkin edes helpottuu samaan tahtiin, kun kokemusta kertyy? Toivotaan niin.

      Tsemppiä sullekin työkuvioihin! :)

      Poista
  4. Työhakemuksia on tosiaan tullut raapusteltua tässäkin taloudessa. (Eikä ole niitä haastattelukutsuja täälläkään näkynyt - jännä!) Ehkä se sieltä, jostakin...

    Samaa tunnen täällä myös tuosta loma-asiasta. Olen nyt loman jälkeen paljon väsyneempi kuin ennen sitä. Kaipa se vain meinaa, että todellakin olin viikon irti työhommista, ja nyt vain menee hetki ennen kuin duuniarkeen taas tottuu ja turtuu.

    Mutta hei! Seitsemän viikkoa pääsiäislomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pahin suma on vasta edessä, kun määräaikaisuudet ihan tosissaan tulevat auki. Onneksi noissa kuntien järjestelmissä voi aika paljon copypasteta, mutta aikaa sekin vie.

      Tämä viikko on ollut jotenkin ihan kaaosmainen. Mutta kohta se on taputeltu ja on viikonloppu. Työn iloa! ;)

      Poista
  5. Tää on tosi lohduttavaa kuulla, että muutkin on pätkätyöläisiä. Viheralalla on vähän vaikeaa saada ympärivuotisia töitä vakituisesti, niin kesäksi tulee mentyä alan ulkotöihin ja talveksi sitten sitä mitä nyt sattuu saamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme ole yksin. Taitaa olla nykyajan työelämän murheenkryyni turhan monelle.

      Poista
  6. Olipas raikasta tekstiä! Tsemppiä sen oikean paikan etsimiseen - ja löytämiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa Reetta. Eiköhän tässä suunta jossain vaiheessa löydy... :)

      Poista
  7. Oli mukava lukea toisen pätkätyöläisen kokemuksista, olen tehnyt myös sen päätöksen, että minä sanelen ehdot omasta puolestani, ei tätä muuten jaksa.
    Onnea työnhakuun !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kohtalontoveri! Kiitos ja samoin sinulle.

      Poista
  8. Paljon, paljon tsemppiä! Tämä on niin tolkuttoman tuttua tekstiä. Kyllä se työ sieltä napsahtaa, kun tähänkin asti on napsahtanut.
    Terkuin, E (jonka aiempi blogi oli Kirnuvoikukkia ja nykyinen Sataman valot, tervetuloa vierailulle!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos E! Näistä meillä on joskus ennenkin ollut puhetta. Aihe ei taida valitsemillamme aloilla vanheta...

      Olenkin käynyt pari kertaa uutta blogiasi kurkkimassa – täytyy lisätä se tuohon sivupalkkiinkin. Iloa bloggaukseen uudella alustalla!

      Poista

Kiitos kommentistasi!