Miten mainio viikko

Kuvan teepannu on synttärilahja veljeltäni, jonka rosoisen pinnan alla
taitaa sittenkin asua ei niin pieni design-ihminen!

Onpa ollut monella tavalla kiva viikko. Ensinnäkin nousin Nosferatun lailla kuukauden päivät kestäneestä graduhorroksesta ja annoin palaa. Tekstiä lähti tulemaan heti, kun olin taas pakottanut itseni kirjoittamaan sen kaikkein vaikeimman ensimmäisen lauseen sinne tyhjään tiedostoon. Tajusin naputellessani (kun en edes yöpaitaa ollut ehtinyt vaihtaa pois), että kyllähän tästä tulee vielä valmista. Eikä pelkästään valmista, vaan hyvää valmista. Itsetunto sai siis jälleen syvästi kaivatun lisäpotkun. Tänään kävin aamusta tarkistamassa yhden pienen aineiston, jonka olemassaolo selvisi minulle aivan täysin vahingossa toissapäivänä, ja ilmeni, että siitä on pikkiriikkinen mutta sitäkin keskeisempi hyöty minulle. Tunsin itseni melkein ihan oikeaksi tutkijaksi, kun hihkuin riemusta selatessani niitä paria vihkosta arkistonhoitajan naureskellessa hyväntahtoisesti innolleni. (Ei muuten ollut ihan yksinkertaista löytää tätäkään aineistoa, näemmä olen erikoistunut sellaiseen tavaraan, jota kukaan muu ei halua käyttää...) Nyt, jos kirjoitan tänne, että suunnitelmanani on saada jonkinlainen kokonaisuudeksi katsottava pökäle valmiiksi 19.7. mennessä, joudun ehkä myös toteuttamaan sen. Jotakuinkin julkiset julistukset toimivat yleensä aika hyvinä motivaattoreina. 19.7. valikoitui päiväksi siksi, että silloin alkaa reilu pariviikkoinen kesälomani, jonka aikana en halua miettiä gradua mistään suunnasta. Loman jälkeen, kun keitos on hautunut hetken aikaa, sen voi tuoreella katseella vilkuilla vielä läpi, ennen kuin vien sen proffalle esitarkastukseen. Rautainen suunnitelma, eikö? Niin minustakin.

Muitakin syitä hyvään viikkoon on. Kävin näyttämässä naamaani töissä, mikä oli yllättävän kivaa.  (Viime viikon vuorot jäivät tekemättä Lapin reissun vuoksi.) Kesäaika on armollinen sielläkin, kun on lomia, auringonpaistetta ja aikaa lukea kirjoja palkallisella työajalla. Ei tosin kannata olla kateellinen, sillä itse tekisin mielummin ihan oikeasti töitä sen pienen palkkani eteen, mutta minkäs teet. (Minä en pomona ehkä antaisi tilanteiden mennä noin pitkälle, ettei alaisillani olisi säällisiä työtehtäviä ja he hajoilisivat hitaasti ja varmasti motivaationpuutteeseen, mutta minä en olekaan pomo.)

Lisäksi mummi on paremmassa kunnossa, joskaan hän ei ole pääsemässä vuodeosastolta kotiin. Palvelutalojonossa hän sen sijaan on nyt lopultakin aivan virallisesti, mikä on suuri helpotus kaikille – eniten varmasti hänelle itselleen. Vaikea kuvitella, miltä tuntuu ajatella muuttavansa pois talosta, jossa on asunut melkein 65 vuotta. Aika hurjaa. (Jonon pituudesta ei tosin ole tietoa.)

Niin ja se melonta! Maanantaina kävimme parin ystäväni kanssa kokeilemassa kajakkimelontaa Itä-Helsingissä, ja sydämeni jäi sille tielleen. En ole hetkeen kokenut mitään niin meditatiivista kuin tasainen liike veden pintaa pitkin, tyyni sää ja Helsingin kaunis saaristo. (Iloa lisää se, etten ollut aivan totaalisen surkea meloja, vaan hoksasin pointin aika nopeasti ja pääsin kärryille ja hyvään vauhtiin.) Hehkutin melonnan riemuja äidilleni, joka oli ilmeisen hövelillä tuulella, koska lupasi sponsoroida minulle ainakin osan melonnan alkeiskurssin hinnasta, jos sellaiselle haluan mennä. Passaa!

Lukumaratonin jälkeen olen jatkanut kamppailuani Sinuhe egyptiläisen kanssa (olen jo melkein sivulla 600) ja siinä rinnalla on kulkenut eräpäivän ahdistama Valtaistuinpeli. Sori vaan sinulle, joka olet seuraavana varausjonossa – tämän kirjan kanssa minulla menee nyt muutama päivä ylimääräistä. (Noin sata sivua lukematta.) Ja aloitin myös Jhumpa Lahirin Tämä siunattu koti -kokoelman ja ja ja... Onhan näitä.

Tänään lukeminen jää kuitenkin hieman sivurooliin, sillä kohta vaihdan farkut mekkoon, hyppään junaan ja lähden Tampereelle juhlimaan ystäväni maisterivalmistujaisia. Se on kai sitten kesä nyt!