13. kesäkuuta 2012

Miestä ei voi raiskata




Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata
Suomentaja: Kyllikki Villa
Tammi 1989
182 s.
Män kan inte våldtas (1975)

Kirjastosta.


...ihmisellä on sitä paitsi oikeus sanoa ei jos muuttaa mieltään. (s. 23)

Juuri 40 vuotta täyttänyt Tova Randers, eronnut kahden lapsen äiti raiskataan. Häpeä on suuri möykky rinnassa, eikä Tova halua ilmoittaa asiasta poliisille. Sen sijaan hän päättää kostaa ja maksaa raiskaajalle samalla mitalla takaisin. Hän haluaa osoittaa tälle, miltä raiskaaminen tuntuu, miltä tuntuu, kun alistetaan ja nöyryytetään. Mutta voiko miestä raiskata?

Välillä mietin, pakkoko minun on lukea tällaisia kirjoja. Miksen valitse niitä lempeitä ihmissuhdekuvauksia tai tarinoita, joissa ei ole väkivaltaa. Niitä on maailma täynnä. Ei tulisi huono olo.

Mutta kun en halua lukea vain niitä.

Märta Tikkasen raivokas kirja on suoraa huutoa vinoutuneelle yhteiskunnalle. Se pakottaa lukemaan vielä lisää ja se pakottaa lukijan aivot raksuttamaan. Kirja on kirjoitettu melkein 40 vuotta sitten, mutta monin tavoin se voisi kertoa juuri tästä päivästä. On asioita, jotka eivät ole muuttuneet miksikään.

Onneksi on myös asioita, jotka ovat muuttuneet. Esimerkiksi raiskaus avioliitossa on tullut lakiin. Ja kyllä, nykyään ymmärretään, että miehenkin voi raiskata.

Tova Randersin maailmassa miehen raiskausta ei kuitenkaan ole käsitteenä tai ideana edes olemassa. Vaikka Tova yrittää kaikkensa, hänen tekemäänsä rikosta ei ole olemassa. Miestä ei voi raiskata. Piste.

Tikkasen teos on todella selkäpiitä karmiva. Se kertoo myös paljon muustakin kuin raiskaamisesta sinänsä: se ottaa kantaa yhteiskuntaan, jossa ihmissuhteet ovat valtasuhteita ja jossa on alistettava, ettei itse tulisi alistetuksi. Lisäksi se kertoo kostosta. Mikä on koston oikeutus vai onko sellaista? Onko väkivalta joskus sittenkin oikein? Tova on eronnut nainen, jolla on kaksi nuorta poikaa kasvatettavanaan. Hän joutuu pohtimaan, millainen vaikutus äidin teolla saattaa poikiin olla. Millaiseen maailmaan hänen lapsensa kasvavat? Millaisia miehiä heistä vuorollaan tulee?

Eikä Tova pysty saamaan häntä käsittämään ettei maailmassa ole mitään väliä sillä kuka tekee mitäkin ja kenellä on suurempi palkka ja suurempi unentarve ja enemmän syytä kuunnella uutiset rauhassa ja lukea lehtensä ja tietää mitä maailmassa tapahtuu. Ettei siitä lainkaan ole kysymys. Että tärkeä on tämän kaiken taustalla oleva asenne. Että se joka ei piittaa toisen ajasta ja siitä mikä toiselle on kipeää. Ei piittaa myöskään. Siitä toisesta ihmisestä. (s. 45)

Tova käy läpi hajonnutta avioliittoaan osana raiskauksen jälkeistä toipumisprosessia. Hän on aina ollut sopeutuva, mukautuva ja empaattinen vaimo ja äiti, jonka oma elämä, omat halut ja toiveet, oma maailma joutuivat jäämään perhe-elämän jalkoihin. Kirja on kirjoitettu 1970-luvulla, mutten hetkeäkään epäile, etteikö samanlaisia pohdintoja käytäisi jatkuvasti tänäkin päivänä. Sen tarkemmin en aiheesta tiedä, koska se ei ole osa omaa elämääni, mutta uskallan silti väittää, ettei maailma ole muuttunut aivan niin paljon kuin sen voisi neljässäkymmenessä vuodessa olettaa muuttuvan.

Valintojahan on tietenkin aina tehtävä. Ja kompromisseja. Niihin ei Tovan mies halunnut tai pystynyt.

Pala kurkussa sai taas olla. Hyvä niin. Pelkästä hattarasta tulee myös pitemmän päälle huono olo.

Underbara finlandssvenskar vid papper: Finlandssvenska damer
Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti: Kotimaisten naiskirjailijoiden teokset ennen 2000-lukua

6 kommenttia:

  1. Tuo viimeinen lause on niin totta, rajansa kaikella hattarassakin! Kirja tosiaan kuulostaa rankalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on rankka, mutta vähän salakavalalla tavalla - väkivallalla ei mässäillä eikä veri roisku, vaan keinot ovat hienovaraisemmat.

      Poista
  2. Itsekin pidin kovasti tästä teoksesta, kun sen joskus kymmenen vuotta sitten luin. Suosittelen samaiselta kirjailijalta teosta "Vuosisadan rakkaustarina", joka ehdottomasti jokaisen tulisi lukea. Siitä kuuluisasta kirjailijaliitosta ja sen puimisestahan siinä(kin) on kyse, mutta toisin kun Henrik Tikkasen Mariankatu-kirjoissa, niin tässä äänessä on tietty Märta Tikkanen.

    - Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosisadan rakkaustarinan olenkin lukenut jokunen vuosi sitten, mutta voisi sen ottaa uusintakierroksellekin. Henrik Tikkaselta en vielä ole lukenut mitään, kiinnostaisi kyllä.

      Poista
  3. Minä luin tämän joskus yläasteella, ja muistan vaikuttuneeni jo silloin Tikkasen kirjoista vaikka tämän aihe olikin hurja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy jatkaa Märtan kanssa, ehdottomasti!

      Poista

Kiitos kommentistasi!