Katso minuun pienehen + suunnitelma

Olen palannut etelään aivan tolkuttoman tylsän junamatkan jälkeen. Jätin mummin vähän raskain sydämin, vaikka hän kohtalaisessa kunnossa nyt onkin. Kyllähän sitä aina miettii kaikenlaista...

Nyt olen yrittänyt kääntää koko asunnon ympäri löytääkseni uusittavaksi menevän reseptin, mutta ei löydy ei. Saakeli. Kai se on uskottava, että se on hukassa. Huoh. Inhoan asioiden selvittelyä puhelimitse, sillä olen ehdottomasti nettityttö: kaikki, siis aivan kaikki asiat, jotka vaan voi hoitaa netissä, hoidan siellä. Puhelimeen tartun vain äärimmäisissä tilanteissa. Nyt taitaa sitten olla sellainen tilanne. (Kerrottakoon, että toki kykenen normaaliin puhelimen välityksellä tapahtuvaan kanssakäymiseen kuten kuka tahansa tavallinen ihminen, mutta en vain valitse sitä ensisijaiseksi kommunikointikeinoksi, jos muitakin mahdollisuuksia on tarjolla.)

No niin. Ennen Lapinmatkaa ehdin lukea yhden kirjan, josta tekee mieleni hieman jupista. Lisäksi se on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Karoliinan Underbara finlandssvenskar vid papper -haasteeseen, joten onhan siitä kirjoitettava!

Kaj Korkea-aho: Katso minuun pienehen
Suomentaja: Laura Beck
Teos & Söderströms 2009
288 s.
Se till mig som liten är (2009)

Kirjastosta.


Kasper on päälle parikymppinen pohjanmaalainen nuori mies, joka asuu edelleen kotonaan reumaattisen äitinsä ja hiljaisen isänsä kanssa. Hän käy töissä varastolla, trukkikuskina, ja työkaverinaan  hänellä on sanavalmis nuuskahuuli Porno.

Kasper tapa lukiota käyvän Linan ja rakastuu. Linan perheeseen kuuluu jo eläkkeellä oleva isä ja uskosta sairastunut äiti. Linakin kokee vetoa äitinsä kirkkoa kohtaan, mihin Kasper suhtautuu varoen. Nuori rakkaus on kuitenkin voimakas ja joustaa. Samalla, kun suhde Linaan kasvaa ja kehittyy, Kasper alkaa muistaa kipeitä asioita menneisyydestään. Käykö syyllisyys vielä liian raskaaksi kantaa?

Ei. En pitänyt tästä kirjasta ollenkaan. Melkeinpä ainoa syy, jonka vuoksi luin sen loppuun, oli Karoliinan haaste (halusin avata osallistumiseni vaikka hammasta purren! heh) ja toisaalta se, että tietyn pisteen jälkeen oli vain saatava tietää, mitä ihmettä stooriin vielä kuuluu.

Tässä oli ihan liikaa kaikkea, eikä oikeastaan mitään.

Tarinassa on potentiaalia, totta kai. Nuori jamppa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla etsii itseään ja rakastuu. Ok. Tyttöystävä on muutaman vuoden nuorempi, kirkasotsainen ja uskonnollisesta perheestä. Seksi ei siis kuulu kuvioon, sillä sitä odotetaan aviovuoteeseen. Tämä aiheuttaa nuoressa miehessä tietynlaisia paineita. Ok. Anoppikokelas on hurahtanut Jeesukseen ja päätyy lopulta suljetulle osastolle. Ok. Syyllisyys kalvaa vanhaa koulukiusaajaa (siis Kasperia), kun hän huomaa kiusaamisen kohteen kuolinilmoituksen paikallislehdessä. Alkaa itsetutkiskelu ja menneisyyden ruodinta. Löytyy vähän uusiakin syitä tuntea syyllisyyttä. Ok. Nuoren miehen mieli ei ehkä olekaan niin vahva kuin ulospäin annetaan ymmärtää. Ok.

Ja loppuratkaisu, voi hyvänen aika. On siinä draamaa kerrakseen. Traagisia tapahtumia, joo-o, mutta minun piti tosissaan keskittyä, etten olisi alkanut tirskua holtittomasti.

Ai että kun harmittaa – olisin halunnut pitää tästä kirjasta. Mutta ei, siinä ei ole mitään, mistä ottaa kunnolla kiinni. Valitettavasti.

Pidin kyllä kirjan miljööstä, joka on minulle aivan vierasta Suomea. Mietin juuri eilen, kun puksutin junalla läpi puolen Suomen, että paljon olisi paikkoja ihan kotimaassakin, joissa en ole koskaan käynyt vaikka haluaisin. Esimerkiksi länsirannikko on minulle aivan vierasta seutua. Korkea-aho onnistuu kyllä kuvaamaan ympäristöä mielenkiintoisesti, siitä pisteet hänelle. Hiljaiset kylätiet ja humisevat metsät, ne tuntuvat. Harmi vaan, että tarinassa piti olla niitä ihmisiä.

Kirjan henkilöt ovat todellisen tuntuisia ja heistä on pyritty tekemään monivivahteisia – aluksi. Tarinan edetessä mennään kuitenkin niin paljon yli että roiskahtaa, ja oikeista ihmisistä tuntuu tulevan karikatyyrejä. Linan äidillä on vain uskosta sairas mielensä, Linan isällä perheen koossapitämisen vastuu, Linalla hyveellisyys (tai siihen pakonomaisesti pyrkiminen) ja Kasperilla syyllisyys vähän kaikesta.

Syyllisyys on hieno teema kirjallisuudessa, ja luen siitä mielelläni. Nyt on kuitenkin niin, että Katso minuun pienehen vetää sen niin pahasti yli ja alleviivatuksi, että minua ärsytti lukiessa toden teolla. Vähän enemmän olisi voinut jättää ilmaa ja tilaa lukijalle. Itse asiassa aika hiton paljon enemmän.

Kaj Korkea-aholta on tulossa syksyllä uusi romaani, Tummempaa tuolla puolen, Teokselta, ja voi olla, että joudun sitä kuitenkin tästä kokemuksesta huolimatta (tai juuri siksi) vähäsen vilkaisemaan. Teoksen katalogi lupaa "hyytävää kauhua ja hykerryttävää naurua samassa romaanissa". Katsotaan, mitä Kaj seuraavaksi tarjoilee.

Myös Jaakko on lukenut Katso minuun pienehen.

Tästä kirjasta siis aloituspiste Underbara finlandssvenskar vid papper -haasteeseen (Finlandsvenska herrar) sekä Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (vaikka aarre jäikin löytymättä) osioon Kotimaisten mieskirjailijoiden teokset 2000-luvulla (sillä Korkea-aho ei taida enää olla haasteen tarkoittama esikoiskirjailija uuden romaanin ollessa jo melkein painossa).

---

Kerrottakoon vielä, että olen vähän tehnyt suunnitelmia, joista (tärähtänyt) kuva saattaa antaa jonkun vihjeen...

Saattaapa nimittäin olla, että tulevana sunnuntaina tässä osoitteessa huhkitaan 24 h -lukumaratonilla, ellei nyt mitään ihmeitä satu. Katsotaan!