24h-lukumaraton

Kas niin! Kirjapino huojuu jo uhkaavasti ja houkuttelee kovasti käymään kimppuun. Lukumaraton alkaakin juuri nyt!

Valmistautumiseen on kuulunut eväiden hankinta ja aamulenkki. Huoltojoukot ovat luvanneet leipoa pitsaa myöhemmin päivällä, joten tankkaus on hanskassa.

En käy pinoa järjestyksessä läpi ja joitain yllätysnimiä saattaa tulla vielä sekoittamaan pakkaa, mutta jännitystähän pitää ihmisellä elämässään ollakin.

Päivitän kuulumisia tähän perään, jahka lukemiseltani kerkiän.

***

13.00–16.00

Tasan kolme tuntia meni Anne Swärdin Kesällä kerran lukemiseen (2003/2012, 234 sivua). Keskittyminen on ollut aika hyvää, joskin luulen, että tämä kirja olisi kaivannut vähän hartaampaa lukemista. Tunnelma kirjassa on painostava ja henkilöt ahdistavia. Ihan mielenkiintoinen tarina kyllä!

Kyseessä on ruotsalainen perhe, jonka elämää varjostavat häntäheikin isän seikkailut aviovuoteen ulkopuolella, vinksallaan olevat sisaruussuhteet ja menneiden kaivelu.

Huoltojoukkojen lupaama pitsa vaihtui tortilloiksi, mutta en valita. Seuraavaksi kirjaksi taidan valita Juhani Ahoa.

Aikaa kulunut: 3 tuntia.
Luettuna: 1 kirja, 234 sivua.

***

16.15–17.00 ja 17.15–17.55

Oh, miten hienon kirjan luin! Juhani Ahon Yksin (1890, 91 sivua) kertoo nimettömäksi jäävästä miehestä, joka aikansa rakkaudesta riutuneena Helsingissä vaelleltuaan lähtee Pariisiin unohtaakseen sen tytön, jota ei voinut saada. Yleensä en innostu juurikaan onnettomista rakkaustarinoista, ellei niissä ole jotain erityistä jippoa, eikä Yksin ehkä nyt niin erityislaatuinen tarina sinänsä ole, mutta se on hieno pienoisromaani, joka on kirjoitettu kauniilla kielellä, eikä se sorru melodraamaan. Lisäksi siinä kuljetaan pitkin ihanan Helsingin katuja, käydään myös sisämaassa kesähuvilalla ja matkataan sitten laivalla ja junalla Pariisiin. Ah! Skattan tyttöä lämmitti erityisen paljon päähenkilön öinen vaeltelu pitkin Katajanokkaa aina sen nenään saakka (jossa allekirjoittanut asuu, mutta joka Ahon aikana oli vielä kaiketi asumatonta satama-aluetta), jossa hän katselee kaivaten purjelaivoja... Itsekin juuri toissayönä istuskelin yhdellä Katajanokan mattolaitureista ja ihailin jäänmurtajia ja tummansinistä kesäyötä. (Joskaan minulla ei ollut sydänsuruja, vaan mielitietty siinä vieressä istumassa, hihi.)

Vielä ei näy väsymystä eikä turtumusta. Tietty suorittamisen maku toki on suussa, mutta se kuulunee asiaan eikä haittaa ainakaan toistaiseksi.

Kiitos kannustuksista, hyvät kollegat! Ne piristävät tätä maratoonaria kovasti!

Hmm... mitähän seuraavaksi? Ehkä jotain ulkomaista, kenties Darrieussecq tai Verbeke...?

Aikaa kulunut: 5 tuntia, josta lukuaikaa 4 tuntia 25 minuuttia.
Luettuna: 2 kirjaa, 325 sivua.

***

18.10–19.10

Kyllä nyt en ihan vaikuttunut. Viime hetkillä V huuteli sohvalta seuraavaksi kirjaksi ulkolaisten hömpötysten sijaan aitoa Sysi-Suomea eli Tuomas Kyrön Miniän (2012, 122 sivua). Senpä siis nappasin. Kirja oli todella nopeaa luettavaa, mutta täytyy tosiaan todeta, että ihan parhaintaan ei Kyrö tässä nyt näytä. Mielensäpahoittajan ja Kerjäläisen ja jäniksen kanssa olen itkenyt ja nauranut, Miniä herätti vain muutaman hörähdyksen. Siitä tosin plussaa, että Kyrö ei ole edes pyrkinyt apinoimaan Mielensäpahoittajaa, vaan vaihtaa rohkeasti näkökulman ja katsantotavan toiseen. Samasta porukasta silti edelleen selvästi puhutaan, eli "sarjalle" pysytään uskollisena. Oikein oivallinen välipalakirja tällaiseen maratoniin kylläkin!

Kahvi on tippunut (Moccamasteriin, joka ei meillä jäänyt varaston perälle), nyt nautiskelen siitä ja virittäydyn seuraavaan kirjaan, jota en vielä ole osannut päättää. Siiderin turvottamasta Hella Wuolijoesta kun tuli puhe jo Miniässä, voisi kyseisen rouvan Enkä ollut vanki olla ihan perusteltu valinta, mutta katsotaan!

Aikaa kulunut: 6 tuntia 20 minuuttia, josta lukuaikaa 5 tuntia 25 minuuttia (toivottavasti meikäläisen matikkapää pysyy mukana näissä laskelmissa...)
Luettuna: 3 kirjaa, 447 sivua.

***

19.35–21.30

Nyt alkaa olla jo ilmoilla hieman keskittymisvaikeuksia. Marie Darrieussecq'n Kummitusjuttu (1998, 122 sivua) vei tuplaten aikaa sivumäärältään samanmittaiseen Miniään nähden. Toki kirjan taitto on erilainen, mutta oli sisältökin huomattavasti haastavampaa.

Eräänä iltana mies katoaa jäljettömiin patonginhakureissulla. Vaimo jää yksin (ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen), eikä tiedä mitä tehdä. Hän vajoaa vuoroin uneen, horrokseen, maniaan ja välinpitämättömyyteen, mutta vaikeinta on totutella uuteen rooliin naisena, jonka mies katosi. Mikä on kuvitelmaa, mikä totta, mitä ihmiselle tapahtuu menetyksen hetkellä? Erittäin mielenkiintoinen kirja, suosittelen!

Jaa-a, paljonkohan tuota tulee luettua yhteensä? Olen ehkä nyt hitaampi lukija kuin oletin. Toisaalta tässä on huomannut, kuinka olennaisesti teksti itsessään vaikuttaa lukunopeuteen. Helppo on helppoa ja nopeaa, niin se vain on. Kahvi maistui hyvältä ja olen napsinut myös suosikkikarkkejani Turkinpippureita melkoista vauhtia.

Mitähän sitä seuraavaksi...

Aikaa kulunut: 8 tuntia 40 minuuttia, josta lukuaikaa 7 tuntia 20 minuuttia.
Luettuna: 4 kirjaa, 569 sivua.

***

21.45–22.45 ja 23.05–01.10

Huh! Tämän puoliskon viimeiseksi seikkailuksi pääsi Rajaa Alsanean Riadin tytöt (2005/2008, 265 sivua), varsin suloinen hömppäkirja saudiarabialaisten nuorten naisten elämästä ja rakkaussotkuista. Tarinaa kertoo nimettömänä pysyttelevä nainen sähköpostilistan kautta ja sen päähenkilöinä on neljä ystävystä Gamra, Michelle, Lamis ja Sadim. Naiset ovat ylhäisistä saudiperheistä, koulutettuja ja suhteellisen liberaaleissa ympyröissä eläviä. Siitä huolimatta vanhoillisen yhteiskunnan paine tuntuu heidän niskassaan, kullakin tavallaan.

Tämä kirja oli vieläkin kevyempi kuin etukäteen oletin. Tässä vaiheessa maratonia tällainen stoori oikeutti olemassaolonsa erinomaisen hyvin, sillä mitään raskaampaa tuskin olisin jaksanut enää tahkota – varsinkaan loppuun saakka. Riadin tytöt ei sinänsä ole kirja, joka edustaisi tavanomaista makuani, mutta voihan tuota ihminen hyvin tällaistakin silloin tällöin lukea. Olen aika ennakkoluuloinen nimenomaan Saudi-Arabiaa kohtaan ennen kaikkea naisten aseman vuoksi, ja tämä kirja hieman raotti toisenlaista todellisuutta kyseisessä maassa. Minun länkkärinäkökulmastani katsottuna tuntuu huojentavalta, etteivät kaikki saudiarabialaisetkaan nauti tiukoista säännöistä ja monin tavoin kaksinaismoralistisista vaatimuksista elämässään, vaikkeivät niitä kohtaan julkisesti voikaan kapinoida.

No, kello on jo paljon ja aihe tulenarka, joten jääköön sen käsittely johonkin toiseen ajankohtaan. Nyt menen nukkumaan ja jatkan urakkaani aamulla.

Hyvää yötä!

Aikaa kulunut: 12 tuntia 20 minuuttia, josta lukuaikaa 10 tuntia 25 minuuttia.
Luettuna: 5 kirjaa, 834 sivua.

***

8.10–9.30

Guten Morgen!

Valmentaja joutui lähtemään töihin, missä oli se hyvä puoli, että tulin heränneeksi hieman suunniteltua aikaisemmin. Tartuin saman tien päivän ensimmäiseen kirjan, joksi valikoitui Ian McEwanin Vieraan turva (1981, 138 sivua).

Colin ja Mary ovat lomalla Venetsiassa, mutta seitsemän vuoden parisuhteen paino alkaa olla turhan raskas. Sen sijaan, että nauttisivat lomailusta ja toisistaan, he lähinnä puhuvat toistensa ohi (jos puhuvat), tiuskivat ja odottavat kotiinpaluuta. Yllättävä kohtaaminen erikoisen Robertin ja myöhemmin hänen vaimonsa Carolinen kanssa vie tarinan aivan uusiin ulottuvuuksiin. Pahaenteisyys on hallitseva piirre tässä teoksessa alusta alkaen ja McEwan pitää sen yllä kirjan viimeiseen lauseeseen saakka.

Hmm, reilut kolme tuntia vielä aikaa. Juon parhaillaan aamuteetä ja näkerrän jonkinmoista aamupalaa. Voisin ehtiä lukea vielä kaksi ohutta kirjaa, jos panen ison vaihteen silmään. Ainakin aion yrittää!

Kiitos Hanna kommentistasi sanavahvistuksesta! Pirulainen tämän Bloggerin kanssa – olen poistanut sen käytöstä monta kertaa ja sieltä se vain pompsahtaa aina takaisin. Toivottavasti se nyt pysyisi hetken poissa.

Muillekin tsemppareille iso kiitos, kyllä tässä vielä kalkkiviivat tavoitetaan kaikissa ruumiin ja sielun voimissa.

Aikaa kulunut: 20 tuntia 50 minuuttia, josta lukuaikaa 11 tuntia 55 minuuttia.
Luettuna: 6 kirjaa, 972 sivua. (No ainakin se tonni täyttyy!)

***

9.55–11.20, 11.25–12.30 ja 12.35–12.50

Done and done!

24 tunnista jäi kymmenen viimeistä minuuttia käyttämättä. Viimeisessä rutistuksessa ehdinkin sitten lopulta lukea kolme kirjaa.

Hella Wuolijoen Enkä ollut vanki – Tuokiokuvia vankilasta (1944, 188 sivua) on yhden naisen tarina kuudestatoista kuukaudesta vankilassa maanpetoksesta syytettynä. Tai itse asiassa se on monien naisvankien tarina, sillä Wuolijoki kertoo omien, poliittisen vangin tuntemusten ohella vankilassa tapaamistaan tavallisista naisista, varkaista, sikiönlähdettäjistä, aviorikoksen tekijöistä. Tämä kirja yllätti takavasemmalta: se on upea, elävä ja surullinen kokoelma ääniä, joita harvemmin on kuunneltu. Ahmin tämän tarinan kuin viimeistä päivää, enkä pelkästään siksi, että maratonilla alkoi tulla kiire vaan ennen kaikkea siksi, että se vie mukanaan koruttomaan vankilamaailmaan ja sota-ajan Suomeen todella erilaisesta näkökulmasta kuin mihin olen kai tottunut.

Viimeisenä luulin tarttuvani aina luotettavaan Tove Janssoniin, jolta luin nyt ensimmäistä kertaa (ainakin muistaakseni, lapsena lukemiani kirjoja en kaikkia muista) Näkymättömän lapsen (1962, 167 sivua). Muumilaaksossa riittää tarinoita kerrottavaksi: on kevätlaulun säveliä etsivä Nuuskamuikkunen, jonkinmoisen moraalisen opetuksen saava Toiseksi pienin homssu, onnettomuuksia pelkäävä Vilijonkka, maailman viimeisen lohikäärmeen löytävä Muumipeikko, hiljaisuutta rakastava huvipuiston lipuntarkastaja-Hemuli, näkymättömäksi muuttunut Ninni, salaperäisiä Hattivatteja, Nuuskamuikkusen tarinointia Nipsulle tavaroiden omistamisesta ja keskelle joulukiireitä yllättäen heräävä muumiperhe.  Aina vain jaksan ihastella Tovea ja hänen taikakynäänsä, ei sille mitään mahda. Tästä kirjasta sain lohtua ja viimeisen energiapiikin.

Muumeista erottuani huomasin, että minulla oli vielä puolisen tuntia lukuaikaa jäljellä, ja hetken arvottuani nappasin kirjahyllystäni sinne joskus jostain päätyneen Erlend Loen kirjoittaman ja Kim Hiorthöyn kuvittaman suloisen Maria & José -kuvakertomuksen (1994, 28 tekstisivua). José on hyvin hyvin pieni mies, joka tietää ketä rakastaa: hän rakastaa Mariaa, jonka korvassa asuu. Ihanat kollaasimaiset kuvat siivittävät tätä hyvin erikoista rakkaustarinaa, joka saa hymyn huulille ja aivan huomaamatta suun sanomaan aaaawwwwwww. Oikein hyvä lopetus tälle maratonille!

Lopulliset tulokset:
Aikaa kulunut: 24 tuntia, josta lukuaikaa 14 tuntia 40 minuuttia (mikäli laskelmani pitävät paikkansa).
Luettuna: 9 kirjaa, 1355 sivua.

Neljä kotimaista kirjaa, viisi ulkomaista. Kävin Ruotsissa, Ranskassa, Saudi-Arabiassa, Iso-Britanniassa (Venetsiassa) ja Norjassa. Neljä mieskirjailijaa, viisi naiskirjailijaa.

Suosikeiksi nousivat Hella Wuolijoki, Tove Jansson ja vaikeudestaan huolimatta Marie Darrieussecq.
Pettymyksenä koin Tuomas Kyrön, ehkä myös Anne Swärdin jollain tasolla.

Nyt päässä humisee siihen malliin, että hirveän syvällisiä analyysejä en osaa oikein mistään tehdä. Teen varmaankin jonkinmoisen koosteen illemmalla, jahka olen toipunut.

Tärkeimpänä nyt kuitenkin se, että tämä oli ihan huippua!

Iso kiitos kaikille tsemppaajille kommenteilla ja ilman, on tämä blogimaailma vaan ihmeellinen kaikessa yhteisöllisyydessään!

Nyt lähden ulos, nimittäin ensin juhlistamaan opiskelukaverin työsopparia ja illalla harrastamaan ruumiin kulttuuria melonnan alkeiskurssilla.

Maratoonari kiittää ja kuittaa.