Aloitin Nobel-palkitun Orhan Pamukin omaelämäkerrallisen teoksen Istanbul – muistot ja kaupunki lukemisen jo toukokuussa, jolloin matkustin itse Istanbuliin. Kaupunki hurmasi minut, kirja puolestaan ei, ja se jäi pitkäksi aikaa kesken odottelemaan lukemista eteenpäin.
Turkissa on pitkään ollut levotonta, ja vaikka omalla matkallamme ei ollut mitään pelättävää, kesän vallankaappausyritys ja sen jälkeen tapahtuneet terroriteot ja äärimmilleen tiukennettu politiikka toimivat tehokkaana esteenä halulleni matkustaa Istanbuliin uudelleen – ainakaan hyvin pitkään aikaan.
Mutta ainakin olen kerran päässyt siellä käymään. Ja rakastumaan monimuotoiseen, monikasvoiseen, elävään ja houkuttelevaan kaupunkiin.
Orhan Pamukin teoksessa pääosassa ovat Istanbul ja Pamuk itse. Kirjan luvut kertovat jommankumman historiasta tarkkaan valituista näkökulmista. Istanbuliin matkustaneet ja siitä kirjoittaneet kirjailijat, Bosporinsalmen laivaliikenne, Kemal Ataturkin hallinto ja aika sen jälkeen, kaupunkikulttuuri, naisten ja miesten asema ja eri kaupunginosat nousevat vuorollaan esiin. Pamukin omasta historiasta puolestaan nostetaan esiin perhe-elämän tapahtumia, elämää lapsena ja nuorena, muuttoja ja koulunkäyntiä, haparoivia askelia taiteilijan uralla, ensirakkaus ja oman tien löytäminen.
Nautin varsin paljon Istanbuliin sellaisenaan keskittyvistä luvuista. Tutut nimet ja paikat piirtyivät mieleeni, vaikka matkasta on jo monta kuukautta. Istanbul on todella henkeäsalpaava kaupunki, sillä jokaisen nurkan takaa löytyy jotain uutta nähtävää ja koettavaa. Se välittyy myös Pamukin kirjasta, vaikka sen näkökulma toki on toisenlainen kuin turistin: kaupungin syntyperäisellä asukkaalla on ymmärrettävästi paljon sellaista sanottavaa, jota vieras ei voi tietää tai itse päätellä, eikä toki tarvitsekaan.
Pamukin omat henkilöhistorialliset vaiheet sen sijaan hieman tökkivät. En saanut itseäni kiinnostumaan kovin kummoisesti hänen perheensä elämänvaiheista, sukulaisista ja koulunkäynnistä. Loppupuolella Pamuk on jo hieman varttuneempi, lähellä aikuisuutta. Sekin vaihe on lopulta melko yksitoikkoista, onhan näitä nuoren miehen kasvukertomuksia tullut jokunen luettua.
Istanbul – muistot ja kaupunki sopii luettavaksi, jos Istanbul on tuttu tai siihen haluaa tutustua, lapsuus- ja nuoruusvuosien kasvukertomukset kiehtovat tai kaipaa yksityiskohtaisia kaupunkikulttuurin kuvauksia ja pohdintaa. Mikään kerta-ahmaisulla nautittava opus se ei ole, vaan lukeminen vie aikansa ja paikoin puuduttaakin. Pahimmillaan tämä oli niitä kirjoja, jotka eivät tuntuneet etenevän saati loppuvan koskaan. Viimeiseen pisteeseen kuitenkin lopulta päästiin, ja aivan kunnialla. Istanbul jatkaa kiehtomistaan.
Orhan Pamuk: Istanbul – muistot ja kaupunki
Suomentaja: Tuula Kojo
Ulkoasu: ?
Tammi 2010 (1. painos 2004)
514 s., e-kirja
İstanbul - Hatıralar ve Şehir (2003)
Oma e-kirjaostos.
_______
Toisaalla: Oksan hyllyltä, Booking it some more
12. lukemani kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen.
On se vaan hassua, että sinulla on niin paljon samanoloisia kokemuksia kirjailijoista kuin minulla. Orhan Pamukista minusta just tuo puuduttava on oikein hyvä tiivistys. Samaa mieltä Istanbulista, on se vaan jännän oloinen kaupunki. Olin matkalla siellä ja muualla Turkissa vuonna 1984. Mutta että Orhan Pamukin Istanbulista saa tunnelman irti, niin se varmaan vaatii juuri tuota omaa kokemusta ensinnä...
VastaaPoista- Olin laittamassa samanlaisen nyökyttelykommentin myös tuosta edellisestä lukemastasi, Marja-Liisa Vartiosta, jonka nuorempana jätin kesken. Nyt kun tuli toinen samantapainen peräjälkeen, oli jo pakko :)
Ihana Leena, kommenttisi ovat aina ilo minulle ja minäkin jaksan ihastella, kuinka yksiin lukumakumme usein menee!
PoistaSinun matkastasi on jo hieman enemmän aikaa kuin omastani, mutta niin vain Istanbul sykäyttää – etäältäkin. Voi tosin olla, että itse jatkan mielummin vahvemmin Istanbul-aiheisen kirjallisuuden kuin Orhan Pamukin parissa, sen verran puuduttavaa lukeminen tosiaan oli.