Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut

Viimeinen puuttuva kohta Helmet-haasteen tämän vuoden listalta on nyt saanut täytteensä, huraa huraa huraa! Marja-Liisa Vartion vuonna 1967 postuumisti julkaistu Hänen olivat linnut on kirjailijan viimeiseksi jäänyt teos (haasteen kohta 33). Kirjan löysin joskus kirjaston kierrätyshyllystä, ja sinne sen myös palautan.

Romaanilla on kaunis, houkutteleva nimi. Hänen olivat linnut. Mistä se voisi kertoa? Jostakusta, jolla on syvä yhteys luontoon? Ehkä jotain hieman lyyristä? Jotenkin naisellinen olo kirjan nimestä tulee, pakkohan tämän on käsitellä naiseutta jotenkin, eikö?

Arveluistani viimeinen osui sentään oikeaan. Hänen olivat linnut on vahvasti naisten tarina, miehet siinä ovat sivuosassa: outoja, kuolleita, juoppoja. Päähenkilöinä ovat leskiruustinna Adele ja hänen taloudenhoitajansa Alma, ja suuri osa kirjasta on naisten välistä keskustelua, jossa muistellaan vanhaa, kerrotaan ja kerrataan tarinoita ja tehdään Adelen kuolleen pastorimiehen perheen välistä perinnönjakoa yhä uudelleen ja uudelleen. Olennainen rooli on Adelen kahdella kälyllä, jotka asuvat puolisoineen samalla kylällä. Seurapiirit ovat pienet, ja sen kyllä huomaa.

Adele on perinyt miehensä Birgerin valtavan täytettyjen lintujen kokoelman (siitä se nimi, hah), ja lintujen puhdistaminen ja niistä huolehtiminen on olennainen osa arkipäivää niin Almalle, joka tehtävästä on vastuussa kuin Adelelle, joka vahtii silmä kovana, että toimenpiteet tehdään oikein. Myös muiden asioiden kuten tapahtumien ja tarinoiden kertomisen täytyy aina mennä samoin kuin ennenkin – rutiinit ovat Adelelle kaikki kaikessa, kuten Almallekin, joka tosin tuskastuu emäntänsä puuttumisiin.

Hänen olivat linnut on kotimaisen postmodernismin klassikko, mutta minua sen lukeminen tuskastutti. Tylsistyin itseään ja toisiaan toistavien naisten seurassa, kyllästyin jankuttamiseen, enkä päässyt kirjan rytmiin mukaan ollenkaan. Jos kirja ei olisi ollut viimeinen Helmet-haasteeseen ajattelemani, olisin jättänyt sen tylysti kesken.

Arvostan Vartion ihmiskuvausta, sillä henkilöt ovat persoonallisia ja vaikuttavia, mutta jokin kerronnassa tökki ja harasi vastaan. Varmaankin kirja on liian hienovarainen makuuni: tässä vaiheessa vuotta, joulun välipäivinä, laiskanpulskeana ja rentoutusta etsivänä en jaksanut paneutua rivien väleihin, joissa tämän kirjan juju pitemmän päälle taitaa olla.


Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut
Otava 1967
256 s.

Kierrätyskirja.

_______

Toisaalla: Luettua elämää, Opus eka, Nuoren opettajattaren kirjablogi, Jyri Vartiaisen analyysi kirjasta Hybris-lehdessä

Viimeinen luettu kirja tämän vuoden Helmet-haasteeseen, jes!
15. lukemani kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen.