Novellimaraton, novellimaraton!

Tästä pinosta vai jostain muualta? Jää nähtäväksi!

Tuli selittämätön himo novellimaratoniin, ja onneksi kannattaa himoistaan (yleensä) julkisestikin huudella, koska Omppu suostui sellaisen vielä yhteisesti järjestämään. Ja se maraton on tänään.

Pointtina on siis lukea 24 tunnin aikana niin monta novellia kuin ehtii ja haluaa. Aloittelen tuossa yhdeksän jälkeen ja päivitän tänne väliaikatietoja siitä, kuinka touhu etenee. Twitterissä huutelen varmaan aktiivisemmin tai ainakin nopeammalla tahdilla.

Huom! Jos innostut vielä mukaan, ihan mahtavaa! Tässä maratonissa on joustavat rajat, eli jo yksikin novelli tämän päivänä aikana luettuna riittää! No ei ole paha, ei! Ilmoittaudu Ompulle!

Tämän päivän ohjelmaan tulee itselläni kuulumaan muutakin, sillä illalla menen ystäväni kanssa kuorokonserttiin jne., mutta himo mikä himo – nyt mennään!

***

Klo 9.30–10.30

Aloitin matkani George Saundersin Sotapuiston perikato -kokoelmalla (Siltala 2016), jonka ostin Helsingin kirjamessuilta. Rakastin Joulukuun kymmenettä, joten oli itsestäänselvää, että tutustuisin muuhunkin Saundersin tuotantoon.

Luin uuden suomennoksen kolme ensimmäistä novellia. Niminovelli Sotapuiston perikato (26 s.) on kuin rähjääntynyt Westworld (joka taas on sivumennen sanottuna parasta, mitä TV:ssä on tapahtunut sitten... en edes tiedä minkä! Katsokaa, katsokaa!). Se marssittaa esiin elämyspuiston, jossa asiakkaat pääsevät osaksi Yhdysvaltojen sisällissodan ilmapiiriä ja tapahtumia. Paha vain, että paikalliset nuorisojengit tekevät kaikkensa puiston sabotoimiseksi, ja puiston toistaitoiset pikkupomot ovatkin hätää kärsimässä. Karua, karua, mutta niin nautinnollista!

Toinen novelli on Isabelle (8 s.), joka esittelee niin rujon yhteisön ja elämän, että tekisi pahaa – ellei Saunders tarjoaisi edes pilkahdusta toivoa ja välittämistä. Hirveissäkin oloissa on ripaus inhimillisyyttä, lopulta, ehkä.

Kolmantena luin Aallontekijä alamäessä (12 s.), jossa pikkupojan kuoleman aiheuttanut vesipuiston työntekijä kärsii syyllisyydestä niin, että suunta on vain alaspäin. Tätä lukiessa nauroin ääneen, vaikka novelli onkin vakava: siinä on teräviä huomioita ja viiltävää sanottavaa ilmapiiristä, jonka keskellä elämme. Ja nämä novellit ovat sentään 20 vuotta sitten kirjoitettuja!

Nyt vaihdan kokoelmaa, ettei tule a) turtumusta ja b) yliannostusta viiltoja.

Luettuna: 3 novellia / 46 sivua

***

Klo 10.45–12.00

Nappasin pinosta Hanna Haurun novellikokoelman Liian pienet sandaalit (Like 2010), jonka teemana on naiseus ja naisen elämänkaari. Muutaman sivun mittaisia novelleja on kokoelmassa 17 ja aivan huomaamatta luin ne kaikki!

Novellit nostavat esiin erilaisia naisen elämälle tyypillisiä ja epätyypillisiä aiheita. Karvoja, kuukautisia, rintoja, rinnattomuutta, painon, seksiä, seksin puutetta, raskauden, synnytyksen, vanhenemisen. Novelleissa on minäkertoja, joka on kuitenkin aina eri. Haurulla on taito muuttaa näkökulmaa, tuoda persoonallisia ääniä esiin.

Pidin kaikista kokoelman novelleista, mutta erityisen paljon kolahti Nainen liian varhain (jossa äiti ei kykene juttelemaan tyttärensä kanssa naiseksi kasvamisesta, ja ympyrän kehä jatkuu aina vain), Variseva naiseus (jossa sairaus saa todellisuuden paljastamaan kasvonsa), Ja ylpeä vartalostaan (jossa tyttö haluaa tulla ylipainoisen ja tyytyväisen mumminsa kaltaiseksi), Jumalalle kaikkensa antanut (jossa lestadiolaisäiti pohtii vartalonsa merkitystä) sekä Naisen loppu (jossa elämä on valmis).

Haurulta on onneksi ilmestynyt muitakin novellikokoelmia, tätä lisää kiitos!

Sitten taas uuden tekijän kimppuun.

Luettuna: 20 novellia / 130 sivua

***

Klo 12.15–13.00

Jani Saxell on yksi kotimaisia kirjailijasuosikkejani, ja nyt olikin hyvä tilaisuus aloittaa kirjamessulöytöni, hänen novellikokoelmansa Huomispäivän vartijat (Avain 2007). Luin kokoelman avausnovellin Vapauden kaiho 2012 (68 s.), jossa ihmissuhteissaan ja elämässään tölväisyn saanut Joona matkustaa rentoutumaan Floridaan, mutta joutuu lentokentällä terrorismista epäiltynä yhdysvaltalaisen homeland securityn kynsiin – melkoisen moninaisin seurauksin. Novelli on taattua Saxell-laatua vimmaisen kielensä, villien tapahtumiensa ja tarkkasilmäisen ajan (tässä tapauksessa tulevaisuuden) kuvauksiensa puolesta. Kyytiä ja kritiikkiä saavat Yhdysvaltojen sisäpolitiikka, sotavoimat, terrorismin vastainen sota ja vankilabisnes. Hyrisyttää!

Väliin taas jotain muuta, hyvältä maistuu novellikimara!

Luettuna: 21 novellia / 198 sivua

***

Klo 13.30–15.00

Joyce Carol Oatesin tuotantoon olen tutustunut hänen upeiden romaaniensa myötä. Joskus löysin antikvariaatista novellikokoelman Tavallinen rakkaus (Otava 1982), jossa on sikermä Oatesin novelleja 1960–70-luvuilta. Luin nyt kolme ensimmäistä novellia ja olen jossain horkassa, värisen ja tärisen ja syke on koholla. Mikä tunnelma!

Avausnovellissa Mies joka muuttui patsaaksi (15 s.) tyttö ja mies kulkevat hieman rähjäisinä jalkapatikassa syrjäseudulla. Tyttö on karannut kotoa ja mies haluaa suojella häntä. Samalla tilanteessa on jotain aika pahasti pielessä, ja se konkretisoituu vastaan tulevassa talossa.

Toinen novelli Tulvan kohotessa (21 s.) vie hurrikaanin aiheuttaman myrskyn keskelle. Stuart on keski-ikäistyvä mies matkalla kotiin isänsä hautajaisista, kun hän ajaa sananmukaisesti myrskyn silmään ja kohtaa oman isänsä heitteille jättämät sisarukset. Kamppailu luonnonvoimia vastaan on hengästyttävästi kuvattu, mutta suurin vaara on lopulta ihmisyys.

Kolmas novelli Minne menet, missä olet ollut? (22 s.) on tarina, jonka luetuttaisin paraatiesimerkkinä siitä, kuinka kirjallisuudessa rakennetaan ja muutetaan tunnelma. Tämä novelli kestäisi ties kuinka monta lukukertaa, se alkaa harmittoman kuuloisena, mutta päätyy kauhunväristyksiin ja palaan kurkussa. HUH.

Nyt vedän vähän henkeä, että palaudun tästä osiosta jotenkin.

Luettuna: 24 novellia / 256 sivua

***

Klo 15.45–17.00

Ihastuin viime viikolla peruuttamattomasti Zinaida Lindénin kahteen romaaniin, joten hänen novellikokoelmansa Nuorallatanssija (Gummerus 2009) on varsin luontevaa jatkoluettavaa. Luin kokoelmasta viisi ensimmäistä novellia (yhteensä 66 sivua) ja voin todeta, etteivät ihastuksentunteeni olleet mitään jonninjoutavaa haihattelua.

Lindénin novelleissa puhuu jälleen maahanmuuttajan ääni. Niissä eletään Suomessa, tutussa mutta vieraassa kulttuurissa, jossa on jotain ihmeellistä ja ärsyttävääkin. Novellissa Vuorenkuninkaan salissa ollaan retkeilymajassa Lapissa ja joudutaan kenties revontulien vuoksi oudon maagisuuden tainnuttamiksi. Imperiumin sirpaleet kertoo sukututkimuksesta ja aateluuden velvoitteista tai velvoittamattomuudesta. Ruusun suudelmassa haaveillaan ja hapuillaan kohti parisuhdetta. Esperal on novelli, jossa ahvenanmaalainen taiteilija ja venäläistaustainen tulkki kohtaavat painavin seurauksin. Nuorallatanssijassa venäläinen ja suomalainen käsitys ihmissuhteen painoalueista kohtaavat.

Lindén hallitsee lyhytproosan tyylillä. Hänen novellinsa ovat kurkistuksia, viipaleita, häivähdyksiä. Hienoja kokonaisuuksia, joissa ovat elementit kohdallaan.

Varmaankin jonkin novellin vielä luen, ennen kuin lähden ystäväni kanssa kohti kuorokonserttia. Myöhään illalla maratoonaus jatkuu tavalla tai toisella.

Luettuna: 29 novellia / 322 sivua

***

Klo myöhään illalla ja aikaisin aamulla

Illalla konsertista ja lasilliselta palattuani luin vielä lisää Saundersia. 200-kiloinen toimitusjohtaja (22 s.) on yhden ylipainoisen miehen työpaikkahelvetin kuvaus, varsin mainio sellainen. Muistoja rouva Schwartzille (14 s.) kuvaa muistojen voimaa ja arvoa, ne ovat novellissa sananmukaisesti rahanarvoista kauppatavaraa. Sorretun Maryn kovan onnen terrorikampanja (10 s.) on nimensä mukainen: iäkäs Mary painaa vielä pitkää päivää yleisölle avoimessa tiedekeskuksessa, muttei anna potkia itseään ikuisesti päähän.

Saundersin novelleissa on tiukkaa kritiikkiä teknologiaa kohtaan. Hän irvailee käsityksellemme siitä, kuinka monenlaiset kehityksen tuotteet tekevät elämästä helpompaa ja parempaa. Eivätkä tee! Ihminen on aivan yhtä surkea ja pikkumainen, vaikka olisi millaiset piuhat päässä.

Nyt aamulla luin vielä maratonajan puitteissa kaksi novelli Raymond Carverin Vielä yksi asia -kokoelmasta ja kolme novellia Zinaida Lindéniä. Ja nyt muistinkin, että ennen nukkumaanmenoa ahmaisin nopeasti Lindéniltä novellin Juice ja muita huolia (9 s.), jotten näkisi unia Saundersin pleksikylkisistä lehmistä. (En nähnyt.)

Carver on tarkka ja hillitty, kuten muistinkin. Kukaan ei sanonut mitään (20 s.) on novelli, jossa teinipoika jättäytyy koulupäiväksi kotiin ja lähtee kalastamaan – joko selvittääkseen omia ajatuksiaan ja vanhempiensa parisuhdetta. Saalis kalastusretkeltä on moninainen. Läski (7 s.) on lyhyt mutta tunnelmaltaan voimakas: tarjoilija kohtaa runsaasti ylipainoisen asiakkaan ravintolassa, ja saa uutta perspektiiviä kaikkeen.

Lindénin novelleista luin Romeon ja Julian (25 s.), jossa kuvataan monikulttuurisen avioliiton juonteita Suomessa ja Japanissa piikikkäästi mutta ivaamatta. Faunissa (19 s.) pohjoisen yliopistokaupungin amatööriorkesterissa herää rakkaus, ja minäkertojan on mietittävä, kuinka suhtautua siihen, kun tavat flirttailussa ovat kovin erilaiset kuin kotona Venäjällä. Kumarissa (15 s.) on haikeutta: miespuolinen minäkertoja kaipaa niin nuoruuttaan kuin selkeyttä elämäänsä. Tarjosiko Neuvostoliitto sitä? Tavallaan.

***

NO NIIN. Nyt on novellimaraton maalissa. Huh! Ei ollut tosiaan ensimmäinen lukumaratonini, mutta oli ensimmäinen, jolloin luin vain novelleja. Niiden ahmimisessa on tosissaan noudatettava kohtuutta, sillä muuten tarinat sekoittuvat helposti mielessä, etenkin jos niissä on samankaltaisuutta. Tällä kertaa minulla oli melko paljon muutakin ohjelmaa maratonajalle, joten ei ehtinyt kyllästyttää, mutta "lopputulos" jäi myös maltillisemmaksi.

Luin siis yhteensä 38 novellia kuudelta eri kirjailijalta. Oli miestä, naista, suomalaista, maahanmuuttajaa ja jenkkiä. Ehdoton suosikkini on George Saunders, jonka kokoelmasta viimeinen novelli on vielä lukematta. Muistakin pidin paljon, ei siis osunut yhtään pettymystä tälle maratonille!

Sivuja tuli laskujeni mukaan yhteensä 463, joka on roimasti vähemmän kuin lukumaratoneillani yleensä, mutta aivan ymmärrettävää, kun kyse on juuri novellien lukemisesta (+runsaasta muusta puuhailusta lukemisen lisäksi).

Olipahan mainio vuorokausi, otan uusiksi vielä!