Luin suurimman osan George Saundersin esikoisnovellikokoelmasta taannoisella Novellimaratonillani. Saundersin vääräsääriset ja synkät tekstit sopivat luettavaksi vauhdilla, mutta yhtä lailla niistä riittää maisteltavaa pidemmäksi aikaa ja rauhallisempaan tahtiin.
Saundersin edellinen suomennos Joulukuun kymmenes säväytti. Se kietoutuu pitkälti hieman nyrjähtäneiden ja dystooppisten kuvitelmien ympärille, onnea ei juurikaan ole. Sotapuiston perikato on mikäli mahdollista vieläkin synkempi ja onnea saa etsiä. Siitäkään huolimatta lukeminen ei ole raskasta eikä sielu synkisty. Saunders taitaa nimittäin myös mustan huumorin.
Yllätin itseni nauramalla paikoin ääneen – niin kauhea kuin Saundersin maailma novelleissa pitkälti on. Kirjailijana hän on osuva ja taitava, niin esikoiskokoelmasta kuin onkin kyse. Monessa novellissa eletään jonkinlaisessa teemapuistossa tai keskuksessa, jossa tiede ja teknologia mahdollistavat kuluttajille aivan uudenlaisia kokemuksia. Katsoin vastikään läpi HBO:n uuden Westworld-sarjan, ja todettava on, että Saundersin luomat todellisuudet näkyivät mielessäni vahvasti Westworldin kautta. Saundersilla tosin teknologia ei aina toimi ihan niin kuin pitäisi, on vandalismia ja työntekijöiden hiljaista kapinaa, rahat eivät meinaa riittää eikä asiakkaitakaan ihan kaikki kiinnosta.
Nautintojen hakeminen tek(n)omaailmasta on saanut Saundersin novelleissa aikaan uudenlaisen työläistön: huonosti palkattuja, vaarallisia, uhrautuvia ja rutiininomaisia työtehtäviä suorittavan väestön, joka ei voi unelmoida juuri minkäänlaisesta tulevaisuudesta. Tällaiset henkilöt menettävät helposti perheen, uskon itseensä, mahdollisuuden ylenemiseen tai ylipäänsä halun kohdata seuraavaa päivää.
Saundersin henkilöhahmot eivät ole erityisen miellyttäviä. He ovat vaillinaisia, inhimillisiä, ahneita, vässyköitä, viallisia, herkkiä, omahyväisiä. Samastumispintaa on tiettyyn määrään asti, sen jälkeen tekee mieli ravistella ja kehottaa ottamaan ohjat omiin käsiin – ja sitten kun niin käy, yrittää hammasta purren sietää väistämättä pieleen menevät muutosyritykset.
Sotapuiston perikadon seitsemän novellia ovat viiltäviä, kauheita ja viihdyttäviä. Ne ovat juuri sellaista kirjallisuutta, jota himoitsen. Pilvilinnat ja uskon huomiseen saa unohtaa. Saunders näyttää ihmisen juuri niin raadollisena kuin lajimme pohjimmiltaan on ja yhteiskunnan juuri niin herkkänä kaatumaan kaaokseen, kuin se väistämättä – halusimme tai emme – on tekevä.
George Saunders: Sotapuiston perikato
Suomentaja: Markku Päkkilä
Ulkoasu: Ilkka Kärkkäinen
Siltala 2016
208 s.
CivilWarLand in Bad Decline (1996)
Omasta hyllystä.
_______
Toisalla: Reader, why did I marry him?, Opus eka, Dysphoria, Mitä luimme kerran
7 novellia lisää #novellihaasteeseen (yhteismääräni on nyt 72 novellia).
11. lukemani kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen.
Mua ei tämä naurattanu ollenkaan. Tosin en nyt sitä pidä sinänsä mitenkään huonona asiana. Pidin kyllä Joulukuun 10. huomattavasti enemmän. Tässä oli aika paljon samantapaista juttua, just nuo sun mainitsemat teemapuistot ja keinomaailmat. Oli fiilis, että Saunders halus tunkee tähän kaikki mahdolliset tavat viedä ihmiseltä uskon ihan kaikkeen.
VastaaPoistaHuomasin, että häneltä on tänä vuonna tulossa uutta. Toivottavasti Siltala suomentaa myös hänen uutukaisensa. En nyt muista sen nimeäkään tähän hätään.
Minä ihan yllätyin, jossain kohdin Saundersin mustaakin mustempi huumori vain kolahti niin kovaa jollain tarkalla tavalla. Vaikka ei nauru tietenkään ole Se Pointti, paitsi ehkä stand up -keikoilla. Minusta näissä novelleissa oli paljon samoja teemoja: juuri tuo teknologia ja romahtava ihmisyys ja yhteiskunta. "Älä luule, että parempaa tulee joskus – ei tule." Odotan uutta luettavaa, ihastelen Saundersin kekseliäisyyttä ja Päkkilän laadukasta suomennosta.
PoistaMinua nauratti myös, vähän salaa ja hyvin vinosti, mutta muutaman kerran se mustimman mustan huumorin pilkahdus sieltä pääsi kuitenkin esiin. Vahva ja hieno teos, tätä täytyy saada lisää.
VastaaPoistaNäin on, Saundersilla on jokin aivan erityinen taito pilkauttaa huumoria esiin kaiken karmeuden keskelläkin. Ja Markku Päkkilän suomennos ajaa tietysti asiaa! En malttaisi odottaa, että pääsen lukemaan lisää Saundersia, uusi suosikkini ehdottomasti. Siltala tekee ansiokasta työtä kustantamalla tällaisia aarteita (ja muitakin, esim. David Foster Wallacea).
PoistaMeillä on juuri kirjastosta lainassa Joulukuun kymmenes, mutta odottelen vielä, että Tommi saa sen alta pois. Innolla kyllä odotan sitä.
VastaaPoistaTiia
Toivotan erityisen hyviä lukuhetkiä teille molemmille!
Poista