Iho on ihmisen suurin elin, sen oppii jo peruskoulun biologiantunnilla. Mutta mihin kaikkeen ihosta on, se selviää vaikkapa lukemalla Osuuskumman uuden novelliantologian Marraskesi – tarinoita iholta ja ihon alta. Naurattaa vähän tuo "ihon alta" -määritelmä, "ihon alle meneminenhän" on yksi meidän kirjabloggaajien rasittavimpia kliseitä. Ei, en ole tästä taakasta vapaa, vaan varmasti löytyy tämänkin pian 11-vuotiaan blogin arkistoista ties kuinka monta ihon alle menevää tarinaa. (Ei löydy kylläkään enää uudemmista aatoksistani, koko termi on niin pönttö, että vähintään sen yritän aina editoida pois tekstiä oikolukiessa.)
Asiaan. Maija Haaviston ja Juha Jyrkkään toimittamassa kokoelmassa on 11 novellia ja yksi runo (Juha Jyrkkään Keräilijä). Kaikkia niitä yhdistää jotenkin iho: sen toiminta, suojaavuus, uhka. Tyylilajeina on varsin perinteikäs novelli siinä missä lehtijutusta muotonsa saava tarina (Anu Holopaisen Aukkoja sielun peileissä). On selkeää fantasiamaailmaa (Anni Nupposen Marm, ja hänen ihonsa palaa ja J. S. Meresmaan Noitahousut, jotka molemmat ovat kokoelmasta ehdottomia suosikkejani – ehkä pitäisi taas pitkästä aikaa palata fantasian pariin) ja teknologiaviritteistä scifihenkisyyttä (esimerkiksi Tarja Sipiläisen Irtiotto ja Mia Myllymäen Piikikäs Matilda). Myllymäen novellin ohella ulkonäköasioita painottaa Taru Kumara-Moision Menninkäistwist, jossa erikoisen ulkomuodon synnyinlahjanaan saanut nainen kertoo elämäntarinaansa melkoisine käänteineen. Miten paljon painoa ulkonäölle laitetaankaan, ja miten suuren osan iho ulkonäöstä muodostaa!
Maija Haaviston Rakkaudella kasvatettu haisee niin voimakkaasti homeelta, ettei novellia voi kuin ahmia eteenpäin: Livia ostaa umpihomeisen talon, jossa alkaa tarjota ehkä vain hieman kyseenalaisia terveyshoitoja. (Olen itse asunut hometalossa, ja novellin lukeminen oli raadollisen hauskaa. Vaatteista löyhähti selvä homeen haju sen jälkeen.) Nina Niskasen Jo huomenna kaipaan sua on surumielinen kertomus muistin haavoittuvuudesta ja samalla ihon muistista. Minna Roinisen kylpyläympäristöön sijoittuva Nahan luoja on värisyttävän pahaenteinen. M. A. Tyrskyluoto vie Muiston muodossa eroottisen vallan äärelle – tunnelma on hengästyttävän painokas.
Parhaaksi nostan Maria Carolen Kasvattajat, jossa ihoa hyödynnetään uuden teknologian avulla painotuotteissa paperin sijasta. Taito kasvattaa ihoa ei ole aivan satunnaisesti keksitty, vaan sen salaisuus löytyy jostain hyvin kaukaa... Ja ahneuden kanssa käy luonnollisesti ikään kuin kalpaten. Carolen novelli on elävä ja visuaalinen, sen tapahtumat näkee mielessään hyvin vahvasti. Huikeaa spekulointia!
Marraskesi-kokoelman novelleja yhdistää pieni tai hieman suurempi kummallisuuden kolina: mikään ei ole aivan sitä, miltä näyttää ja maailmassa on monenlaista vinksallaan. Kirjoittajat ovat omaäänisiä ja kaikilla on tarinankerronnan taito tiukasti hyppysissään. Kertomusten todellisuudet rakentuvat selkeästi toisistaan erottuvina kokonaisuuksina, ne toimivat omillaan juuri sen aikaa kuin on tarkoituskin ja katoavat sitten viimeisen pisteen mukana.
Aloin lukea kirjaa uteliaana, ennen kaikkea novelleja kaivaten. Niitä sain, ja oli erityisen viihdyttävää päästä nauttimaan useamman eri kirjoittajan antologiasta, jolla kuitenkin on selkeä yhteinen nimittäjä. Lisää kummaa minulle, kiitos!
Maija Haavisto & Juha Jyrkäs (toim.): Marraskesi – tarinoita iholta ja ihon alta
Ulkoasu: J. S. Meresmaa
Osuuskumma 2016
193 s., e-kirja
Arvostelukappale.
______
#novellihaasteen potti kasvaa 11 novellilla, kokonaismääräni on nyt 83 novellia.
13. lukemani kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!