8. syyskuuta 2014

Eleanor Catton: Valontuojat



Eleanor Catton: Valontuojat
Suomentaja: Tero Valkonen
Ulkoasu: www.jennygrigg.com
Siltala 2014
724 s.
The Luminaries (2013)

Kirjakauppaostos.


Olen niin onnellinen, että luin tämän kirjan.

Se kiinnosti etukäteen, herätteli uteliaisuutta, arvellutti. Ostin sen jo kesällä lomalukemiseksi, mutta aloittaminen venyi, tietenkin. Alkuun tarina mietitytti, ei kiskonut mukaansa, pikemminkin hieman torjui. Mutta sitten, kauriin ollessa neityessä tai tähtien muuten vain sopivassa asennossa, olin todella syvällä 1860-luvun Uudessa-Seelannissa – enkä halunnut sieltä pois.

Mikä onni on saada lukea tällaista. Näin mehevää, täyteläistä, viihdyttävää ja haastavaa kirjallisuutta! Että sellaista kirjoitetaan ja suomennetaan, tuodaan kenen tahansa lukutaitoisen maan matosen saataville.

Mikä sitten puri, mikä vakuutti?

Valontuojat on kuin viktoriaaninen tiiliskivi. Siinä on mukana rikoksia, arvoituksia, rakkautta, epäsovinnaisuutta, toistakymmentä keskeistä henkilöä, petos, salaisuuksia, virheitä, hyviä ja pahoja tekoja. Oikeastaan kukaan ei ole lopulta sellainen, miltä ensin vaikuttaa, eikä mitään selitetä siten kuin aluksi olisi arvellut.

Walter Moody, joka saa olla tarinan järki, saapuu Brittein saarilta Uuden-Seelannin perähikiälle, Hokitikan pikkukaupunkiin onneaan eli kultaa etsimään. Ensimmäisenä iltanaan hän osuu hotellin oleskelutilassa neuvonpitoon, jonka ei ollut tarkoitus kuulua hänen korvilleen: kaksitoista hokitikalaista miestä on kokoontunut pohtimaan kaupunkia hämmentäneitä tapahtumia. Juoppo erakko Crosbie Wells on kuollut syrjäiseen mökkiinsä ja jättänyt jälkeensä valtavan kulta-aarteen. Kaupungin vaurain ja kenties pidetyin mies Emery Staines on kadonnut jäljettömiin. Kaikkien tuntema ilolintu Anna Wetherell on löytynyt yliannoksen opiumia ottaneena katuojasta – itsemurhaako yrittäneenä?

Tästä illasta tarina alkaa, ja Catton rakentaa sen ympärille uskomattoman hienon kokonaisuuden, joka pitää lukijan aistit valppaina ja muistin terässä. Aika kulkee kehää, jossa nykyhetki, tuleva ja mennyt limittyvät, ihmiset paljastavat todelliset kasvonsa, tapahtumasarjat saavat selityksensä, arvoitukset aukeavat ja uusia syntyy.

Valontuojat vaatii käsivoimia ja aivoja. Henkilökaarti on runsas ja tapahtumat sotkeentuvat toisiinsa, joten lukijan on oltava tarkkana. Catton kuvailee laajalti, ja 1860-luku piirtyy elävänä silmien eteen herrasmiehineen, raakalaisineen ja huijareineen. Hokitika on miehinen kaupunki, sen harvat naiset ovat pääasiassa prostituoituja tai hiljaisia vaimoja, ja tämäkin piirre tuo tarinaan aivan omanlaisensa vireen. Vaikka kultakuumeisen kaupungin elämä ei yleisesti ottaen ole suurinta mahdollista herkkua, pienet asiat voivat tehdä siitä lähes ylellistä. Pala opiumia, uusi mekko, Skotlannista saapuva viskilasti, korttipeli, uutiset maailmalta, varkain syntyvät ihmissuhteet... Kun pysyvää on vähän, pienikin tuntuu suurelta.

Oma ulottuvuutensa on tähtikartta, jonka perusteella Catton on tarinaansa rakentanut. Tarinan keskeiset kaksitoista miestä kuvaavat kahtatoista horoskooppimerkkiä, luvut lyhenevät symmetrisesti samalla kun niiden alkukuvailut pitenevät, ja tapahtumilla lie jonkinlainen yhteys tähtien todellisiin liikkeisiin 1860-luvulla. Itse en tosin tiedä tästä aiheesta juuri mitään, mutta olen valmis uskomaan Cattonin ratkaisuihin niitä lainkaan kyseenalaistamatta. Todettakoon vielä, että tämä romaani ei nyt siis ole minkään sortin astrologiaa tai muuta höpöä, ei hätää.

Valontuojista ei halua paljastaa liikaa, sillä tarina aukeaa kiehtovasti lukijalleen pala palalta. Se herättää uteliaisuuden ja antaa vastauksia. Se saa pohtimaan elämän haurautta ja arvaamattomuutta sekä ihmismielen loputonta luovuutta äärioloissa. Ja se nostaa syvän kunnioituksen niitä kohtaan, jotka ovat rohkeina lähteneet maailman laidalle etsimään onneaan vastoinkäymisistä piittaamatta.

_____

Toisaalla kirjoitettua: Lumiomena, Nenä kirjassa, Reader, why did I marry him?, Ullan luetut kirjat, Orfeuksen kääntöpiiri, Kirjakaapin kummitus, Kulttuuri kukoistaa, Ja kaikkea muuta, Lukuisa.    

14 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että kirja oli näin vaikuttava. Itselläni se on tuossa kirjaston lukupinossa ja olen silmäillyt kirjaa vähän sillä mielellä, että koskahan sitä jaksaisi taas tuollaisenkin tiiliskiven aloittaa. Mukava kuitenkin tietää, että huimaa tarinaa on luvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin todella paljon, vaikka aikaa lukeminen vei ja aluksi olin vähän ihmeissäni kirjan kanssa, että mitähän tästä nyt oikein on tarkoitus tulla... Suosittelen kyllä, vaikka tämä onkin saanut vähän ristiriitaisen vastaanoton.

      Poista
  2. Tämä oli todellakin haastava (etenkin alkukielisenä), mutta myös oiken kiehtova kirja! Väsyin välillä ja tarinaa olisi voinut vähän tiivistää, mutta pidin onneksi kuitenkin. Täytyisi lukea Cattonilta hänen esikoisensakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kyllä englanniksi oli saanut tästä lähellekään niin paljon irti, nostan hattua! Suomennos on onneksi aivan erinomainen. Hmm, ehkä jonkin verran olisi tosiaan voinut tiivistää, mutta toisaalta itse nautin jaarittelustakin näin taitavan kirjan yhteydessä. ;) Minulla on Cattonin esikoinenkin tuolla hyllyssä, pitää raivata sille tilaa.

      Poista
  3. Tämä on uskomattoman taitavasti kirjoitettu mutta minulle myös paikoin työläs teos. Olipa kiinnostavaa päästä lukemaan sinun ajatuksiasi kirjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ei tosiaan mitenkään ohimennen tule lukaistua, vaan töitä saa tehdä. Hieno kirja.

      Poista
  4. Mukavaa, että pidit Valontuojien lukemisesta. Nyökyttelin tekstiäsi lukiessani, että kyllä kyllä aivan. Silti oma suhteeni tähän teokseen on ristiriitainen. Välillä otti koville, välillä oli hienoja hetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpommallakin lukija voisi tosiaan päästä. Mitähän Catton seuraavaksi keksii? Häneltä voi varmaankin odottaa melkein mitä tahansa. Onneksi saa välillä heittäytyä täysillä tällaisten suurteosten vietäväksi. Lukuharrastusta parhaimmillaan omalta osaltani.

      Poista
  5. Hyvä kuvaus hienosta kirjasta! Käsivoimia todella tarvittiin, tai tyynyapua... Ehkä parasta kirjassa on sen ällistyttävyys, koskaan ei voinut arvata, mitä tuleman pitää. Palkitsevaa, ja hauiskin koheni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja tosiaan palkitsee lukijansa, mutta harmi vaan alkuosa saattaa puuduttaa ja tipauttaa jokusen lukijan pois kyydistä. Nyt odotan innolla Cattonin esikoisteoksen lukemista, se on tuolla hyllyssä nököttämässä.

      Poista
  6. Kiva lukea arviosi tästä. Olen selaillut kirjaa alkukielisenä, mutta kirja jäi sillä kertaa ostamatta, koska teksti vaikutti niin tiiviiltä ja kirja oli melkoinen tiiliskivi muutenkin. Mukavaa kuulla, että suomennos on hyvä. Ehkä luenkin sen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on samaan aikaan tiivis ja lörpöttelevä, sillä tarinaa rakennetaan monesta näkökulmasta yhtä aikaa. Suosittelen, jos löydät sopivan hetken uppoutua Uuden-Seelannin vietäväksi!

      Poista
  7. Ja minä olen onnellinen kun luin tämän sinun juttusi kirjasta. Tämä piti nimittäin jo hankkia jostakin ja lukea, mutta unohdin... Pistän uudelleen korvan taakse! :)

    Uusi-Seelanti kiinnostaa jo sinällään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pitää ehdottomasti lukea, Kaisa Reetta. Luulen, että viihdyt tämän mehevän ja monipuolisen tarinan imussa. Ja Uusi-Seelanti on tosiaan hurjan kiinnostava.

      Poista

Kiitos kommentistasi!