28. syyskuuta 2014

Jari Tervo: Revontultentie



Jari Tervo: Revontultentie
Ulkoasu: Tuula Mäkiä
WSOY 2014
312 s.

Ennakkokappale kustantajalta.


Jari Tervo on minulle kirjailija, jonka tunnen paremmin muista kuin varsinaisista kirjallisista yhteyksistä. Uutisvuotoa tulee katsottua silloin tällöin ja noin ylipäänsä Tervo on minulle tuttu kasvo "julkisesta keskustelusta", ei niinkään kirjoistaan. Olenkin aiemmin lukenut Tervon laajasta tuotannosta vain Laylan, josta kyllä pidin.

Nyt tartuin herran uutukaiseen, kun sitä minulle luettavaksi tarjottiin. En ole lukenut tämän löyhähkön omaelämäkerrallisen sarjan ensimmäistä osaa, Esikoista, ja itsenäisenä jatkona Revontultentietä markkinoidaankin.

Ensin kehut. Tervon tapa käyttää kieltä ja rakentaa kerrontaa on mainio. Hän on jotenkin niin jämpti ja samalla kursailematon, selkeä muttei tylsä. Näin hyvää kieltä lukee ilokseen ja toivoo muidenkin lukevan. Nuoren Jari-pojan ääni kantaa, ja vaikka paikoin mukana on vähän pikkuvanhaa kommentointia ja ehkä jopa nostalgian sävyjä, päiväkirjan kirjoittajaa on helppo uskoa. Nuoruuden vimma ja samalla epävarmuus, lapsenmielisyys ja halu harpata kohti aikuisuutta, niistä kaikista muodostuu kokonaisuus, joka vie 1970-luvun alkuun ja maailmaan.

Toisaalta tämä on ongelma, mutta korostan, että kyse on subjektiivisesta lukukokemuksesta. Olen nimittäin aika kyllästynyt 1970-luvun nostalgiaan. En ole elänyt tuota aikaa, ja siinä mielessä se tuntuu yhdentekevältä. Tai no, eihän historia ole koskaan yhdentekevää, mutta henkilökohtaisella tasolla en viehäty 1970-luvusta millään muotoa. Vuosikymmen muiden joukossa, siinä kaikki.

Revontultentien 1970-luku on kyllä aidonoloinen ja konkreettinen. Perhe matkustaa ryhmämatkalomalle Moskovaan, mikä on suorastaan hersyvä osuus kirjasta. Matkalla oleminen tuntuu muutenkin olevan kirjan keskeinen teema. Päähenkilö on tietenkin ilmiselvästi matkalla ikäkaudesta toiseen, mutta myös hänen perhe-elämänsä on saamassa uutta muotoa äidin vatsassa kasvavan pikkusisaruksen myötä, ja uutta kotitaloakin rakennetaan. Samalla maailmakin muuttuu, on huomenna taas hieman toisenlainen kuin tänään. Keskeistä on myös muistaminen, menneen ja nykyisen välinen ero ja yhteys. Sukulaisten sotakokemukset ja muu menneisyys kiehtoo Jaria.

Olisin toivonut pitäväni Revontultentiestä enemmän. Se on mietitty kokonaisuus, harkittu ja punnittu, loppuun asti työstetty. Ja silti tuskailin sen kanssa, etenin hitaasti sivun kerrallaan, enkä päässyt sukeltamaan kirjan maailmaan. Yritin, mutta meitä ei Revontultentien kanssa ole taidettu tarkoittaa toisillemme.

Esikoiseen en taida tarttua, kun se mitä ilmeisimmin liikkuu samoissa tunnelmissa kuin tämä. Mutta olisin kyllä kiinnostunut tutustumaan Tervon tuotantoon muuten. Kysymys siis sinulle, lukijani. Mikä Tervon teos on lukemisen arvoinen?      

_____

Muita kirjoituksia Revontultentiestä: Kirsin kirjanurkka, Kaiken voi lukea!, Tuijata.

Nyt on täysi kymppi kasassa Suomen Pakolaisavun #lukuhaaste-kampanjaan! Ja vielä on pari päivää aikaa kasvattaa pottia...

17 kommenttia:

  1. Kun en muuta Jari Tervoa ole lukenut kuin Esikoisen ja siitä iloisesti yllätyin, olisiko niin että hän on siihen sittenkin ammentanut ne parhaat osiot nuoruusmuisteloista, ja suvunkin historiasta - voi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, asia jää kyllä vaivaamaan, kun on vain toinen luettuna... mutta ei, Esikoiseen en silti nyt kuitenkaan tartu. ;)

      Poista
  2. Lue Layla, uskon, että pidät siitä. Esikoinen oli tosi hyvä, sillä tykkään Tervon huumorista. Blogistani löytyy näiden lisäksi myös Pyhiesi yhteyteen, joka oli Tervomainen veijaritarina.
    Olen ostanut miehelle Tervon kirjoja, joten kunhan aikaa löytyy, luen niitä lisää.
    Revontultentien olen varannut kirjastosta :)

    VastaaPoista
  3. Nyt huomasin, että olit jo lukenut Laylan ja tykännyt siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyhiesi yhteyteen voisikin olla harkinnan arvoinen!

      Poista
  4. Pidin Esikoisesta aivan hirmuisesti. Tämäkin on takuulla lukulistallani.

    Olen vanha Tervo-fani, vaikka Myyrä vieroittikin minut muutamaksi vuodeksi miehen tuotannosta. Laylakin on lukematta. Sen sijaan Pyhiesi yhteyteen ja Tuulikaappimaa saavat edelleen mielen hykertelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, hykertely kuulostaa hyvältä! Kokeilen jossain vaiheessa.

      Poista
  5. Tervon kirjat ovat vielä lukematta. Jos,luet Pyhiesi Yhteyteen- romaanin, siitä ilmestyy varmasti tänne kirja- esittely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta. :) Kokeile kuitenkin itse, jos Tervo kovasti innostaa. Voinee mennä hetki, ennen kuin seuraava Tervo tulee vuoroon.

      Poista
  6. Hävettää: yhtään Tervon romaania en ole lukenut loppuun, vaikka monia niistä olen aloittanut, mielentila ei ole ehkä ollut oikea. Voisin yrittää tätä elämäkertasarjaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että Tervon lukeminen vaatii oikeanlaisen mielentilan. Esikoista on kehuttu. Ehkä sinun kannattaa kokeilla sitä.

      Poista
  7. Tervon Esikoinen tuli luettua. Kirjassa oli hyvää 70- luvun nostalgisia muistoja herättävät kuvaukset. Jokin kirjassa ei kohdannut minua, kirja oli luettava pakonomaisesti loppuun.
    Sanakäytön Tervo hallitsee, mutta kokonaisuus oli lievä pettymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, ettei tämä Revontultentie siinä tapauksessa tuo tyyliin juuri mitään eroa. Minulla oli välillä vaikeuksia jaksaa lukea kirjaa eteenpäin. Sanankäytöstä minäkin Tervoa kovasti kehun, hänellä on omanlaisensa vahva tyyli, jota hän käyttää taitavasti.

      Poista
  8. Luulisi että historianopettajaa kiinnostaisi Tervon historiallinen sarja : Myyrä, Ohrana ja Troikka - osa historiasta on aika lailla vaihtoehtohistoriaa. Hienoja kirjoja kaikki.

    Itse olen ilmeisesti sopivan ikäinen arvostamaan festivaalikertomusta ja sitä kuinka hyvin Tervo on istuttanut Jorma Ollilan ja Ilkka Kanervan siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy panna lukulistalle, kyllä kiinnostaisi tutustua Tervon tuotantoon laajemmin kuin olen tähän mennessä tehnyt. Luin juuri 1920-30-lukujen rikollisuutta käsittelevän tietokirjan ja Kuukausiliitteen kiinnostavan jutun viimeisestä Suomessa teloitetusta naisesta, ja molempiin esim. ohrana liittyy vahvasti. Silmät auki kirjastossa!

      Poista
  9. Itsekin pidin Revontultentietä teemoiltaan tylsähkönä, vaikka kerronta olikin melko sujuvaa. Kuten monet muutkin, myös itse pidin Esikoista tätä kakkososaa parempana.

    Tuosta Moskovan osuudesta olen kanssasi täysin samaa mieltä, se oli minulle Revontultentien parasta antia! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on jäänyt nolosti Tervon tuotantoon tutustuminen kaiken muun jalkoihin ja tästäkin lukukokemuksesta on kuitenkin jo yli vuosi aikaa... Mihin tämä aika katoaa?! Olen kyllä autuaasti unohtanut jo tämän Revontultentienkin. Piti ihan lukea oma teksti uudestaan, kun kommenttisi tuli. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!