6. heinäkuuta 2013

Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä


Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä
Kansi: Timo Numminen
Otava 2012
350 s.

Kirja saatu blogiarvonnasta.


Onni Happonen uskoo parempaan tulevaisuuteen ja solidaariseen yhteiskuntaan. Hän nousee 1920- ja -30-lukujen vaihteessa kovasti ahkeroimalla Heinäveden kunnallislautakunnan esimieheksi ja haaveissa siintää kansanedustajuus sosialidemokraattien riveissä. Kotona hänellä on vaimo Saimi ja kaksi lasta sekä paljon työtä, jota ei oikein ehdi tehdä kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtimisen viedessä lähes kaiken ajan.

Suurtilallinen Pelkonen ei voi sietää minkään sävyisiä vasemmistolaisia, noita verikoiria ja kunniallisen talonpojan selkänahan ruoskijoita. Onni Happonen on Pelkosen vihalistan kärkipäässä, sillä moisella punikilla ei pitäisi olla mitään asiaa päättäviin tehtäviin. Kommunistien paikka on rajan takana, ei valkoisessa ja puhtaassa Suomessa. Pelkosen renkinä on Pakarinen, nuori punaorpo, jolla ei ole paljon hävittävää, eikä oikeastaan mitään muutakaan.

Vuonna 1930 tilanne alkaa kärjistyä. Lapuan liikkeen hurmiossa Heinäveden isännät kääntyvät yhteisvoimin Onni Happosta ja tämän puoluetovereita vastaan ja muilutukset alkavat raaistua. Happonen kaapataan kunnankokouksesta ja syrjäytetään vallankahvasta. Ajojahti käy yhä järjettömämmäksi ja kiihkeämmäksi. Saimi-vaimon pahat aavistukset täyttyvät vielä hirveämmin kuin hän pelkäsi.

Asko Jaakonahon Onnemme tiellä on vahva esikoiskirja ja vaikuttava lukukokemus. Se ahdistaa ja kauhistuttaa, saa puremaan hammasta ja ihmettelemään ihmisen sydämettömyyttä, järjettömyyttä ja hallitsematonta kiihkeyttä. Tarina pohjautuu tositapahtumiin, ja Onni Happosen tapaus on edelleen lopullisesti selvittämätön. Jaakonaho saa kuvaamansa ihmiset elämään, heihin on helppo uskoa.

Aihepiiri on rankka, jopa pakahduttava. Suomen historiassa on huomattavan paljon kiinnostavia ajankohtia, joista 1920-luvulla alkanut oikeistoradikalismin nousu on ehdottomasti yksi. Siitä lukeminen ja siihen tutustuminen on toisaalta myös ahdistavaa, sillä monet piirteet tuntuvat nostavan päätään uudelleen ja uudelleen. Suvaitsemattomuus, kiihkoilu ja oman asian sokea ajaminen eivät vanhene. Onnemme tiellä kuvaa tätä kaikkea onnistuneesti proosan keinoin.

Päähenkilö on kieltämättä Onni Happonen, vaikka hän jääkin etäiseksi, vain muiden silmin kuvatuksi. Kiihkeä aatteensa mies hänkin on, mutta ei yllä tässä kerrontaratkaisussa lähellekään Pelkosen ja kumppaneiden maanisuutta. Pelkonen on ällöttävä henkilöhahmo, ja paikoin lähes ylilyövän vastenmielinen. Silti uskoin häneen loppuun saakka, sillä, no, pelkosia on. Saimissa on särmää, ja vaikka hän ei saa koskaan taottua miehensä päähän omaa näkökulmaansa, mikään onneton hissukka hän ei ole. Surullinen kyllä, ja tyytymätön moneen seikkaan. Lopulta suuresti etenkin itseensä ja tekemiinsä valintoihin. Renki Pakarinen ei lopulta saa paljon kertojan tilaa, mutta on sitäkin keskeisempi ja hyvin aidon oloinen. Sääliksi toki häntäkin käy.

Onnemme tiellä on helposti lähestyttävä kirja, joka etenee joutuisasti. Etenkin viimeinen kolmannes kulkee kiihkeässä rytmissä ja saa jännittämään tulevia käänteitä, vaikka keskeisimmät niistä ovatkin etukäteen tiedossa. Kukin kolmesta kertojaäänestä vie mukanaan omiin näkemyksiinsä. Tylsistyä ei ehdi, vaikkei kyse sinänsä mistään toimintatrilleristä ole.

Pala kurkussa sitä lopulta sitten on, vihan ja pelon ja kiihkon edessä. Ja toivoo, että joskus vielä osaisimme olla ja elää toisin.

___

Amma kehuu kirjan taidokasta mikrohistoriallista otetta, Jori suosittelee varauksetta, Lukuneuvojan kirja pani miettimään monia asioita, Jaana Märsynaho vaikuttui muun muassa ajankuvasta.

10 kommenttia:

  1. Etäisesti tuo Happosen nimi tuntui tutulta, lienen jostain historiankirjasta siitä lukenut. Saattaisi olla tuo Juha Siltalan Lapuan liike ja kyyditykset 1930, joka muistaakseni oli aika kattava näkemys yhdestä aikakaudesta. Lieneekö tuttu kirja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut, mutta kiitos vinkistä. Aihepiiri tosiaan kiinnostaa, joten toivottavasti ehtisin jatkaa sen parissa edelleen.

      Poista
  2. Kappas, olen juuri lukemassa samaa kirjaa ja ainakin alku on vienyt mukanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, hienoa! Odottelen lopullista mielipidettäsi. :)

      Poista
  3. Ihan ensimmäiseksi on sanottava, että kuva on todella hieno.

    Toiseksi, vaikka suhtaudun hieman skeptisesti historiaan pohjautuviin kirjoihin (jokin kouluaikatrauma varmaan) kirjoitit sen verran palavasti että voisin lukeakin. Lukupino sen kuin kasvaa, mutta kasvakoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katajainen kansa jne. ;)

      Minulla on ollut tuota samaa, tai siis on vaikeaa suhtautua toden pohjalta kirjoitettua, väritettyä proosaa, mutta olen ihan tietoisesti pyrkinyt siitä eroon, ja ainakin Hilary Mantelia on kiittäminen siitä, että prosessi sujuu ihan kivasti. Tämän kirjan osalta auttoi se, että vaikka henkilöt perustuvat todellisuuteen, he olivat minulle vieraita, joten omia mielikuvia ei ollut. Kyllä tämä lukea kannattaa, hieno esikoisteos!

      Poista
  4. Minullakin heräsi kiinnostus tätä kirjaa kohtaan postauksesi ansiosta. Vaikuttaa vetävältä tarinalta.

    Blogissani on sinulle jotakin, käyhän kurkkaamassa kun kerkeät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kivaa! Ja suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Kiinnostava tapaus!

      Poista
  5. Minulla tämä odottelee edelleen hyllyssä lukemistaan. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tarttua tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu! Tämä herättää paljon ajatuksia ja on erittäin sujuva romaani.

      Poista

Kiitos kommentistasi!