Kotimainen kasarikirjakesä: Ukkosenjumalan poika

Arto Paasilinna: Ukkosenjumalan poika
Kansi: Timo Mänttäri
WSOY 2012 (1. painos 1984)
240 s.

Kirjastosta.


Jumalilla on ongelma: suomalaiset eivät enää usko heihin. Muinaisuskon kannattajia on enää muutama kourallinen kristinuskon ja muiden humpuukien vietyä kannatusta viime vuosisatoina. Jotain on tehtävä! Ukko ylijumala määrääkin poikansa Rutjan tekemään matkan maan päälle tehtävänään käännyttää mahdollisimman paljon suomalaisia takaisin esi-isien uskoon. Jumalhahmoisena se ei oikein onnistu, joten Rutja vaihtaa taivaasta alas astuttuaan osia siuntiolaisen antiikkikauppiaan Sampsa Ronkaisen kanssa.

Sampsalla on elämässään omat ongelmansa jo ennen Rutjan ilmaantumista. Suomalainen muinaisusko ei ole Sampsalle vierasta, sillä hänen edesmennyt isänsä tunnusti sitä, mutta noin muuten elämään on osunut kaikenlaista harmittavaa. Sampsa hallinnoi isoa maatilaa, jolla luuhaa väkeä pyörittelemässä peukaloitaan. Punavuoressa sijaitseva antiikkiliike on hänelle sekä henki- että rahareikä, sillä voittoa ei tule, myymäläapulainen aiheuttaa harmaita hiuksia ja verotiedoissakin on jotain mätää. Siinä mielessä Rutjan ilmaantuminen ja osien vaihtaminen tuo Sampsan elämään sopivasti jännitystä ja muutoksia.

Alkaa innokas suomalaisten käännyttäminen, johon virkavallalla tahi pappissäädyllä ei ole juurikaan sanottavaa. Suomalainen yhteiskunta tutisee totisesti perustuksiaan myöten, kun ukkosenjumalan poika käärii hihat ja alkaa hommiin!

Kotimainen kasarikirjakesä -haasteen innoittamana hain jälleen luettavaa kirjastosta. Nyt vuoroon pääsi Arto Paasilinna, jonka tuotannosta olen tähän mennessä lukenut vasta Jäniksen vuoden, josta kovasti pidin (ja jonka sain myös valmistujaislahjana omaankin hyllyyn, kiitos Anne!). Tämä Ukkosenjumalan poika viimeistään sen teki: minusta tuli Arto-fani!

Kirja on hauska ja tarkkakatseinen, sen lukeminen sujuu kuin tanssi, henkilöhahmot ovat sopivissa määrin karikatyyrejä ollen silti uskottavia, ajankuva on herkullisen mehevä. Aivan mainio kokonaisuus! Tarina etenee nopeasti ja muodostaa koukuttavan kaaren, ei tätä olisi malttanut kädestään laskea.

Paasilinna on taitava, todella taitava, mikä ei liene mikään yllätys. Teksti on niin sujuvaa ja lennokasta, että sitä lukee ilolla. Tässä ei ole turhaa, tässä on asiaa, vaikka pilke silmäkulmassa on selkeä ja kirkas. Hihittelin äänettömästi monille lohkaisuille ja huomioille, joita Paasilinna ujuttaa tarinankulkuun. Ihan ääneen tämä ei naurattanut, mutta ei kaiken tarvitsekaan.

Ukkosenjumalan poika käsittelee suomalaista yhteiskuntaa empaattisesti ja silti terävästi. Lavalle marssivat erittäin selkeästi tunnistettavat erilaiset ihmistyypit, huomiota annetaan niin verokarhulle, yritystoiminnalle kuin mielenterveyspalveluille ja ajankuvaa rakennetaan huolella, muttei lainkaan pakotetusti. Itse olen kirjaa vuoden nuorempi, mutta koin sen kuvaaman 1980-luvun todella aidoksi. Sellaista se varmaan olikin!

Ainoa nipotukseni kohdistuu Paasilinnan naishahmoihin. Olisin toivonut edes yhtä kaikin puolin mallikasta naista tarinaan, ja lähimmäksi pääsi verotarkastaja Suvaskorpi, joka hänkin saa lopulta hyvin perinteisen naisihmisen roolin. Mutta kenties tämäkin on sitä 1980-lukua.

Sen sijaan Ukko Ylijumalan kuusi käskyä voisin milloin tahansa ottaa omaksi huoneentaulukseni:

1. Muista pelätä Ukkosta.
2. Älä ole pienille paha.
3. Suojele elämää.
4. Kunnioita vanhoja ihmisiä.
5. Elä ihmisiksi.
6. Älä anna periksi.

Näitä sietää miettiä.

___

Nopealla haulla en löytänyt muita blogikirjoituksia Ukkosenjumalan pojasta. Haastankin juuri sinut siellä lukemaan tämän mainion kirjan mitä pikimmin!

Osallistun kirjalla Kotimainen kasarikirjakesä -haasteeseen ja saavutan ensimmäisen tason, Jonna Tervomaan!