Se virallinen lukumaratonpostaus

Aivan kaikkea ei sentään tällä(kään) maratonilla
saada luettua...

Blogistanian kesälukumaraton, osa II starttaa omalta osaltani juurikin nyt. (Muiden tunnelmia pääsee tarkastelemaan kustakin blogista erikseen, ajantasainen koonti on tarjolla Hys, äiti lukee nyt! -blogissa.) Jos VR suo, juna on lähtenyt liikkeelle klo 16.25 ja parhaillaan luen jo ensimmäistä maratonkirjaani. Lähetän tämän postauksen eetteriin ajastetusti, ja mikäli mahdollista, päivitän tilannetta jo junamatkan aikana. Jos netti pätkii, palaan asiaan vasta kotiin päästyäni seuraavan vuorokauden puolella.

Kotona odottaa vino pino potentiaalisia kirjoja, mutta kuten edellisessä lukumaratonpostauksessani mainitsin, olen ollut jo useamman päivän tien päällä ennen maratonia, joten olen joutunut tekemään tiukkaa karsintaa junaosion lukemisia ajatellen. Raideosuudella mukanani ovat seuraavat opukset:

Maria Peura: Valon reunalla
Sarri Nironen: Tähdenpeitto
Jonathan Swift: Ohjeita palvelusväelle
Kurt Vonnegut: Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater
sekä kitalaenpuhdistusnovelleja varten Kjell Westö: Rennot suosikit

Jos nyt näissä ei ole riittävästi, mukana on myös keskeneräinen Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tytär.

Eiköhän näillä yksi pendolinomatka taitu! Nyt vaan sormet ristiin, ettei samaan vaunuun eksy kovaäänisiä puhelinjuoruilijoita tahi muunlaista lukurauhan häiritsijää.

***

Klo 16.30–17.35

Ensimmäinen kirja luettu ja Oulu ohitettu. Maratonin aloitti Sarri Nirosen haikeankaunis Tähdenpeitto (WSOY 2012, 129 s.), tarina kahdesta helsinkiläisestä lukiolaisesta, Joonasta ja Riinasta, jotka eivät kohtaa toisiaan kuin yhden hihan kosketuksen verran, mutta elävät sen sijaan tahoillaan abivuoden kevättä, mielet täynnä epävarmuutta ja toiveikkuutta, uskoa tulevaisuuteen ja nöyryyttä sen edessä. Kiehtova kirja, josta en kuitenkaan osaa vielä päättää, pidinkö vai enkö.

Toistaiseksi junaolosuhteet ovat olleet suotuisat. Lasten ääniä (ja korkeita kiljumisääniä) kuuluu aika ajoin, muuten on rauhallista, vaikka juna on täynnä.

Aikaa kulunut: 1 h 10 min
Luettuna: 1 kirja / 129 s.

***

Klo 18.05–19.25

Luin Kitalaenpuhdistusnovelliksi Kjell Westön Rennot suosikit -kokoelman (Otava 2004) aloitusnovellin Elsie-täti (vuodelta 1989, 14 sivua). Novellissa eletään loppukesää suomenruotsalaisen perheen huvilalla, ja persoonallisen Elsie-tädin vierailu on jälleen kerran kesän kohokohta perheen nuorelle pojalle. Elsiellä on kuitenkin omat haasteensa arjessa ja perheyhteisössä, eikä vierailun jälkeen mikään palaa enää ennalleen. Tuskin maltan odottaa jatkoa Westön novellien parissa, sen verran hyvältä tämä ensimmäinenkin jo vaikutti!

Toisena kirjana ahmaisin Jonathan Swiftin postuumisti julkaistun Ohjeita palvelusväelle -teoksen (Loki-Kirjat 2010, 108 s.). Kyse on satiiristen pikkutekstien kokoelmasta, joka irvailee sekä isäntäväelle että palveluskunnalle. Teoksessa on omat ohjeensa sekä koko palveluskunnalle että useammalle eri ammattilaisryhmän edustajalle erikseen. Ihan hauska kirjanen, joskin vähän puuduttava.

Lapset kirkuvat edelleen ja juna seisoo Oulaisissa ratatöiden vuoksi. Myöhässä siis ollaan jo nyt, mutta eipä tuo haittaa – ainakin meikäläisellä on tekemistä!

Aikaa kulunut: 3 h 5 min, josta lukuaikaa 2 h 25 min.
Luettuna: 2 kirjaa + 1 novelli / 251 sivua.

***

Klo 19.45–22.05

Kitalaenpuhdistukseen käytin toisen Westön novellin, tällä kertaa se oli nimeltään Kabana (1989, 15 s.). Novellissa nuori mies, opiskelija Martin pestautuu mutterivarastoon töihin ja kohtaa duunarielämän ja oman ylemmyydentunteensa väistämättömän yhteentörmäyksen. Ihastuttavaa Helsinki-kuvaa ja aitoa tunnetta, tykkäsin tästäkin paljon!

Kolmas kirja oli Maria Peuran vavahduttava Valon reunalla (Teos 2005, 165 s.). Yksinkertaisesti upea teos, raadollinen kuvaus siitä, mitä on kasvaa lapsesta nuoreksi naiseksi raa'assa pohjoisessa. Tunnelma on tiivis ja paikoin tosi ja kuvitelma sekoittuvat, mutta täytyy todeta, että tämäkin Peuran teos iski ilmat pihalle keuhkoista. Omaa lukutunnelmaani paransi entisestään se tosiasia, että olen juuri palaamasta reissulta hyvin samoilta seuduilta, joista Peura kirjoittaa. Huh, tästä on kirjoitettava kunnon postaus myöhemmin.

Hain ravintolavaunusta kahvia (2,30 e) ja söin eväänä olleet mansikat ja salaatin. Lapset ovat hieman rauhoittuneet, mutta toki kaikenmoista elämää on ympärillä edelleen. Olemme ohittaneet Seinäjoen ja juna on edelleen noin tunnin myöhässä aikataulusta. Ei haittaa. Tällä kertaa jo matkalla oleminen tuntuu erityisen makoisalta.

Seuraavaksi kyllä jotain vähemmän haastavaa kuin Peuran kirja. Onneksi nappasin muutaman kirjan mukaani tänään Ylitornion kirjaston poistohyllystä, joten valinnanvaraa on hieman enemmän kuin alunperin suunnittelin.

Aikaa kulunut: 5 h 50 min, josta lukuaikaa 4 h 45 min.
Luettuna: 3 kirjaa + 2 novellia / 431 sivua.

***

Klo 22.30–22.50

Kolmas novelli Westön kokoelmasta, nimeltään Pätkästy kitarasoolo (1989, 20 s.), oli aikamoinen mahaplätsäys. Novelli kertoo nuupahtaneen bändin kitaristista, joka saa vielä yhden mahdollisuuden musiikkimaailmaan osallistuessaan nousussa olevan yhtyeen levyntekoon vierailevana kitaristina. Aika on kuitenkin ajanut ohi sekä kitaristista että hänen musiikillisista ambitioistaan.

Plääh, ei kiinnostanut. Muusikoiden sieluntuska ja levytysviikkojen stressi – ei herätä intoa. Novellin kertojassa on kiinnostavia puolia, mutta homma ei päässyt etenemään niin pitkälle, että olisin lopulta erityisemmin halunnut tietää hänestä lisää.

Mutta eipä tässä mitään, jatketaan jollain muulla. Tämä jääköön viimeiseksi junapäivitykseksi, ohitimme juuri Tampereen ja juna on enää 45 minuuttia myöhässä. Matkustusseura on vaihtunut vähitellen lapsiperheistä nuorisoon, pari interreilaajaakin osui yhdelle välille. (Pääsisipä itsekin...!)

Seuraavan kerran palaan siis maratonasiaan kotoa!

Aikaa kulunut: 6 h 30 min, josta lukuaikaa 5 h 5 min.
Luettuna: 3 kirjaa + 3 novellia / 451 sivua.

***

Klo 23.00–00.30 ja 9.00–10.05

Kotiin on palattu, yöunet nukuttu, kissaa (ja miestä) rapsuteltu ja aamupala syöty. Sekä maratonin neljäs kirja luettu. Se sai luvan olla Timo Sandbergin armaaseen lapsuudenkaupunkiini Järvenpäähän sijoittuva dekkari Kihokki (Karisto 2002, 260 s.), jonka ostin eilen viime hetkillä kirjaston poistohyllystä. Hyvä että ostin, tämä toimi hyvänä yökirjana junamatkan viimeisellä etapilla ja onnistuneena alkuna maratonin toiselle puoliskolle.

Tarina ei ole kummoinen. Toimittaja Anitan ystävä ja työtoveri Orvokki katoaa kesken risteilyn. Poliisi pitää tapausta itsemurhana, mutta Anita tietää Orvokilla olleen monta rautaa tulessa ja niin paljon pelissä, ettei itsemurhasta voi olla kyse. Juttuun sotkeutuu muun muassa sisäministeri sekä paikallinen teollisuuspamppu. Lisäksi selvitellään Järvenpäässä vellovaa huumekauppaa.

Oli hauskaa lukea kirjaa tuttuakin tutummilta seuduilta, ja Sandbergin tyyli on vetävä ja mutkaton. Erityisen jännittävä tämä tarina ei kuitenkaan ollut, eikä arvoitus siinä mitenkään erikoinen. Mutta oikein hyvää viihdettä yhtä kaikki.

Tänään on vielä monta tuntia aikaa lukea, mutta nyt kun olen taas kotona ja omien kirjahyllyjen äärellä, valinnanvaraa on melkein liikaakin. Seuraavaksi joka tapauksessa jotain muuta kuin dekkari.

Aikaa kulunut: 17 h 45 min, josta lukuaikaa 7 h 40 min.
Luettuna: 4 kirjaa + 3 novellia / 711 sivua.

***

Klo 10.25–12.30

Aamupäivän rutistuksessa innostuin ahmaisemaan kaksi kirjaa. Luin Tšuner Taksamin toimittaman Siperian kansojen satuja -teoksen (Idiootti 2013, 141 s.), johon on koottu pienten, osin jo katoamassa olevien siperialaisten kansojen kansanperinteestä ammentavia satuja. Kantavia teemoja ovat paimentolais- ja metsästyselämä, eläimet ja luonto sekä ihmisen luonne. Muutama satu ja erityisen hyvin mieleen, esimerkiksi surullinen kalmukki-kansan Lootus, jossa etsitään maailman kauneimmalle neidolle maailman kauneinta kukkaa sekä jakuuttien Karah-simiriki, jossa viisas tyttö peittoaa yhteistyöllä ilkeän äitipuolen ja siskopuolen juonet.

Satujen lisäksi luin Eric-Emmanuel Schmittin Oscar ja Roosamamma (Like 2005, 109 s.), jossa kuolemansairas 10-vuotias Oscar-poika elää viimeisiä päiviään sairaalassa kirjoittaen ilkikurisia ja tarkkasilmäisiä kirjeitä Jumalalle. Lempeä kirja, josta jäi hyvä mieli.

Huh, pää tuntuu aika raskaalta, mutta tästä jatketaan vaan. Kohta on ehkä tankkauksen aika, huoltojoukot ovat luvanneet sitruunaista lohipastaa, nam!

Aikaa kulunut: 20 h 10 min, josta lukuaikaa 9 h 45 min.
Luettuna: 6 kirjaa + 3 novellia / 951 sivua.

***

Klo 12.55–14.10

Seitsemäs kirja oli Bo Carpelanin Kaari – Kertomus kesästä joka oli toisenlainen kuin muut kesät (Otava 1984, 134 s.). Tarina kertoo nuoresta pojasta, Johanista, joka viettää kesän merenrantamökillä vanhempiensa ja persoonallisten mökkinaapureidensa kanssa. Kesä muuttaa monia asioita: ehditään kohdata sairautta, luonnonvoimia sekä ihmissuhteiden kiemuroita. Johan oppii paljon itsestään ja muista – kesä on kasvun aikaa.

Sympaattinen kesäkuvaus ja ensimmäinen lukemani Carpelanin kirja! Pidin kirjan tunnelmasta, joka on leppoisa muttei laiska, tunnelmallinen muttei liian runollinen. Nuori Johan tuntuu ikäänsä (11 vuotta) nähden turhan kypsältä, mutta toisaalta se vahvistaa kirjan sanomaa kasvusta ja kehityksestä, aikuistumisen alusta.

Tankkaus oli onnistunut, ruoka oli törkeän hyvää! Nyt jaksaa maaliviivalle saakka. Pitäisi varmaan tehdä tiukkoja päätöksiä, sillä luulen seuraavan kirjan jäävän maratonin viimeiseksi. Lukuaikaa on vielä himpun yli kaksi tuntia, klo 16.30 saakka. Vaihtoehtoja riittää, liikaakin. Apua!

Aikaa kulunut: 21 h 50 min, josta lukuaikaa 11 h.
Luettuna: 7 kirjaa + 3 novellia / 1085 sivua (tonnin tavoite täyttynyt!).

***

Klo 14.30–16.30

Huh, done and done! Maraton kunnialla suoritettu, nyt päässä humisee.

Viimeisenä kirjana luin vuosikausia hyllyssäni muhineen uusiseelantilaisen Witi Ihimaeran Valasratsastajan (Like 2003, 159 s.), joka kertoo modernisoituvan maailman ikeessä kamppailevasta maoriheimosta, joka odottaa turhaan uutta johtajaa – sitä, joka osaa puhua valaiden kieltä. Heimoon syntyy tyttö, Kahu, jolla on kaikki merkit johtajuudesta, mutta jota heimon vanhin, Kahun isoisoisä, ei hyväksy. Kaunis teos, surullinenkin, mutta toivon pilkahdus näkyy. Kiinnostava luettava, vaikka mukana on paljon maorikielisiä sanoja, joita piti hieman luntata sanastosta.

Valasratsastajan jälkeen aikaa jäi vielä yhdelle Kjell Westön novellille, joka on nimeltään Merkitty (1989, 46 s.). Novelli pohtii journalistin etiikkaa ja lehtien ja median valtaa ja sen käyttöä kiinnostavana mosaiikkina, osin suorana kerrontana, osin "haastatteluna". Huomattavasti kiehtovampi kuin edellinen novelli kokoelmassa!

Nyt on pää tyhjä ja tunkkainen. Ihan heti en taida uudelle maratonille lähteä. Sen sijaan luulen, että illalla tekee jo mieli lukea jotain... Olipahan taas ihmiskoe, ja oli hauskaa "suorittaa" alkuosa junassa. Tulipahan vaihtelua lukupaikkoihin ja oltua liikkeessä lukiessa.

Juuri nyt ei irtoa oikein muuta. Palaan koontihengessä asiaan varmaan myöhemmin tänään. Nyt hyppään pyörän selkään ja lähden tutustumaan erääseen ihastuttavaan koiraan.

Suurkiitokset kannustuksesta ja onnittelut oman maratoninsa puuskuttaneille!

Aikaa kulunut: 24 h, josta lukuaikaa 13 h. 
Luettuna: 8 kirjaa + 4 novellia / 1290 sivua.