Jarmo Ihalainen: Perheestä ja alastomana juoksemisesta

Jarmo Ihalainen: Perheestä ja alastomana juoksemisesta
Kansi/ulkoasu: Toni Knuutila/Riikka Majanen
Sammakko 2012
231 s.

Kirjastosta.


Huvila meren rannalla. Lapsuus ja lapsuuden loppu. Sisaruussuhteet. Vanhempien paljastuminen ihmisiksi. Perheyritys. Väljähtänyt parisuhde. Taikajuoma. Päätös ja valinta.

Sofia ja Roosa Wiksten ovat huonekaluyrityksen tulevia perijöitä, kaksi varsin erilaista siskosta. Heidän lapsuutensa kesiin kuului merenrantahuvila, purjeveneillä saapuvien yhteistyökumppaneiden kestitseminen ja naapurihuvilan "tädit", taiteilijapari Gudrun ja Fredriksson taikajuomineen, maljapuheineen ja kesäjuhlineen. Aikuiseksi kasvaneina Sofia ja Roosa joutuvat käymään läpi sekä lapsuutta ja sen totuuksia että aikuisuuteen kuuluvaa, tahtomattomasti niskaan putoavaa vastuuta. Hieman raotetaan myös Wiksten Oy:n perustajan, Sofian ja Roosan isoisän, menneisyyttä.

Olin viime huhtikuussa Nuoren Voiman Liiton järjestämällä Prosak-klubilla muutaman ystäväni kanssa katsomassa ja kuuntelemassa Veronica Pimenoffia ja Jarmo Ihalaista. Kummankaan tuotanto ei ollut tuttua, mutta harvemmin sanon kirjallisille tapahtumille ei, etenkään jos niiden yhteydessä voi nauttia muutaman oluen. Ihalaisen kirjan Perheestä ja alastomana juoksemisesta olin kyllä bongannut parista kirjablogista (Kirjavasta kammarista, Luetuista, lukemattomista ja Booking it some more -blogista nyt ainakin), mutta mitenkään erityisesti se ei ollut herättänyt kiinnostustani. Prosakissa kirja alkoi kuitenkin herätellä, ja viimeistään kirjailijan ääneen lukema pätkä sävähdytti. Kirja päätyi TBR-suunnitelmiini. (Prosak-klubin tallenteen voi halutessaan katsoa täällä.)

Sävähdys oli aiheellinen, todellakin. Tässäpä erinomainen kirja nimittäin! Ihalaisen kynä on sopivan kevyt ja kiusoitteleva, se houkuttelee kääntämään aina vain uuden sivun ja pureskelemaan lukemaansa, rypistämään otsaa ja hymähtelemään. Merenrantamiljöö on sanalla sanoen ihastuttava, vaikkei tunnelma huviloilla aina ole niin hyvä. Tai ehkä juuri siksi.

Perheestä ja alastomana juoksemisesta kulkee useassa ajassa, samojen ihmisten asioita pyöritellen. Se kuvaa melankolisesti sitä, kun lapsuus vaihtuu nuoruuteen ja sitä, kuinka jossain vaiheessa on hyväksyttävä se, että on aikuinen nyt ja lopun ikäänsä. Samalla pöyhitään perhesalaisuuksia ja huonoja päätöksiä, tehdään valintoja, jotka on joko pakko hyväksyä tai joita katuu, mutta jotka on tehtävä. Sofia ja Roosa ovat kiinnostavia hahmoja, sillä he onnistuvat kääntämään kuviota ympäri näkökulman muuttuessa. Alkuun pidin Roosaa epämiellyttävänä, kun asiaa Sofian silmin katsotaan, mutta kun Roosa pääsee itse ääneen, ikäviä fiiliksiä irtoaakin Sofiasta. Kumpikaan ei todellakaan ole täydellinen siskona, tyttärenä tai kumppanina.

Naapurin taiteilijat, Gudrun ja Fredriksson ja Gudrunin pohdiskelu siitä, lähteäkö vai jäädä, on kaikkein paras osa tarinaa. Naiset ovat aitoja, sympaattisia ja ärsyttäviä. Juuri sellaisia aikuisia, jollainen jokaisella lapsella pitäisi lähellään olla. Jos minulta joskus kysytään, keiden kirjallisten henkilöiden kanssa haluaisin tavata oikeassa maailmassa, vastaus on nyt selvä.

Tässä kirjassa on paljon ja silti se pysyy hyvin kasassa, se on huolellisesti koottu paketti. Lukeminen oli ilo, ja tästä kirjasta saa todellakin nauttia. Lopun kuviot ehkä lyövät hieman yli, mutta toisaalta olin lukenut koko kirjan yhtä hengästyneenä, joten pieni sykkeen kohotus ei tuntunut enää missään.

Lue tämä. Tämä on hyvä.