Paluu todellisuuteen

Opetustaulu, jonka käytöstä saisi nykyaikana
luultavasti vähintään varoituksen väkivaltaisen
sisällön vuoksi.

Kesä jatkuu ikuisuuden, on jatkunut jo. Elämässäni lumetodellisuudessa voi lukea joka yö kolmeen saakka ja nukkua niin kauan kuin haluaa, paitsi jos mies tai kissa herättää. Aamukahvi kestää kauan, Hesarin selailu ei. Kalenteri on aivan tyhjä, ainakin kaikesta velvoittavasta. 

Ei ole kauan. Ensi viikolla menen hoitamaan asioita uuteen työsuhteeseeni liittyen (joka muuten virallisesti alkaa huomenna, hullua!) ja 12.8. onkin sitten jo tohinaa luvassa. Jännittää, myönnän. Eniten tietenkin uusi työpaikka uusine kollegoineen ja tietysti ne oppilaat. Toisekseen se, miten tällaisesta viikkokaupalla jatkuneesta joutilaisuudesta pääsee kiinni arkeen. Pakkohan se on, mutta mietityttää. Ja minulle ihan uusi työnkuva takaa sen, että siirtymä tulee tapahtumaan rysähtäen. Toivottavasti stressi ei hyökkää niskaan, toivottavasti osaan taas olla vähän enemmän ammattilainen. Opettelua, opettelua, sitähän se. Joka päivä.

Pankissakin pitäisi asioida ja neuvotella, enkä jaksaisi yhtään. Ja uusi verokortti, se on tarpeen, kun palaan kunniallisten palkansaajien joukkoon. Kelasta ei kuulu pihaustakaan, joten edessä on tiukkaa pihistelyä ensimmäiseen palkkapäivään saakka. En uskalla edes toivoa saavani työttömyyskorvauksia ennen sitä. Onneksi ei tarvitse murehtia tätä kuviota uudelleen ainakaan vuoteen. Ihmettelen, kuinka ihmiset pysyvät järjissään pidempään byrokratian kanssa painiessaan. 

Aivot tuntuvat nollaantuneen, missä on sekä hyvät että huonot puolensa. On ihanaa olla rento (niin rento kuin tällainen takakireä pingottaja nyt kykenee olemaan) mutta samalla mielessä kolkuttaa paluu realismiin. Kai se on merkkinä siitä, että tämä kesälomailu alkaa olla päätöksessään ja mieleni on jo kiinni todellisuudessa. Mietin jo ennen juhannusta työkuvioiden selviydyttyä, millaiset näistä viimeisistä viikoista tulee stressitasoltaan, sillä uusi työni on tosiaan jälleen kerran aivan jotain uutta, ja joudun muun muassa opettamaan aineita, joista minulla ei suoraan sanoen ole minkäänmoista haisuakaan... (tai on, jos kymmenen vuoden takaiset lukio-opinnot lasketaan.) Mutta ehkäpä näihinkin tulee selvyyttä ensi viikolla, kun saan käteeni työjärjestyksen ja tapaan tulevat kollegat. Yhteistyö, toivottavasti se toimii. Muuten ei mistään tule kyllä mitään.

Vaikka minua kovasti jo jännittää, vähän pelottaakin, olen silti aika innoissani. Kesä ilman velvollisuuksia on ollut juuri sitä, mitä olen tarvinnut, vaikkei se taloudellisesti ole niin fiksua ollutkaan, mutta kyllä minä jo kaipaan töihin ja tekemään jotain järkevää. Se into, jolla edellisen työni aloitin, ei ehkä ihan sellaisenaan palaa, mutta odotan jotain edes läheltä liippaavaa vähitellen syntyvän. Ihmisammatissa on ainakin se hyvä puoli, että kahden viikon päästä olen tavannut noin 200 uutta ihmistä ja tiedän jo silloin, että yllätykset ovat vasta edessä. Ja niitä tulee riittämään seuraavaksi vuodeksi.

Jospa sitä kuitenkin yrittäisi vain oleilla nämä jäljellä olevat vapaat hetket. Niistä tuskin tulee ylitarjontaa ainakaan lukuvuoden alkupuolella olemaan. Joten taidanpa jatkaa hyväksi havaittua yölukemista, pitkään nukkumista ja rentoilua. Ainakin vielä puolitoista viikkoa.