29. heinäkuuta 2013

Maria Peura: Valon reunalla


Maria Peura: Valon reunalla
Kansi: Eeva Koivu/Ilona Ilottu
Teos 2005
164 s.

Saatu lahjaksi.


Kristiina kasvaa pohjoisessa, siellä, minne junakaan ei haluaisi pysähtyä. Hän on perheensä ainoa lapsi, jonka on selvittävä lapsuudesta nuoruuteen lääkkeistä riippuvaisen, masentuneen äidin ja viinaa juovan, vieraita sänkyjä kouluavan isän kanssa. Onneksi on taito selvitä pois kidutuspiirin keskeltä, edes yksi ystävä, ja tietenkin Kari, jonka mopon kyydissä voi paeta erämaamökeille tai junaradan varteen, tekemään sitä, mitä nuoret nyt tekevät.

Valon reunalla on hengästyttävä, mieleenpainuva, ahdistava ja kaunis kirja. Sen tarina on sellainen, jonka on lukenut ennenkin, ja toisaalta se on jotain aivan muuta ja aivan toisin. Nuoren tytön kasvukivut kuvataan raadollisesti ja läheltä, pohjoisen kyläyhteisön elämä samaan aikaan kontrolloi ja on uskomattoman välinpitämätön, perhe-elämä on itsensä irvikuva.

Peura käyttää kieltä niin taitavasti, ettei voi kuin ihmetellä, hidastaa ja palata paikoin takaisin. Luvut ovat lyhyitä, dialogissa kuuluu pohjoinen, kieli taipuu ja kaartuu olematta pätkääkään teennäistä.

Voisi ajatella, ettei kotimaista ahdistusta jaksaisi lukea enää yhtään kertaa. Voisi ajatella, että alkoholismin, masennuksen ja huonon vanhemmuuden tematiikka on loppuun kaluttu. Voisi ajatella, ettei heräävään naiseuteen ja seksuaalisuuteen ole enää mitään sanottavaa. Pyh. Maria Peura osoittaa luulot turhiksi.

Pohjoinen pikkukylä on kaukana eksotiikasta, vaikka joki virtaa vuolaana, metsä huokaa ja ihmiskohtalot jäytävät. Peuran tekstissä koti saa uusia merkityksiä. Se on jotain, missä ei halua olla, jotain, mistä haluaa pois. Se on jotain, jota ei koskaan ollutkaan. Eikä kukaan edes luullut niin.

Valon reunalla kertoo myös pieleen menevästä kasvusta, vinoutuvasta kehokuvasta, mielen sairastumisesta. Kristiinan kasvu naiseuteen ei saa tukea kotoa, jossa sitä ei haluta hyväksyä. Sen sijaan tuloksena on syömishäiriö ja sen tarjoama ahdastakin ahtaampi maailma.

Tuntuu, etten millään saa tehtyä tälle kirjalle riittävästi kunniaa. Se on uskomaton lukukokemus, joka iskee ilmat pihalle keuhkoista, saa ahmimaan itkettävän taitavaa suomen kieltä rivin ja sivun toisensa perään ja vahvistaa käsitystäni Maria Peurasta kenties voimakkaimpana ja puhuttelevimpana kotimaisena nykykirjailijana.

___

Lue myös Mari A:n ja Nooran näkemykset.

10 kommenttia:

  1. Onneksi tämä kirja löytyy luettavien pinostani, vaikuttava arvio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue pian, kiinnostaa tietää, mitä pidät!

      Poista
  2. Kiitos linkityksestä! Oli kiinnostavaa lukea oman tekstisi ohella, että mitä mieltä sinä olet kirjasta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli vähän erilaiset tunnelmat tästä kirjasta, mutta sehän tekee asioista useimmiten vain mielenkiintoisempia. ;)

      Poista
  3. Juuri samoilla fiiliksillä minäkin tätä kirjaa muistelen. Tuoreesti ja hienosti kirjoitettu, riipaisee syvältä. Ja on vielä kielellisesti niin huikea ja kaunis.

    Pohjoinen, senkin tuntee ihan iholla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä omaa tunnelmaani lisäsi vielä se, että luin tätä juuri kun olin matkalla pois samoilta seuduilta, joista Peura kirjoittaa. Ja kun ne ovat minulle tuttuja paikkoja.

      Tai sitten Peura on vain yksinkertaisesti nero. Olen aika varma siitä. ;)

      Poista
  4. Naiden ylistyssanojen jalkeen tama tosiaan paatyy lukulistalle!

    VastaaPoista
  5. Tämä täytyy siis lukea! Kiitos esittelystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen suuresti. Onhan tämä rujo ja rumakin, mutta jokin siinä iski ihan satasella.

      Poista

Kiitos kommentistasi!