Pääntyhjennystä ja pari sanaa muustakin

Pysytellään samoilla linjoilla kuin viime viikolla: ajan tappamista ei todellakaan ole tarvinnut harjoittaa. Itse asiassa pitkästä aikaa on sellainen olo, etten ehdi enkä edes jaksa esim. lukea. Kummallista. No, tapani mukaan kirjoja on toki kesken, mutta tällä hetkellä kaipaisin kyllä jotain kunnolla mielen räjäyttävää mäjäytystä kirjallisessa muodossa. (Lukupiiriä varten tahkoamani Kalle Päätalon Koillismaa ei suoranaisesti vahvista uskoani maailmankaikkeuden – tai kirjallisuuden – tasapainoon. Hyvänen aika että niitä sivuja riittää, mää sanon!)

Ideoita varmoiksi nakeiksi? Anyone? Please?!!

G etenee painollaan. Tosin tänään paikallismediassa uutisoitiin, että yliopistossamme on juuri äsken salaa ja varkain siirrytty järjestelmään, jossa gradut arvioidaan "kuin mikä tahansa opintosuoritus" arvosana-asteikolla 1–5. Mielenkiintoista. Ihan uteliaisuuttani ajattelin selvittää, miten on mahdollista, että päätös on tehty kesäkuussa ja astuu saman tien uuden lukukauden alussa voimaan. Olen aina luottanut siirtymäaikoihin, hitto soikoon! Nytkin sellaisen suojissa pakerran, kun on nyt sitten vähän ottanut aikaansa tämä opiskelu. Tampereellahan siis opiskellaan nykyään tutkinto-ohjelmissa, ei enää (niin) pääainevetoisesti kuin ennen. Olen ollut laiska ottamaan asiasta selvää, sillä se ei tosiaan tule minuun sinänsä vaikuttamaan. Olisi ehkä pitänyt, olisin viisaampi. Eikä olisi tarvinnut paniikissa selailla internetin syövereistä esiin vanhoja opinto-oppaita asioiden varmistamista varten.

Niin, viime perjantaina oli tosiaan se Into Kustannuksen järjestämä blogitapahtuma, jonne minäkin lopulta uskaltauduin paikalle (en naamioitunut). Oli jännittävää ja kivaa tavata ihmisiä ruutujen takaa, ja kustantamolle lähtee tästä osoitteesta iso kiitos moisen tapahtuman järjestämisestä. Paikalla olivat bloggareiden lisäksi kirjailijat Laura Gustafsson ja Saara Henriksson. Mielenkiintoista keskustelua heräsi! Varsinaisen bloggarimiitingin jälkeen alkoi Innon, Rosebudin ja Voiman yhteissynttärit, joissa tuli hengailtua hyvän aikaa. Kiitos seuralle, oli hauskaa turista kanssanne!

Viikonloppuuni kuului mukavan perjantain jälkeen lauantaiset tuparit lapsuudenkaupungissani ja sunnuntaina vielä serkunlapsen ristiäiset. Kun serkkuni edellinen lapsi kastettiin syksyllä 2009, vollotin silmät päästäni, joten tällä kertaa olin varustautunut ainakin lähes vedenkestävällä meikillä. Ei tarvinnut vollottaa, tilaisuus oli lämminhenkinen ja rento ja pappi aivan hurmaavan charmantti. Jopa tällainen kylmäsydäminen pakana herkistyi pohdiskelemaan. Tällaisia kirkonmiehiä (ja -naisia) tavatessani alan aina uskoa, että Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on vielä toivoa ja mahdollisuus elää oikeasti nykyajassa. Sitä näkemystä pääsevät aivan liian usein horjuttamaan kaiken maailman päiviräsäset ja luthersäätiöt. (Enkä tiedä, kiinnostaako tai tarvitseeko kirkkoa kiinnostaa siihen kuulumattoman ihmisen mäkinät, mutta kunhan tässä annan tuulen heiluttaa huulia.)

Tosin kyllä nykyaikainen kastemenettely – sen verran kuin sitä olen päässyt todistamaan – hakkaa gradua varten läpikäymäni muistitiedon kuvaamat 1900-luvun alun tilaisuudet mennen tullen. Enää ei ainakaan kasteen yhteydessä kirkoteta äitejä, noita saastaisia synnintekijöitä. Eikä taideta kovin paljon puhua siitäkään, kuinka lapsi on paholaisen viettelyksille altis. Tai mitä näitä nyt on, wanhan hywän ajan malliin.

Työpäiviä on jäljellä kuusi. Ennen seuraavaa (joka on perjantaina) pitäisi päästä aika paljon pitemmälle kirouksenani olevan Fortunes of Historyn kanssa. Ja napunapunaputtaa lisää tekstiä. Mutta tänä iltana taidan enää vain lukea.

Jos vain keksin, mitä.