Oikeassa paikassa

Seitsemän päivää opena takana. Voi luoja tätä museon hiljaisuutta! Kuulee omat ajatuksensa, voi juoda rauhassa teetä, kukaan ei näytä keskisormea, heittele huonekaluja tai koe oikeudekseen tentata minulta kaikkea henkilökohtaista kengänkoosta lemmikkeihin, poikaystäviin, punasteluherkkyyteen ja olemassaoloni oikeutukseen saakka. Niin, ja ihan ehtii tällä lailla työajalla kirjoitella blogia. No, tämä on neljänneksi viimeinen vuoroni täällä. Ja on tänään pari opastustakin.

Oli silti ihanaa. Ja kamalaa. Viikossa ehdin tavata satakunta oppilasta, joista osan useampaan kertaan. Nimiäkin opin jo jokusen. (Luonnollisesti nimenomaan niiden, joiden nimiä piti käyttää pääasiassa korotetun äänenvoimakkuuden kera. Sitten kun olen oikea ope, opettelen piruuttani ensin kaikkien kilttien, hiljaisten ja tavallisten nimet. He ansaitsevat sen.) Sijaistamani opettaja laittoi hyviä ohjeita, mutta sovelsin omin päin ja sain siitä kiitosta. Aine ei ollut omani, mutta mukava se silti oli. Kertaakaan en kuullut klassikkokysymystä "miks meiän pitää opiskella tällasta?!". Etenkin eilen kaikki meni jo suorastaan putkeen, kun teinien ei tarvinnut enää vetää niin kovaa roolia - olivat jo tottuneet naamaani. Hyväksyneet tosiasiat. Osa tuntui aidosti pettyneiltä sanoessani, että olen viimeistä päivää. Lämmitti sydäntä. Oikeasti.

Osaa ei tule hetkeksikään ikävä.

Aikamoinen tuo koulumaailma on. Monet asiat on kuullut jo tuhanteen kertaan, muttei niitä tajua, ennen kuin ne ovat siinä naaman edessä. Vittuilu, haistattelu ja riehuminen on jokapäiväistä ja kokoaikaista. On niitä, jotka eivät kuuntele sekuntiakaan, siis todellakaan sekuntiakaan, koko oppitunnin aikana. Mietin vain, mitä niistäkin sankareista koskaan tulee. Mietin, miten itse toimin (tai yritän toimia) sitten, kun olen oikea ope ja oikeassa vastuussa.

Mietin, miten saan pidettyä näppini kurissa, kun tekee mieli kiskaista ne kuulokkeet ja tauotta näprättävät älypuhelimet teinin kädestä ja heittää seinään.

Mutta tulipahan tehtyä Se Eka Sijaisuus. Tärkeintä varmaan on, että aion tehdä toisenkin. Tää on mun juttu.