Riipaisevasti Väärään aikaan

Kuvan kello on dramaattisesti pysähtynyt, kuten tarinan kellokin.
Ja on myös perintönä saatu.

Alain Claude Sulzer: Väärään aikaan
Suomentaja: Raija Nylander
LURRA Editions 2012
242 s.
Zur Falschen Zeit (2010)

Kirjastosta.


Veronika tiesi Emilin epävakaasta tilasta, mutta tiesikö hän kaiken? Tiesikö tai aavistiko hän syyn tämän apeuteen? Naiset tiesivät usein enemmän kuin halusivat myöntää, mutta heillä oli myös kyky sivuuttaa päättäväisesti ja sokeasti kaikki, mitä he eivät halunneet nähdä, oli André arvellut. Paradoksi, joka miellytti minua niin, että kirjoitin sen silloin muistiin. Nykyään tiedän, että se koskee yhtä lailla miehiä kuin naisia. (s. 164)

Mieheksi varttumassa oleva poika on kasvanut ilman isäänsä, joka kuoli vain pari viikkoa pojan ristiäisten jälkeen. Isän kohtalo alkaa kiinnostaa poikaa, kun hän kiinnittää huomiota salaperäiseen mutta paljastavaan isästä otettuun valokuvaan, ja koska äiti on vaiennut aiheesta kaikki vuodet, on tietoa etsittävä pääasiassa muualta. Poika matkustaa Pariisiin tapaamaan isänsä nuoruudenystävää Andréa, jolta saa haltuunsa isällään olleen rannekellon. Vähitellen lukijalle selviää, millainen oli isä-Emilin nuoruus, ja lopulta myös poika saa totuudet selville. Ne eivät ole kauniita, mutta niiden kohtaaminen auttaa. Tarinaa kertoo jo keski-ikään ehtinyt mies, itsekin jo isä.

Sveitsiläisen Alain Claude Sulzerin teos Väärään aikaan on pieni helmi. Se kertoo raskaista asioista ja valinnoista aidosti, muttei ole tarinana tai kerronnallisesti raskas eikä edes lannistava. Surullinen se kyllä on, ja saa lukijassa aikaan halun huudahtaa jo tutuksi tulleen fraasin: "Kaikki muuttuu paremmaksi!" Vaikkei muutukaan, ei näille henkilöille.

Koska isän salaisuus paljastetaan jo takakannessa, eikä se muutenkaan ole erityisen hankalasti pääteltävissä, kirjoitan aiheesta tässäkin arviossa avoimesti ja vihjailematta. Kyse on siis nuoren miehen havahtumisesta homoseksuaalisuuteensa 1950-luvun Sveitsissä, missä aihe on tabu. Emil löytää identiteettinsä tavatessaan elämänjanoisen Andrén, ja vaikka miesten tiet rakastavaisina myöhemmin erkanevat, he pysyvät ystävinä. Ensimmäisen ihmissuhteen jälkeen – jota on kaiken huipuksi pitänyt salata parhaansa mukaan – Emil päätyy mielisairaalahoitojaksojen jälkeen yhteen sattumalta tapaamansa Veronikan kanssa. 50-luvun siveellisessä hengessä miehen taipumukset on mahdollista piilottaa vaimolta suhteellisen kivuttomasti, eiväthän edes aviopuolisot käytä kahdenkeskisissä keskusteluissaan sanaa seksi. Kun Veronika tulee raskaaksi kaikkien sitä häneltä odotettua, Emil joutuu kuitenkin valtaisaan identiteettikriisiin. Onko minusta isäksi? Mitä oikeasti haluan? Kuka oikeasti olen?

Näitä kysymyksiä pohtii myös Emilin ja Veronikan poika aikuistumisensa kynnyksellä, mutta päähenkilö tarinassa on ilman muuta Emil.

Väärään aikaan herätti paljon tuntemuksia. Minun on henkilökohtaisesti mahdotonta käsittää, miten joku voi asettaa itsensä asemaan, jossa luulee voivansa määritellä, ketä ja miten ihminen saa rakastaa. Siksi kirja kolahti, sillä se osoitti varsin vastaansanomattomasti, millaista elämä on saattanut olla yhteiskunnassa ja ajassa, jossa minkäänlaista poikkeavuutta ei hyväksytä, vaan se on syy passittaa ihminen mielisairaalaan. Emilin kautta kuvataan epätoivoa, joka herää ihmisessä, joka tajuaa, ettei voi eikä halua tyytyä tavanomaiseen elämään, sellaiseen, jonka puitteet säätelee joku muu. Lyhyet hetket Pariisissa, joka kuvataan suoranaisena vapauden kehtona, antavat pienen välähdyksen siitä, mitä voi myös olla tarjolla. Jos uskaltaa lähteä.

Väärään aikaan on melankolinen, muttei toivoton. Kerronnaltaan se on hieman etäinen, vaikka aika ajoin käsittelee kuvaamiaan asioita hyvinkin intiimisti. Kirja palautti lukemisen iloni, nyt tekee taas mieli tarttua vaikka mihin kirjoihin. Hieno teos, johon tutustumista suosittelen lämpimästi.

Muualla kirjoitettua: Hanna/Kirjainten virrassa, Zephyr/Lukunurkkaus ja Tuulia/Lukutuulia.

Ikkunat auki Eurooppaan ja Maailmanvalloitus: Sveitsi.