Maaginen lelukauppa

En ole pettymyksissäni kadonnut tuhkana tuuleen tai lopettanut lukemista. Sen sijaan raflaava otsikointi osoittautui pienimuotoisen kokeeni arvoiseksi: suoria klikkailuja edelliseen postaukseen on kertynyt jo toistasataa, mikä on tässä blogissa paljon. Myös pettymykset kiinnostavat siis! (Niin minuakin.) En takaa suoriutuvani vastaavista haasteista enää uudelleen, sen verran tahmaista oli meno kyseisen kirjan kanssa. Mutta kaikkeahan täytyy kokeilla, vai mitä? Ja nyt sitten jotain aivan muuta, nimittäin:

Angela Carter: Maaginen lelukauppa
Suomentaja: Leila Ponkala
Otava 1984
239 s.
The Magic Toyshop (1967)


Tulin tutuksi Angela Carterin kanssa, kun noora pyhitti alkuvuodesta hänen kirjoilleen kokonaisen kuukauden. Ihmetellen ja ihastellen luin postauksia tämän naisen kirjoista, joista en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan. The Bloody Chamber -novellikokoelma minulla jo hetken aikaa oli aloitettunakin, mutta lannistuin jo ensimmäisen massiivisen novellin äärellä ja päätin palata alkukieliseen Carteriin joskus paremmalla ajalla ja intensiteetillä. Suomennoksia Carterin teoksista ei liiemmälti ole, mutta jokunen sentään. Niinpä tämä Maaginen lelukauppa päätyi varauksen kautta jonkin sivukirjaston pölyisestä varastosta käsiini (eli alkuun pariksi kuukaudeksi kirjapinoon työpöytäni alle, kuten niin monille lukuvuoroaan odottaville kirjaston kirjoille tuppaa käymään). Avatessani kirjan, siitä oikein pöllähti sellainen vanhan, kauan hyllyssä olleen kirjan tuoksu.

Neitoutensa kynnyksellä oleva Melanie joutuu kohtaamaan aikuisuuden raaemmin kuin uskoisi. Perheen vanhemmat menehtyvät yllättäen ja lapset, Melanie, pienoismalleihin hullaantunut Jonathon ja pikkuinen Victoria joutuvat lähtemään turvallisesta perienglantilaisesta kodistaan topakan taloudenhoitajansa rouva Rundlen huomasta Lontooseen. Lasten Philip-eno, lelukaupan omistaja ja nukkemestari, ottaa heidät huomaansa.

Ja millaiseen huomaan! Philip-eno on despoottinen hirviö, kotinsa yksinvaltias, joka kyykyttää, lannistaa ja kohtelee kaltoin niin hääpäivänä mykäksi tullutta irlantilaista vaimoaan Margaretia kuin Margaretin aikuisia, perheen talossa asuvia veljiä Francieta ja Finniä. Finn on Philipin opissa tullakseen jonain päivänä nukentekijäksi, mutta opetustuokiot päättyvät useammin selkäsaunaan kuin valmiisiin tuotoksiin. Francie keskittyy musiikkiin ja Margaret kodinhoitoon. Kommunikoinnin hän hoitaa kirjoittaen ja muuten sanattomasti viestien.

Melanie päätyy sisaruksineen tähän outoon ja pelottavaan taloon näiden outojen ja pelottavien ihmisten keskelle. Arjesta tulee raskasta, eikä juhlaa tunneta. On kuin Philip-eno saisi kaikki tanssimaan tahtomattaan pillinsä mukaan, vaikka jokainen talon asukas pikku-Victoriaa myöten on itsenäiseen ajatteluun kykenevä yksilö. On selvää, ettei tilanne voi jatkua samanlaisena ikuisesti, mutta liian kauan se joka tapauksessa jatkuu, kuin nukketeatterinäytelmässä, jota ei osata lopettaa ajoissa.

Maaginen lelukauppa on kirja aivan minun makuuni. Siinä on erikoisia ja mieleenpainuvia henkilöhahmoja, kieroutuneita ihmissuhteita ja jotain todella pahasti vinksallaan. Lisäksi Angela Carter on taianomainen sanankäyttäjä: mukana ei ole vaikeaa pysyä, mutta taitoa on ja paljon, viittauksia, sivupolkuja, painavia merkityksiä.

Kirjan miljöö on taianomainen, uhkaava ja outo. Jotenkin hyvin elokuvamainen, vaikka lukijaa ei todellakaan kädestä pitäen kuljeteta mukana, vaan paljon jää omille harteille. Lukiessa tuntui monesti, kuin olisin tullut kotiin – ei siinä mielessä, että kotonani olisi yhtä sairasta, vaan siksi, että Carterin tarina tuntui minulle kirjoitetulta, minun kirjallisuudeltani. Viimeaikaisten pettymysten jälkeen se oli valtava helpotus.

Maagisessa lelukaupassa on paljon pureskeltavaa. Se kertoo aikuistumisesta ja omaan itseen tutustumisesta ja seksuaalisuuden heräämisestä, mutta samalla se on tarina monitasoisesta vallankäytöstä ja hierarkioista, jotka ovat kuin luotuja kestämään, vaikka ovatkin onttoja sisältä. Hieno, hätkähdyttävä ja pirun häiritsevä kirja!


Ikkunat auki Eurooppaan: Iso-Britannia