Naisen muotokuva

Henry James: Naisen muotokuva
Suomentaja: J. A. Hollo
6. painos, WSOY 1990 (1. painos 1955)
612 s.
The Portrait of a Lady (1881)

Kirjastosta.


Oli mahdotonta väittää ettei hän olisi toiminut täysin tietoisesti: hän, jos kukaan nuori nainen, oli toiminut vapaasti. Erehdyksen syy oli ollut hänessä itsessään. Mitään salajuonta ei ollut suunniteltu, ei mitään ansaa viritetty – hän oli katsellut, harkinnut ja valinnut. Kun nainen oli tehnyt sellaisen virheen, hänellä oli käytettävänään yksi ainoa keino sen korjaamiseksi: hyväksyä sen seuraukset ehdottomasti ja silmäänsä räpäyttämättä. Yksi mielettömyys riitti, varsinkin kun siitä joutui kärsimään ainiaaksi; toinen ei olisi asiaa parantanut. (s. 417–418)

Isabel Archer on nuori yhdysvaltalainen nainen, joka matkustaa Englantiin rikkaiden sukulaistensa luo. Hänellä ei ole kotimaassaan sitoumuksia, mutta sen sijaan hänellä on sitäkin enemmän elämänjanoa, uteliaisuutta ja ylpeyttä. Tätinsä rouva Touchettin, enonsa ja serkkunsa Ralphin luona Isabel saa ensimaistiaisensa eurooppalaisesta kulttuurista – ja tulee samalla kuin ohimennen hurmanneeksi noin puolet saarivaltion aatelismiehistä. Lisäksi hänen kannoillaan roikkuu uskollinen ihailija kotipuolesta. Isabel on kuitenkin uuden ajan alun kynnyksellä, eikä tahdo sitoa itseään avioliittoon. Tai niin hän ainakin itselleen uskottelee.

Yllättävä, muhkeahko perintö panee Isabelin uuteen tilanteeseen. Hänellä on rahaa toteuttaa itseään ja vapauttaan tahtomallaan tavalla, eikä hänen tarvitse pyrkiä nousemaan yhteiskunnan rappusia omin, saati avioliiton, voimin. Italiassa rouva Touchettin kanssa vietetty talvi osoittautuu kohtalokkaaksi, sillä Isabel tutustuu madame Merleen, salaperäiseen seurapiirirouvaan, ja hänen tuttavaansa Gilbert Osmondiin, köyhään mutta intelligentiin herrasmieheen sekä tämän nuoreen tyttäreen Pansyyn.

Isabel unohtaa periaatteensa, vanhat kosijansa ja tätinsä kyyniset ohjeet ja paiskautuu avioliittoon Osmondin kanssa. Hänestä tulee muutamassa vuodessa äitipuoli aikuisuuden porteilla kolkuttavalle Pansylle ja onneton vaimo miehelle, joka ei ole lainkaan sitä, miltä hän kosioaikana antoi ymmärtää. Isabel joutuu punnitsemaan monia perustavanlaatuisia asioita, omaa persoonaansa ja periaatteitaan, suhdettaan muihin ihmisiin ja asemaansa vaimona, äitipuolena, seurapiirirouvana ja naisena.

Naisen muotokuva on klassikkoteos, joka panee lukijalle jauhot suuhun. Ennen kaikkea siksi, että sen eteenpäin tankkaaminen on työn ja tuskan takana. Luin näitä kuuttasataa sivua melkein kaksi kuukautta. Meinasin jo luovuttaa, mutten sitten kuitenkaan raaskinut antaa periksi. Hyvä niin, sillä loppuhuipentuma kirjassa on erinomainen. Viimeiset satakunta sivua vetivät kuin häkä.

Henry James on ansainnut asemansa edelleen, 130 vuotta myöhemminkin luettavana kirjailijana. Naisen muotokuva on psykologisesti tarkka ja yhteiskunnallisesti kantaaottava teos. Se asettaa näkösälle Yhdysvaltojen ja Euroopan erot ja yhtäläisyydet, kommentoi aikansa naisemansipaatiota, osoittaa, kuinka huteria ja silti pirullisen sitkeitä jotkin yhteiskunnalliset ja sosiaaliset rakenteet ovat.

Ennen kaikkea se on todella tarkkanäköinen ihmiskuvaus. James ei ole sortunut suurimpiin yksinkertaistuksiin, vaan kaikki Naisen muotokuvan henkilöt ovat monimutkaisia, ristiriitaisia ja uskottavia henkilöitä. Päähenkilö Isabel on kirkasotsainen, vapaudenkaipuinen ja itsenäinen nainen, joka ei halua antaa kenenkään neuvoa itseään, minkä seurauksena hän huomaa ajautuneensa täydellisen epätyydyttävään avioliittoon. Isabelin mies Gilbert Osmond on oikea kameleontti: sivistynyt mies, joka osaa vaihtaa naamiota tilanteesta toiseen, ja josta paljastuu jotakuinkin kammottava miehenrähjä ja despottinen vallankäyttäjä. Osmondin tytär Pansy on naiivi, miellyttämisenhaluinen ja alistuva, mutta jossain sielunsa sopukoissa omat tunteensa, halunsa ja toiveensa tunnistava ja niitä kohti pyrkivä. Pidin Isabelin ja Pansyn suhteesta, sillä siinä ei ollut rahtustakaan kliseistä paha äitipuoli -maustetta, vaan senkin edestä aitoa kiintymystä ja välittämistä. Ihmettelin ainoastaan sitä, miten voimakkaasti tarinassa korostettiin Pansyn lapsellisuutta ja nuoruutta suhteessa Isabeliin, jonka tarina alkaa kirjassa vain hieman vanhempana, kuin mihin ikään Pansy lopulta ehtii. Nämä kaksi nuorta naista kuvataan niin totaalisesti toistensa vastakohtina, että se sai minut hieman kohottelemaan kulmakarvojani: tokkopa aivan näin yletöntä alleviivaamista tarvitaan.

Sivummalle jäävistä henkilöistä saa myös kasaan oivallisen katalogin. Rouva Touchett, Isabelin täti, on elämän ja maailman kyynistämä nainen, joka ei ajan tavasta poiketen välitä pätkääkään siitä, mikä katsotaan soveliaaksi. Hän tekee asiat oman päänsä mukaan ja sanoo sanottavansa turhankin suoraan. Toisaalta madame Merle naamioituu soveliaisuuden verhon taakse senkin edestä, vaikka on todellisuudessa kaikkea muuta kuin miltä näyttää. Miehet joutuvat tyytymään sivurooleihin, joskin ovat niissä tarinan kannalta keskeisiä ja aidosti rakennettuja. Osmondia lukuunottamatta he ovat myös varsin täysipäisiä, joskaan eivät täydellisiä.

Kiehtovista henkilöhahmoista huolimatta Naisen muotokuva etenee tarinana liian hitaasti minun makuuni. Etenkin Isabelin sisäinen maailma tulee kyllä tutuksi, ehkä liiankin. Rivakampi tahti antaisi tarinalle tilaa hengittää, sillä vaikka James jättääkin kerrontaansa aukkoja ja tekee hyppäyksiä ajassa, paikoin junnattiin pahasti.

Naisen muotokuva kertoo paljon ajastaan. Kuinka vaikea on säätyläisnaisen asema ollut, miten kummallisia kommervenkkejä avioliittojen solmimiseen liittyy, miten ulkokultaista on elämä seurapiireissä. Palvelijat ja rahvas jäävät tämän tarinan ulkopuolelle tyystin, vain Isabelin ystävätär, reportteri ja kirjailija Henrietta tuo mukanaan raikkaan tuulahduksen ulkomaailmasta tunkkaisiin teesalonkeihin. Ja herättääkin siksi niin paljon närää ympärillään, myös Isabelissa, joka aikanaan haaveili samanlaisesta elämästä, mutta luopui haaveistaan luullessaan saavansa jotain parempaa.

Surullisinta on Isabelin kohtalo. Nuoresta, elämänhaluisesta naisesta tulee jäykkä, kaavoihin ja sääntöihin kangistunut rouva, joka ei voi pitkiin aikoihin myöntää edes itselleen tehneensä elämänsä hirveimmän virheen, vaikka se on suoraan hänen edessään ja mielessään, selvänä ja paljaana. Ja kun hän sen lopulta tajuaa, on monin tavoin jo aivan liian myöhäistä.
 
So American: American Realism.