27. huhtikuuta 2012

Kolme surulaulua Kosovolle



Ismail Kadare: Kolme surulaulua Kosovolle
Suomentaja: Tuula Nevala
Faros 2009
88 s.
Tri këngë zie për Kosovën (1998)

Kirjastosta.


Saanko esitellä: jälleen yksi päämäärättömän kirjastohaahuilun löytö!

Ismail Kadaren Kolme surulaulua Kosovolle on alle satasivuinen kolmen kertomuksen kokoelma. Liikkeelle lähdetään Ikivanha sota -tarinalla vuodesta 1389, keväästä, jolloin maailma oli täynnä huhuja tulevasta sodasta ja kesäkuisesta Kosovo Poljen taistelusta, jossa balkanilaiset joukot serbiruhtinas Lazarin johtamina kävivät veriseen kamppailuun osmanien ja sulttaani Murad I:n kanssa. Sumu laskeutuu, Mustarastaiden kentästä nousee raskas pöly ja veri virtaa, kun risti ja puolikuu kohtaavat toisensa ja viiltävän metallin. Sulttaani Murad kuolee, mutta hänen armeijansa ei kaadu, vaan nousee voittoon ja on taas askelta pidemmällä Euroopan valloituksessaan.

Ylhäinen rouva kuvaa taistelun jälkeistä korvia särkevää hiljaisuutta. Hävinneen joukon sirpaleet lähtevät paluu- ja pakomatkalle kohti kotia ja Balkania, pois laajenevan osmanivaltakunnan jaloista. Matkalaiset ovat pääasiassa runonlaulajia, jotka joutuvat hautaamaan keskinäiset eripuransa ja ennakkoluulonsa selviytyäkseen. Lisäksi heidät valtaa epäilys, sillä vastaan tulee virtanaan pakolaisia kotiseudulta – onko heillä edes paikkaa, jonne palata? Matkan aikana heidät kutsutaan vieraiksi linnaan, jonka viisas vanha linnanrouva haluaa kuulla heidän laulavan, kunkin vuorollaan, maailmasta jonka he tuntevat.

Kolmas tarina, Kuninkaallinen rukous, on lyhyt, mutta koko teoksen ja kaikki veriset vuosissadat sisäänsä sulkeva kertomus Mustarastaiden kentälle jääneen Murad I:n sielusta ja verestä ja itseään toistavasta väkivallan ja kuoleman kehästä. Hieno, hieno tarina!

Olin lapsi, kun Balkanilla sodittiin. Muistan kuitenkin elävästi joitakin uutiskuvia ja ihmetystä siitä, miten sodassa voi olla niin monta eri osapuolta ja miksi ne ylipäänsä tappavat siellä toisiaan. Vanhempani eivät osanneet vastata. Mieleeni on myös jäänyt jokin Valittujen palojen artikkeli (mummini oli kestotilaaja vuosikaudet), jossa kerrottiin Sarajevon taisteluista ja nuoresta pariskunnasta, jonka sota oli repinyt eri puolille. Ajatus asumisesta kaupungissa, joka on raunioina ja jossa saa pelätä henkensä puolesta nähdäkseen rakkaansa, tuntui mahdottomalta. Vielä mahdottomammalta tuntui, että kaikki tapahtui Euroopassa. Melkein naapurissa. Ja sen artikkelin kuvaaman pariskunnan toinen puoliskokin ammuttiin kadulle.

Balkanin historiasta ja kulttuurista en tiedä paljoakaan. Yhden etnologian kurssin olen käynyt, jonka luennoitsija oli aiheen tuntija ja kertoi tarkemmin esimerkiksi juuri eri etnisistä ryhmistä ja niiden välisistä konflikteista sekä nykyhetkestä alueella, jolla kertoi itse matkustelevansa vähintään vuosittain. Silloin varmaan syttyi intoni päästä itsekin reissaamaan Balkanille, mutta vielä en ole sitä toteuttanut.

Ismail Kadaren teos on upea. Olisin voinut lukea sen saman tien uudestaan. Se antoi mahdollisuuden katsoa vuosisatoja vanhaa konfliktialuetta ja säröä kauniin kielen ja kerronnan avulla kaunokirjallisesta näkökulmasta, ilman tolkuttomia paineita kerrata jostain lunttilapusta, kuka nyt oli kenenkin puolella ja mikä oli miesvoima milläkin joukolla. Sen kun alkoi lukea ja seurasi tarinaa. Ja se kyllä vei.

Näin ovat asiat tässä maailmassa, muuan prinsseistä oli kuulemma sanonut, veri virtaa eri tavoin elämässä kuin laulussa, emmekä koskaan tiedä, kumpi virta on oikea. (s. 23)

Kadare rakentaa taidolla kertomuksen konfliktista, jonka ratkaisu on käytännössä mahdoton. Hän tekee sen pienin elein, esimerkiksi antamalla sanat runonlaulajien lauluihin, joissa veli käy veljeä ja naapurikansa toistaan vastaan: laulu on sama, mutta vihollinen eri niminen. Samoin käy, kun hän kuvaa runonlaulajien soittimia, jotka ovat samoja mutta eri nimisiä, eikä niitä pidä mennä vertaamaan toisiinsa. Edes pyynnöstä eivät vuosisataiseen vihaan syntyneet ja kasvaneet runonlaulajat kykene muuhun kuin jatkamaan perinnettä ja laulamaan toisilleen kuolemaa.

Kolme surulaulua Kosovolle antaa inhimillisen äänen aiheelle, joka on edelleen kipeä. Se on riipaisevan kaunis ja surumielinen tarina vihasta, jota ei saada hengiltä. Kadare on pienen ihmisen puolella, ja pieni on lopulta myös sulttaani suuruudessaan, sillä maan tomua me kaikki kuitenkin olemme. Voi kun muutos lähtisi oikeasti meistä jokaisesta, voi kun jaksaisimme, osaisimme ja uskaltaisimme ajatella itse ja päättää omin voimin, ketä ja miksi vihaamme – vai voisimmeko kuitenkin olla vihaamatta?

Upea, upea kirja. Lue se.



Muita arvioita: Hreathemus, Satu, Hannu Salmi, Krista Berglund Agricolassa.

Ikkunat auki Eurooppaan ja Maailmanvalloitus: Albania.

10 kommenttia:

  1. Oi, kiitos tästä arviosta. Kuullostaa siltä, että kirja totisesti pitäisi lukea. Ylipäänsä Balkanin alueen kirjallisuuden kohdalla on minulla ammottava aukko.

    Tuo Balkanin historia on mielenkiintoinen. En ehkä edelleenkään osaa sijoittaa alueen maita kartalle oikein. Enkä taida muistaa alueen valtioiden nykyisiä nimiäkään oikein. Vanhaa Jugoslaviaa ei kuitenkaan enää ole.

    Lapsena luin Zlatan päiväkirjaa. Olin ehkä 10-vuotias, kun sen ensimmäisen kerran luin. Muistan Zlatan tuskan siitä, miten vanhaa ja kaunista Sarajevoa hävitetään. Kranaatti tuntui kirosanalta. Mutta edelleenkin Sarajevo kuullostaa kaupungilta, johon haluaisin matkustaa.

    Mutta ei kai sitä silloin lapsena edes tajunnut miten lähellä Euroopassa käydään sotaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Unni! :) Ja lue ihmeessä tämä kirja, aikaa se ei vie paljon mutta tuntuu sydämessä.

      Minäkin tosiaan taas innostuin aiheesta kunnolla, se pulpahtelee pintaan aina aika ajoin ja viimeksi Tiikerin vaimoa lukiessani tajusin, että Balkan on niin hedelmällinen alue, että siitä riittää ammennettavaa, joka kannattaisi käyttää hyödyksi.

      Ah, kiitos muistutuksesta, tuo Zlatan päiväkirja on joskus pyörinyt takaraivossa, mutta aina jäänyt muun jalkoihin: se on luettava ilman muuta. Ja niinhän se on, lapsena oli niin toisenlainen näkökulma maailmaan ja sen kauheuksiin, mittakaavakin oli niin erilainen. Mutta silti vieläkin muistaa, miltä se sodan ajatteleminen tuntui.

      Veljeni on käynyt Sarajevossa ja kehunut sitä. Kenties sitä itsekin voisi...

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Minullakin on lapsuuden muistikuvia Jugoslavian sodasta ja siitä, että ei oikein tiennyt kuka nyt on kuka ja ketäkin vastaan. Balkanin historia ja nykypäivä on alkanut kiinnostaa, joten laitan kirjan lukulistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita! Minä aion kokeilla Kadarea lisääkin, Särkynyt huhtikuu on jo pinossa.

      Poista
  3. Erittäin mielenkiintoisen oloinen kirja, pitää painaa mieleen. Minullekin Balkanin historia ja kulttuuri on melko vierasta. Olen matkaillut siellä yhden junamatkan verran. Puksuteltiin koko Balkanin läpi Triestestä Ateenaan 80-luvun lopulla. Matkan varrella oli aikaa muutamissa kaupungeissa pyöriä joitakin tunteja. Siellä sitten pyörittiin ilman valuuttaa ja ihmeteltiin maailman menoa. Sen jälkeenhän siellä alkoikin melko pian olla tukalat paikat, sota alkoi muistaakseni joskus 1990-luvun alkupuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hyvä löytö! Suosittelen.

      Oi, sinä olet päässyt sinne... Kyllä minäkin vielä. :) Ja juu, taisi olla melkein koko 90-luku aikamoista hulabaloota tuolla alueella. Yksi kaverini on ollut rauhanturvaajana Kosovossa muutama vuosi sitten ja siellä oli edelleen levotonta. (No niin, tuskinpa rauhanturvaajia muuten edes tarvittaisiin, hmm.)

      Poista
  4. O-ou! Tämähän on aivan pakko lukea. Kiitos hienosta ja innostavasta postauksestasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue! Kuulisin mielelläni, millaiset ajatukset tästä sinulle herää! (Ja kiitos kehuista, kivaa jos innostaa!)

      Poista
  5. Oo, tykkäsin hirveästi Särkyneestä huhtikuusta ja halusin lukea tämänkin, mutta ei heti löytynyt ja sitten se jäi... Kiitos kun muistutit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit, minulla on se nimittäin tuolla kirjastopinossa odottamassa lukemistaan! Tätä suosittelen tosiaan lämpimästi, hieno teos!

      Poista

Kiitos kommentistasi!